2.3.2015

Ei ihan mutta melkein

Siskoni oli kylässä toissaviikonlopun ja koska häntä kiinnostaa myös leipominen, ajattelin taklata hänen kanssaan yhdessä parikin ajatustasolla pyörinyttä leivonnaista kuntoon, ottaa kuvat ja saada julkaisukelpoista materiaalia resepteineen suit vaan. Olisi tietenkin pitänyt ottaa huomioon Murphyn laki ja ylipäätään se, ettei tuotekehittely aina suju ihan niin ruusuilla tanssien kuin sitä haluaisi. 

Mistään mahdottoman kamalasta kömmähtelystä ei onneksi ole nyt kyse (paitsi mitä nyt läikytin yli sata-asteista vauhdilla kiehuvaa toffeeseosta puolelle hellalle), vaan pikemminkin siitä, että molemmat jutut, joita koitimme tehdä onnistuivat melkein, mutta eivät kuitenkaan sitten kunnolla. Positiivista on, että molempien tuotteiden kohdalla tiedän, mitä pitäisi tehdä toisin, jotta onnistuisin tavoitteissani, mutta se vaatii toisintoja uusilla muokatuilla resepteillä, jotta voisin varmasti luottaa reseptien toimivuuteen niin, että uskaltaisin ne julkaista täällä teidän kokeilujanne varten.

Mutta tällaista minun kokemuksieni mukaan tuotekehittely on. Ensin on idea tuotteesta, eli se lopputulos jota tavoitellaan. Sitten mietitään ja pohditaan hetki, kuinka valmistusprosessia tulisi lähestyä. Mitä paistetaan, mitä hyydytetään, millaisia rakenteita kaivataan ja miten niitä voisikaan saada aikaan? On mielessä myös maku tai niiden yhdistelmä. Millaisia raaka-aineita on käytettävissä? Onko jotain rajoituksia tai vastaavia, joihin tuotteen tulisi sopia?
Ensimmäistä kokeilua varten täytyy kehittää myös resepti, jota seurataan. Joskus pohjana voi käyttää jo jotain olemassaolevaa ohjetta joko valmiina tai muokattuna ja aina välillä pitää lähteä luomaan ihan täysin uutta tyhjästä.
Ja sitten testataan, pohditaan lopputulosten onnistuneisuutta ja hyvin todennäköisesti testataan lisää ja lisää (ideaalissa tilanteessa) kerta kerralta parantaen.

Vaikka sen tietää, että reseptien kehittely on harvemmin kertalaakista ideasta valmiiksi tuotteeksi-juttu, silti helposti harmittaa, jos lopputulos ei olekaan heti paras mahdollinen. Eniten niissä ei-ihan-mutta-melkein-tuotteissa kismittää materiaalien hukkaaminen. Ja kun ei tahtoisi laittaa mitään roskiinkaan kovin kevyin perustein. Jossain kohtaa kuitenkin sellaisten puolivillaisten pullien ja tipan liikaa liivatetta niskaansa saaneiden leivosten syöminen alkaa hiukan nakertaa. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja leipurin perheenjäsenet (tai leipuri itse) harvemmin herkuttelevat niillä parhailla luomuksilla, joita asiakkaille tai yleisölle tarjotaan.
Sitten kun niitä onnistuneita yksilöitä kerrankin pääsee itse maistelemaan, se on juhlaa se.


Reseptit, joita koitin taklata olivat passiontoffee ja sokeriton pulla.
Passiontoffee oli ihanan kirpakkaa, mutta iski aivotyhmä ja keitin sitä liian matalaan lämpöön, joten se ei asettunut oikein kunnolla. En jaksanut sitä sitten enää kaapia kattilaankaan ja oikeastaan tahdon koittaa vähän erilaista passionin määrääkin siinä ohjeessani, joten uusi kokeilu vaaditaan vielä.
Pullan suhteen muuten sujui mainiosti, mutta en uskaltanut laittaa makeutusainetta tarpeeksi, joten pullat eivät niinkään  maistuneet pullalta kuin hieman makeahkoilta vehnäsämpylöiltä. :D Kardemummakin oli loppunut, joten instant-pullataikaa ei ollut saatavilla sillä hetkellä. Minusta siis kardemumma tekee pullasta Pullan ja ilman sitä pulla voi olla hyvää, muttei kunnon Pullaa.

Molemmat vaativat siis vielä hieman työtä, mutta kyllä ne siitä edistyvät, kunhan jaksan seuraavan kerran koittaa taas.

. . .


Ei kommentteja: