19.1.2015

Oman työn arvostuksesta ja hinnoittelun vaikeudesta





Blogini on tarkoitus olla positiivinen, leivontaan keskittynyt paikka, mutta koen välillä tärkeäksi nostaa pöydälle myös leivonnan lieveilmiöitä ja siihen eri tavoin liittyviä haasteita, kuten vaikka pohtia oman työn hinnoittelun vaikeutta. Täytyy hämmentää, ettei pala pohjaan. 
Palaan ruotuun taas keskiviikkona leipäreseptin voimin.  

Sitten pohdintoihin. 




Hei, minä olen Pia ja minulla on vaikeuksia arvostaa omaa työtäni riittävän korkealle ja hinnoitella sitä oikein.

(Kuorossa:"Hei, Pia.")


"Leipominen. Sehän on ihan perustaito! En osaa mitään, mitä kukaan muukaan ei osaisi, jos ne vain koittaisivat vähän. Ainut ero minussa ja muissa on, että kävin tätä varten vähän koulua."

Kuulostaako yhtään tutulta? Vai kuulostaako vain aika kummalta?

Vaikka olen ammattitaitoinen leipuri-kondiittori ja mielestäni monissa jutuissa taitava sellainen, minun on huomattavan vaikea ajatella, että taitoni ja osaamiseni olisi jotenkin erikoista. 
Koko juttu on siis vähän päälaellaan. Järki minulle sanoo, että olen ihan höperö, jos en tajua osaamiseni olevan erikoista, sellaista mitä todellakaan kaikki eivät hanskaa. On vain niin vaikeaa taivuttaa päätä sen ympärille niin, että sen uskoisi myös ja uskoisi itseensä kokonaan.

Olen itse törmännyt tähän oman osaamisen arvostamisen vaikeuteen lukuisia kertoja eri käsillätekijöiden blogiviesteissä tai keskusteluissa heidän kanssaan ja se ei ole sidoksissa kansallisuuteen tai kulttuuriin. Voisin jopa veikata, että se ei ole edes sidoksissa käsityöläisyyteen, mutta käsityöläisten piirissä sen näkee hyvin räikeänä ja hyvin usein. Mistä se tulee? Miksi meitä yhdistää tällainen negatiivinen ajatusmalli?

En osaa vastata siihen kattavasti, voin vain spekuloida. Minulla itselläni paljon vaikuttaa se, että olen ammatillisesti vielä hyvin epävarma. Toki, osaan paljon, mutta koen, etten osaa vielä juurikaan mitään, kun leivonnan maailmassa on niin uskomattomasti opittavia asioita. Kun aloittaa mitä tahansa uutta, sitä hapuilee epävarmana eteenpäin, kunnes ne jalat löytyvät ja homma alkaa sujua. Positiivista on, että kunhan löydän ne omat jalkani, epävarmuuteni varmasti helpottaa.

Toinen tekijä on varmasti osaamisen kuplassa eläminen. Tarkoitan siis sitä, että joko oikeaan tai sitten virtuaalielämäänsä haalii ystäviksi ja seurattaviksi huipputaitavia ihmisiä, joko omalta tai muilta itseä kiinnostavilta aloilta ja siinä lahjakkaassa joukossa kun vertaa itseä muihin, tulee sellainen olo, ettei ole mitään ihmeellistä, kun muutkin osaavat ne samat jutut. Voi jopa tuntua siltä, että osaa vähemmän kuin ne muut, huippulahjakkaat kaverit, sillä toisten tekemät jutut tuntuvat tosi usein jotenkin hienommilta kuin omat tuherrukset. Pitäisi tietenkin havahtua tajuamaan, että se oma kaveripiiri on pieni homogeenisehkö (on se sana, keksin sen just) otos huomattavan suuresta populaatiosta, josta isoin osa ei osaa niitä samoja juttuja, joita siinä kaveripiirissäsi kaikki muka osaavat. Samanlaiset mielet hakeutuvat toistensa seuraan. Siitä on paljon hyötyä, mutta myös välillä haittaakin, kun ymmärrys asioiden perspektiivistä hieman hämärtyy.

On varmasti muitakin syitä siihen, miksi joku kokee vaikeaksi oman osaamisensa arvostamisen ja esille nostamisen. Ne ovat usein hyvin henkilökohtaisia kokemuksia ja joskus kipeitäkin. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että ne kokemukset ovat oikeasti yleisiä, niiden kanssa ei ole yksin. Myös muut kamppailevat samanlaisten fiilisten kanssa.




Vaikeudet arvostaa omaa työtään johtavat ongelmiin esimerkiksi oman työn hinnoittelun kanssa. Käsityön hinnoittelu on parhaimmillaankin huomattavan vaikeaa, mutta jos kokee, ettei oma työ ole mitenkään ihmeellistä, hinnoittelu voi tuntua suorastaan ylitsepääsemättömän vastenmieliseltä ja vaikealta tehtävältä.

Voi helpottaa, jos hinnoittelun avuksi pyytää jonkun toisen ihmisen, joka ei ole se paras ystävä (ellei se ystävä ole ammattitaitoinen bisneshai, jolla on kokemusta tästä), sillä ystävät katsovat sitä asiaa usein liian läheltä ja eivät välttämättä pysty tarjoamaan objektiivista näkökulmaa asiaan. Parasta olisi tietenkin konsultoida jotain ammattilaista, jolla on oikeasti kokemusta käsityöpuolesta ja ymmärrys valmistusprosesseista sekä siitä, miten kuluttajien mielet toimivat. Onkohan sellaisia superhenkilöitä edes olemassa, en tiedä, ja jos onkin, heidän palvelunsa voivat olla hiukka kalliita.

Toiseksi paras ehdotukseni onkin, että jos vain tuntee jonkun toisen oman alan ihmisen, jonka kanssa voi käydä neutraalia keskustelua hinnoittelusta, työmääristä ja materiaalikustannuksista, voi päästä aika hyvin jyvälle siitä, paljonko asioiden pitäisi maksaa. Paras olisi joku sellainen henkilö, joka on ollut alalla jo hetken ja tietää kokemuksesta, miten homma toimii.

Voi myös seurata oman alan muita yrittäjiä suunnilleen samasta kokoluokasta (ei kannata vertailla itseään isoihin yrityksiin, sillä heillä on ihan erilaiset verkostot ja mahdollisuudet kuin yhden tai kahden hengen miniyrityksillä) ja katsella, paljonko he veloittavat mistäkin. Sillä tavoin saa vähän suuntimaa siitä, paljonko oikeasti pitäisi pyytää. Se on enemmän kuin mitä ensin ajattelisi, uskokaa pois.




"Mutta ei kukaan osta kakkujani/leivoksiani/koristeltuja keksejäni, jos pyydän niistä noin korkean hinnan!"
Kyllä varmasti ostaa, jos ovat varta vasten etsineet sinut käsiinsä töistäsi vaikuttuneina. Ajatelkaa asiaa myös siltä kannalta, että riittävän korkea hinta kertoo siitä, että arvostatte omaa aikaanne, osaamistanne, lahjakkuuttanne ja samalla alalla kamppailevia muita pienyrittäjätovereitanne. 
Jos hinta on liian alhainen, minulla itselläni herää ainakin heti epäilykset siitä, että A) maksaako tuo yrittäjä veroja lainkaan? B) Käyttääkö se pimeää työvoimaa? ja C)Onko sen kakut mistään kotoisin, kun se myy ne noin halvalla? Niiden on pakko olla niin kurjia, etteivät mene muuten kaupaksi. 

Eikun ihan oikeasti, asiakkaita varten luotujen uniikkien kakkujen valmistus ei ole millään tasolla nopeaa työtä, se vaatii useita työtunteja, joista tekijällä on oikeus saada korvausta enemmän kuin euron tunti. Lisäksi kakut on usein suunniteltu juuri tiettyä asiakasta varten (lisää työtunteja siinä heti) ja vaativat luovuutta ja taiteellista silmää ammattitaidon lisäksi ollakseen niitä mahtavia syötäviä taideteoksia, joita ne oikeasti, aidosti ovat. Koristellut kakut ovat käyttötaidetta ja käsityötä. Niitä ei voi yksikään kone tehdä meidän puolesta yhtä hyvin ja uniikisti, kuin mitä me ne tehdään.
Taiteelle on todellakin vaikeaa laittaa hintaa. Eikä kakuissa tarvitse olla mitään erillistä taidelisää. Kannattaa kuitenkin ottaa hinnassa huomioon se, kuinka paljon suunnitteluun on kulunut aikaa.
En koita kannustaa ylihinnoitteluun vaan siihen, että tehdystä työstä veloitettaisiin realistinen korvaus.




Sitten on vielä se toisten yrittäjien lokaan polkeminen vahingossa tai tahallaan, jos myy omat tuotteensa liian halvalla hinnalla.
"Mutta minä voin tehdä nämä minun kakkuni paljon halvemmalla kuin tuo naapurin Reetta! Miksen muka saisi pyytää puolta pienempää hintaa omistani, kun sittenhän saisin enemmän asiakkaita?"
No, tokihan sitä voisi laskuttaa asiakkailta (liian) alhaista hintaa kakuista, mutta samalla tulee tehneeksi karhunpalveluksen koko paikalliselle yrittäjistölle ja oikeastaan myös itselleen. Liian alhaisilla hinnoilla ensinnäkin herättää muiden yrittäjien kiukut niskoilleen ja siinä kohtaa heidän suunnaltaan lienee ihan turha odottaa apuja tai yhteistyötä, jos sellaista jossain kohtaa alkaa itse kaivata.
Se myös sekoittaa kuluttajien käsityksen siitä, mikä onkaan se "oikea" hinta, mitä kakuista saisi tai pitäisi pyytää, vaikeuttaen niiden toisten yrittäjien työtä, kun he joutuvat selittämään asiakkailleen, miksi heidän tuotteensa maksavat niin paljon kuin maksavat, vaikka samalla alueella on tekijä, jonka kakut ovat puolet halvempia. Se lisää paineita polkea hintoja, mikä taas vaikuttaa suoraan yritysten ansaintaan. Toisaalta nämä toiset yritykset voivat todeta kilpakumppanistaan omille asiakkailleen, että laatu valitettavasti maksaa (noin tiivistetysti) ja pohtia ääneen halpatuottajan ammattitaitoa tai sen mahdollista puutetta. Sellainen pohdiskelu tuppaa jäämään ihmisten mieliin.
Vaikka hintojen alhaisuus tuokin varmasti asiakkaita, joille hinta on tärkein tekijä kaupanteossa (ns halpahalliasiakkaat), niin se myös karkoittaa asiakaskuntaa, kun liian halvalla myyvä yritys aletaan tuntea puskaradiossa sinä "halpakakkutehtaana", jonka tuotteet on ihan ok, on ne ainakin halpoja. Kuka tahtoo tulla tunnetuksi sellainen leima otsassaan? Halpuuden, keskinkertaisuuden ja tusinatuottamisen leima on huomattavan vaikea karistaa, jos koittaa myöhemmin saada itselleen vakavasti otettavan tekijän mainetta.
Itseään ei pidä myydä liian halvalla!
Miettikää vaikka sellaista esimerkkiä, että naapurustossa on talo myynnissä. Omistaja pyytää talosta pilkkahintaa, sillä hän tahtoo saada talonsa varmasti ja nopeasti myydyksi ja paljon potentiaalisia ostajia. Koko alueen arvo laskee yhden hömpän myyjän toimien vuoksi ja he eivät varmastikaan ajattele kyseistä henkilöä lämmöllä.




"Mutta sain palautetta kakkujeni hintatasosta. Se on kuulemma liian paljon VAIN kakusta!"
Se, että ostat mansikkakermakakun kaupan pakastealtaasta, niin silloin saat VAIN kakun. Hommaat minkä tahansa tusinatuotteen, jonka pohjaamiseen ja koristeluun ei ole käytetty viittä minuuttia kauempaa ja yhtä vähän taiteellista näkemystä. Silloin saat VAIN kakun.
Me teemme syötäviä taideteoksia, jotka on räätälöity jokaisen asiakkaan tarpeita vastaaviksi kokonaisuuksiksi. Niitä varten on luotu uniikkeja komponentteja sokerimassasta, suklaasta ja voikreemistä. Niihin on nähty aikaa ja vaivaa, käytetty laadukkaita raaka-aineita, kaadettu osa sielua ja vähintäänkin rakkautta taikinan joukkoon, että on saatu aikaan jotain absoluuttisen mahtavaa. Se ei todellakaan ole VAIN kakku.
Voi miettiä, että menisikö se sama palautteenantaja marisemaan vaikka vaatturille häntä varten ommellusta iltapuvusta, että sehän on vain mekko, en suostu maksamaan siitä yhtään enempää kuin marketin koltusta. Enpä usko, että menisi. Me emme tee vain kakkuja, vain keksejä, tai vain leivoksia. Me teemme käyttötaidetta, käsityötä, asiakkaille kustomoituja uniikkeja tuotteita, joiden hinta on aivan oikeutetusti korkeampi kuin perus tehdastuotetun tusinatavaran. Muotoilkaa tuo vähän korrektimmin kauniiseen pakettiin ja pistäkää marisijoille jauhot suuhun seuraavalla kerralla, kun kehtaavat arvostella ainutkertaisen käsityön arvokkuutta.

Olen sitä mieltä, että antaa hintamarisijoiden marista. Jos kakkusi maksaa 80€ tai 200€ laaki, sinun on oltava valmis perustelemaan se, mistä hinta muodostuu, mutta jos hinta oikeasti on perusteltu (kuten ammattitaidolla ja työmäärällä , työtilavuokralla, henkilöstökuluilla ja materiaalimenekillä), löytyy kyllä niitä, ketkä ovat mukisematta valmiit maksamaan työstäsi sen, mitä pyydät. Marisijat menkööt hankkimaan kakkunsa sieltä marketista, jos kerran kyseessä on VAIN kakku tai tehkööt kakkunsa itse. 
Marisijoiden pulmana on yleensä, että heillä ei ole realistista käsitystä siitä, kuinka paljon  työtä ja kalliita raaka-aineita hienoon kakkuun voi oikeasti mennä, sillä joko he eivät ole sitä koskaan koittaneet itse tai sitten he valmistavat kakkuja harrastuspohjalta, mikä on täysin eri juttu kuin valmistaa niitä työkseen.
Joku viisas mies joskus jossain sanoi, että työ on se, mistä rahaa saa itselleen käytettäväksi ja harrastus taas se, mihin sitä rahaa sitten käytetään.

Voisin jatkaa tästä aiheesta aika pitkään, mutta täytyy ehkä säästää vähän puhtia ja puhinaa toiseenkin kertaan. En tiedä näkyykö se läpi, mutta tämä aihe on minulle aika tärkeä. Käsityön arvostus noin yleisesti ottaen on nousussa, mutta toiset alat pääsevät nauttimaan siitä nopeammin kuin toiset. Elintarvikeala laahaa tässä hieman perässä, sillä kyseessä ovat nopeasti kulutettavat ja pilaantuvat elintarvikkeet, eivätkä esimerkiksi puusepäntuotteet tai vastaavat, jotka kestävät vuosikymmeniä käyttöä.
Toivoa on, ja paljon siitä on sellaista, johon me tekijät voimme vaikuttaa itse.
Hinnoittelemalla tuotteemme oikein kerromme kuluttajille, että arvostamme omaa alaamme ja itseämme, emmekä suostu antamaan arvokasta työtämme polkuhintaan pois. Samalla autamme myös toisia alamme ammattilaisia eteenpäin ja saamme samaa apua myös heiltä.


Pidetään lippu korkealla, opetellaan ajattelemaan, että taitomme ovat erityisiä ja luvataan itsellemme, että jos myymme tuotteitamme, emme myy itseämme liian halvalla.

. . .


Herättikö tämä sinussa ajatuksia? Mitä mieltä sinä olet käsityön hinnoittelusta? Onko sinulla vaikeuksia arvostaa omaa käsityötäsi sen ansaitsemalla tavalla?


. . .