14.1.2015

Kirjat, joita luen: Food Photography for Bloggers



Tänään mainitsen muutaman sanan kirjasta, joka kuuluu ehdottomasti yksiin kirjahyllyni parhaimmista ja hyödyllisimmistä opuksista. Ruokakuvaus on minulla vielä melko tuore harrastus ja jotain, jossa koitan kehittyä aktiivisesti paremmaksi. Tämän blogin kirjoittaminen on osaltaan auttanut siinä, sillä se kannustaa minua yrittämään ottaa parempia ja kauniimpia kuvia. 
Omasta mielestäni taitoni ovat pikkuhiljaa karttuneet ja noin puolet kuvien onnistumisesta sälytän tämän kirjan ansioksi ja puolet harjoituksen piikkiin (loput on sitten ihan puhdasta tuuria).

Kirjan on kirjoittanut Matt Armendariz, amerikkalainen ruokakuvaaja ja -bloggaaja, jonka ruokaan ja valokuvaukseen keskittyvää blogia Matt Bites seuraan säännöllisesti.




Food Photography for Bloggers on nimensä mukaisesti erityisesti bloggaajille suunnattu teos, jossa avataan ruokakuvauksen perusteita tekniseltä puolelta unohtamatta kuvien sommittelua ja stailausta. Kirja paneutuu muun muassa valaistukseen, väritasapainoon, kuvakulmiin ja kertoo lukuisia ammattilaisvinkkejä ongelmatilanteista selviämiseen.

Kirjan parasta antia on minusta vaatimattomasti sanottuna kaikki.  Olen kokenut kirjan antaman informaation hyvin hyödylliseksi ja konkreettiseksi ja kirjan oppien avulla olen todellakin saanut aikaan parempia valokuvia.

Jos jotain kuitenkin kirjasta korjaisin, se olisi pituus. Minusta kirja saisi olla tuplasti nykyisen pituinen! Vakavasti todeten, osaan kirjan aiheista olisi voinut paneutua perusteellisemminkin. Kirja on osa suurempaa valokuvaukseen liittyvää kirjasarjaa ja tuntuu, että osa aiheista on käsitelty kompaktiuden nimissä turhan suppeasti. Voi toki olla, että kyse on vain minusta, sillä voisin lukea Armendarizin soljuvaa sanankäyttöä useamman sadan sivun edestä ilolla ja riemulla.




Kirja on huomattavan visuaalinen. Suuria ja kauniita kuvia on paljon rytmittämässä tekstiä ja tarjoamassa hyviä, kouriintuntuvia esimerkkejä erilaisista valotuksista, kontrasteista ja väritasapainoista.
Kirjassa on myös hyödynnetty paljon kaavioita muun muassa kameran ja valonlähteen sijoitteluun ohjastavissa esimerkeissä. Selkeät rinnakkain sijoitetut vertailukuvat näyttävät konkreettisesti eri metodien erot ja auttavat selkeyttämään kirjoitetun tiedon helposti hahmotettavaan muotoon.

Kirjassa on paljon hyviä vinkkejä ja ammattiniksejä pakattuna selkeästi jaoteltuihin kappaleisiin. Asemointi kuin kutsuu alleviivaamaan ja oma kopioni onkin alkanut pikkuhiljaa täyttymään omista merkinnöistä ja huomioistani.





Suosittelen tätä kirjaa jokaiselle aloittelevalle ja vähän edistyneemmällekin ruokakuvaajalle hyväksi niksien ja vinkkien lähteeksi kuvaamaan opettelun saralla. Kirja on monipuolinen perusteos teknisten tietojensa puolesta ja lisänä olevat kuvien sommitteluun ja ruoan stailaukseen keskittyvät osiot antavat arvokkaan lisän. 
Kirjan sanoma on, että kauniiden ruokakuvien luominen ei vaadi kallista laitteistoa tai mittavaa satsausta kirjavaan proppiarsenaaliin. Kun kiinnittää huomiota teknisiin yksityiskohtiin, käyttää ajatusta sommitteluun ja luovuutta proppaamiseen, voi hyvinkin yksinkertaisin välinein saada aikaan tyrmäävän hienoja kuvia. Harjoittelemalla ja kokeilemalla syntyy tulosta!


. . .

Focus on Food Photography for Bloggers  (Matt Armendariz)
Focal Press   2012
Sivumäärä: 196
Kieli: Englanti

. . .

Tätä viestiä ei ole sponsoroitu. 

Ei kommentteja: