26.1.2015

Merirosvolaivakakku ja riisimuromassa


Paha Kakku-blogi on muuttanut!

Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi




Mainiota maanantaina! Meillä oli koko viikonlopun verran hulinaa, joten nyt on mukava vähän rauhoittua takaisin arkeen.
Torstaista alkaen oli paitsi kakkujen leivontaa, myös käynti kissaa katsomassa veljen luona perjantaina. Meillä aikaisemmin asustanut kissa oli veljeni oma ja vain pidennetyssä (noin kolmen vuoden mittaisessa) hoidossa meillä, kun veli asui paikassa, jossa ei saanut pitää lemmikkejä. 
Sitten lauantaina oli synttärikekkerit ja eilen sunnuntaina kävimme vielä mainiolla brunssilla, jossa söimme itsemme pinkeiksi ja pelasimme lautapelejä hyvässä seurassa. Hommaa ja menoa riitti siis.

Valmistin kakut lauantaisille kekkereille, jotka oli järjestetty juhlistamaan ystäväni kahta nuorimmaista tyttöä. Toinen tytöistä toivoi leijonakakkua ja toinen merirosvokakkua. Sain kakkuihin oikeastaan vain aiheet ja makutoiveet valmiiksi, kaiken muun sain suunnitella itse.




Kakkuna käytin valkosuklaakakkua, jonka leivoin käyttäen luottosuklaakakun ohjettani (resepti tässä). Kostutin kakun mustikkamehulla, jota sain riittävästi kakun väliin tulleesta mustikkakompotista. Kompotin lisäksi välistä löytyi kermavaahtoa. Kosteussulkuna käytin valkosuklaaganachea ja pinnassa oli marsipaani.

Laiva kakun päällä oli riisimuromassarunkoinen ja sen pinnassa oli itsevaivaamani muovailusuklaa. Yksityiskohdat olivat marsipaania ja valkosuklaata.




Käytin kakkuun kaksi halkaisijaltaan 20-senttistä kakkupohjaa. Täytettynä kakku oli huomattavan painava, kun suklaakakku itselläänkin on sangen tuhtia.
Marmoroin marsipaanin käyttäen ihan valmiita värejä, eli sinistä ja luonnonvalkoista. Sekoitin marsipaaneja vain melko vähän, että saisin selkeästi erottuvat värinvaihdokset. Kakun kuorruttamiseen meni hieman alle kilo marsipaania. Sitä jäi sellainen kananmunan kokoinen  nökkö ylitse kun siistin helmat, mutta en usko, että esim kolme 250g pötköä olisi riittänyt sopivan siistiin pintaan tai ainakin olisi ollut tosi tiukka sovitus.






Kakun idea oli siis se, että kakku olisi se meri, jossa koristelaiva seilaisi. Kakun pinta olisi merenpinta ja kyljistä näkisi vähän sisään merenpohjalle. Maalasin elintarvikeväreillä kakun kylkiin vesikasveja, kaloja, aarrearkun ja rauskun.
Kakun pintaan käytin valkoista väriä ja siihen kuvioin veden väreilyä tyylitellysti.




Laiva oli tosiaan riisimuromassarunkoinen luomus. Valmistin riisimuromassan itse, kun se on oikeasti helppoa tehdäkin. Valmistuneen massan painelin jo ennen täydellistä jähmettymistä laivan muotoon ja siitä oli helppo sitten lähteä työstämään pienen sahateräisen tomaattiveitsen avulla laivaa massan kovettuttua.

Tein itse myös muovailusuklaan, jolla päällystin riisimuromassarungon. Kaulin muovailusuklaan levyksi ja asettelin sen laivan rungon pintaan. Lisäsin kaiteet jälkikäteen sekä mikälie-nimeltään-piikin laivan etuosaan. Sen sisällä oli coctailtikku, ettei se olisi nuupahtanut mutkalle.

Mastot olivat paksuja bambuisia varrastikkuja, purjeet ja lippu paperia. Muut yksityiskohdat muovasin valkoisesta marsipaanista ja spritsasin valkosuklaalla.




Tähän loppuun laitan vielä reseptin riisimuromassan tekoon siltä varalta, että joku muukin tahtoisi koittaa sitä koristeiden runkona. Tämä laiva oli ensimmäinen koriste, jonka valmistin riisimurosisustaa käyttäen, mutta hyödynnän tekniikkaa taatusti uudelleen.
Se paitsi keventää isomman koristeen rakennetta, myös tarjoaa tarvittavan tuen ja muodon, sillä pelkästä massoista valmistetuilla rakenteilla on taipumusta nuupahdella oman painonsa alla. Lisäksi se myös halventaa koristeen kustannuksia, kun kalliita massoja ei tarvitse käyttää niin paljon.



Riisimuromassa


  • 300g vaahtokarkkeja (värillä ei väliä)
  • 200g riisimuroja (ilman sokerihuurretta)
  • 30g öljyä tai voita
  • 15g vettä

Sulata vaahtokarkit rasvan ja veden kanssa kasarissa keskilämmöllä. Laita riisimurot isoon muoviseen kulhoon odottamaan. Jos käytät metallikulhoa, öljyä se ensin huolellisesti.
Kun vaahtokarkit ovat sulaneet, kaada seos riisimurojen niskaan ja samantien ripeästi työskennellen sekoita lastalla massa sekaisin niin, että kaikki murot peittyvät tahmaan.
Nyt kun massa on vielä lämmin, muotoile se öljytyin käsin haluamaasi alkumuotoon, kuten palloksi, laivaksi tai esimerkiksi levyksi. Anna jäähtyä täysin.
Veistele sahateräisellä veitsellä muotoon ja käytä koristelun pohjana.

. . .