7.7.2014

Frozen-vaikutteiset kekkerit 7-vuotiaalle


Paha Kakku-blogi on muuttanut!


Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi



Tänä vuonna tyttäreni suosikkijuttu on selvästikin ollut Disneyn Frozen-elokuva. Ja hän ei ole edes nähnyt sitä vielä!
Syntymäpäiväjuhlista hän toivoi Frozen-teemaista, mikä näin keskellä kesää oli sangen hauskaa toteuttaa. Budjettimme oli pieni ja halusimme päästä kuitenkin mahdollisimman helpolla, joten lisäilimme perinteisten syntymäpäiväelementtien sekaan teemaan sopivia koristeita ja tarjottavia.





Koristeet valmistimme suurelta osin itse. Paperiset lumihiutaleet olivat helppoja tehdä ja erittäin näyttäviä. Valmistusohjeet löytyvät idea-arkiston puolelta täältä

Juhlissa oli myös pelejä lapsivieraiden viihdyttämiseksi. Tyttäreni ideoi lumiukon porkkanenän kiinnityksen yhdeksi ohjelmanumeroksi ja auttoi värittämällä piirtämäni lumiukkohahmon. 

Toinen leikki oli lumipallojen heittäminen maaliin. Lumipallot olivat rypisteltyä silkkipaperia ja maalina toimi paperikori. Se oli oikein hauskaa puuhaa, kun yleensähän sisällä ei saa heitellä ikinä mitään.





Kiitospussien suhteen suosimme syötäviä krääsän sijaan. On kivempi antaa jokin itsetehty pikkumakea mukaan kutsuvieraille sen sijaan, että ostaisi turhaa sälää. Bonuksena on se, ettei lahjasta jää mitään nurkkiin pyörimään sen jälkeen, kun se on syöty.
Tänä vuonna valmistin dominotikkareita. Iskin dominokeksit tikun nokkaan ja kuorrutin ne valkosuklaalla ja koristelin sinisillä sokerihileillä. Eivät olleet ihan niin helppoja tehdä kuin aluksi kuvittelin, mutta selvisin lopulta irtoilevista kekseistä huolimatta. Pakkasin valmiit tikkarit sellofaanipusseihin, jotta ne eivät ryönääntyisi.

Käytin lahjapusseina Sagan Eväspusseja (tavallisesta ruokakaupasta), joihin olin leimannut vaaleansinisellä lumihiutaleita. Askartelimme tyttöni kanssa yhteistyössä pusseihin vielä nimilaput, joiden toisella puolella luki tyttäreni kirjoittamana 'kiitos'. Suljin pussit käyttäen juhlan teemaan sopivia vaaleansinisiä ja violetteja naruja.

Suolaisiksi tarjottaviksi valitsimme coctailpiirakat, lihapullat, porkkana- ja kurkkutikut, sipsit ja popcornit dippien kera.  Ne olivat helpoin ja takuuvarmin ratkaisu.

Juomana meillä oli kahvin ja teen lisäksi vettä, maitoa ja kuplavedellä laimennettua mehukatti"limpparia".





Kaverikekkereiden kakuksi teimme helpot jäätelökakut dominokekseistä ja minttusuklaajäätelöstä. Monet lapset eivät kokemukseni mukaan juurikaan kakusta välitä, mutta jäätelöstä tykkäävät melkein kaikki. Jäätelökakuista ei jääneet kuin rippeet jäljelle.

Makeina herkkuina meillä oli tarjolla myös viinirypäleitä ja nameja sekä tekemiäni marenkeja.
Uudella yleiskoneellani marengin tekeminen on ihan unelmaa.





Ja tietenkin oli myös perinteisempi kakku. Se tosin varattiin sukulaisten kahvittamiseen. Tyttäreni toivoi lumihiutalekoristelua, joten maalasin lumihiutaleita sokerimassan pintaan.
Kakku oli suklaakakkua, jonka väliin tyttöni pyysi saada maapähkinävoikreemiä ja suklaakreemiä. Hän ihastui näihin täytteisiin, kun tein itselleni vastaavanmakuisen äitienpäiväkakun. Tyttäreni ei välitä perinteisestä mansikkakermakakusta lainkaan, mutta tällainen tuhdimpi luomus on hänelle mieluinen.

Mutta sellaiset kekkerit. Oli hauskaa järjestää niitä, mutta vielä hauskempaa oli juhlia hyvässä seurassa. 

. . .

Ei kommentteja: