2.10.2013

omenastruudeli sentään





Työssäoppimispaikalla aloitin tämän päiväni valmistamalla elämäni ensimmäistä kertaa struudelia. Struudeli oli kuulemma ensimmäinen myös pomolleni, mutta hyvin pärjäsimme tästä huolimatta.

Reseptin kaivoimme yhteishyvän sivuilta (linkki tässä) ja se osoittautui oikein toimivaksi. Omenastruudeli yllätti olemalla paljon vähemmän makea, kuin mitä oletin sen olevan.
Tämä ohje voisi ilostua myös pienestä mantelimassalisäyksestä täytteen joukossa, jolloin se saisi hieman mehevyyttä ja makeutta vielä.

Kuvan nappasin puhelimella, kun se oli ainoa käsillä oleva tallennusväline.
Aika kamalasti se lytistää ja rumentaa. Struudeli oli viehättävämmän värinen oikeassa elämässä. Oli se, ihan tosi.
(parempi puolustaa, kun vastasin kaulinnasta, rullauksesta ja paistosta)

. . .

Lisämietteenä pohdin sellaista, että on ollut omalla tavallaan silmiä avaavaa opiskella tätä alaa, sillä käsitykset leipureista eräänlaisina kaikkivoipina taikinamestareina on karissut melko tehokkaasti.
Tarkoitan siis, että jokainen leipuri, kondiittori ja leipuri-kondiittori on omanlaisensa tekijä ja vaikka ammattinimike olisikin sama, taitoskaala voi erota kuin yö ja päivä. Yksi osaa puhaltaa upeita sokeriveistoksia, toinen taitaa suklaatyöt, kolmas hallitsee marsipaanin ja niin edelleen. Meillä jokaisella on omat vahvuutemme ja kiinnostuksen kohteemme; emme osaa kaikki kaikkea.

Oli siis piristävä työpäivä tänään. Toinen tekijä vielä nimellisesti koulunpenkkiä kuluttava ja toisella työuraa alalla takana jo parisenkymmentä vuotta, mutta struudeli oli molemmille uutta.

. . .

Ei kommentteja: