31.3.2015

Kirjat, joita luen: Rakkaudella Äiti / Med Kärlek Mamma



 Olin jo melkein kulkemassa ohitse, kun käänsin vähän päätäni ja huomasin pinon kirjoja. Hyvin houkuttelevan oloisia keittokirjoja.
Miten voisin vastustaa?  No en voisi, joten menin kurkkaamaan, mikä oli homman nimi.

Ja olen niin iloinen, että menin.

Kirjoja katsellessani päädyin juttusille pöydän takana seisoneen naisen kanssa ja kävi ilmi, että hän oli toinen kirjan kirjoittajista, Tiina Schreck-Damstén. Tiina kertoi minulle kirjan ideasta ja eri resepteistä, mutta mikä parhaiten jäi keskustelustamme mieleen oli, että hänestä suorastaan huokui rakkaus ruokaan ja ruoanlaittoon. Se sama henki näkyy myös tämän kirjan sivuilla.





Rakkaudella Äiti / Med Kärlek Mamma on selkeä ja helppotajuinen ruoanlaiton perusteos, joka tuo monipuolisesti sekä klassikkoannoksia että modernia kotiruokaa kaikkien ulottuville taitotasosta riippumatta.
Kirjan teemoja ovat hyvästä ruoasta nauttiminen, ruoanlaiton oppimisen tukeminen ja yhteisöllisyys.

Kirja on suunnattu erityisesti nuorille aikuisille ruoanlaiton opettelun tueksi ja inspiraatioksi, mutta tästä opuksesta on varmasti iloa iästä ja taitotasosta riippumatta kaikille. 
Kirjan reseptit sopisivat yksinkertaisuudessaan ja ripeydessään erinomaisesti myös kiireisille perheille, sillä suurin osa kirjan ruoista valmistuu hieman reilussa puolessa tunnissa pöytään.





Rakkaudella Äiti / Med Kärlek Mamma on visuaalinen ja kaunis teos. Houkuttelevia kuvia on paljon läpi kirjan ja ne kutsuvat kokeilemaan eri ohjeita. Reseptit on kirjoitettu hyvin ja selkeästi ja työvaiheet selitetty kattavasti.
Tekniikat, kuten silakoiden perkaaminen tai kananmunan erottelu on neuvottu reseptien lomassa vaihekuvin.

Kirja on kirjoitettu sekä suomeksi että ruotsiksi ja molemmat kielet kulkevat läpi kirjan rinta rinnan sulassa sovussa.

Reseptit on jaoteltu neljään eri osioon: Kasvisruoat, Kalaruoat, Liharuoat ja Jälkiruoat. Hakemisto on toimiva ja kirjan eri osiot löytyvät selatessa hyvin.
Perinteisen sienisalaatin, uunilohen ja jauhelihakastikkeen lisäksi kirjan reseptit näyttävät, kuinka valmistaa muun muassa gazpachoa, mutakakkua, lampaanviulua tai kasviscouscousia. Leipurina arvostan sitä, että jälkiruokaosiosta löytyy myös pullaresepti.

Kirja poimii mukaan monia perinteisiä klassikkoannoksia paistetuista silakoista lähtien, mutta toivottaa tervetulleeksi myös uudet modernit kotiruoat ja niiden herkulliset maut.





Pidin kirjassa eritoteni sen visuaalisuudesta ja selkeydestä. Minusta se auttaa paljon, kun tarkoituksena on olla erityisesti opas ruoanlaiton opettelun polulla.
Reseptit ovat hyvällä tavalla konstailemattomia; juuri sellaista kotiruoan pitääkin olla.
Koen, että tämä kirja on varmasti hyvä ja hyödyllinen ruoanlaiton perusteos, jonka neuvoilla ja ohjeilla onnistuu loihtimaan maistuvia ja terveellisiä ruokia perheelle ja ystäville. Tiedän, että juuri tällaista kirjaa olisin itse ainakin kaivannut, kun muutin pois kotoa muualle opiskelemaan.
Nyt kun jo osaan laittaa ruokaa, koen kirjan hyödylliseksi muista syistä: inspiraation ja vaihtelun lähteenä pienen perheeni arkipäivällisten laitossa. On mukavaa saada vähän vaihtelua ruokalistalle ilman, että kokkaamiseen menee puoli iltaa aikaa.

Kaikki kirjan reseptit ovat neljälle hengelle tarkoitettuja, joten mikäli kokkaa vain itselleen tai syöjiä on kaksi, reseptien puolittaminen voi tulla kyseeseen. Toinen vaihtoehto on vain kutsua paikalle lisää syöjiä ja nauttia hyvien ystävien seurasta. Se on omanlaistaan ravintoa sekin.

Jos jotain olisin voinut itse kirjaan vielä lisätä, olisin loihtinut jälkiruokaosiosta hieman runsaamman. Se voi tosin johtua osin ammatistani ja osin siitä, että olen perso makealle. Kirjan pääpaino on ruoassa, kuten keittokirjoissa on hyväkin ja ei sitä jälkiruokaa joka aterian päälle ole tarkoitus tarjotakaan, vaikka kuinka itse niin välillä toivoisin.

Suosittelen tätä kirjaa erityisesti lahjapakettiin. Se voisi tuoda paljon iloa ruoasta kiinnostuneille nuorille ja sopisi kuin nakutettu tuoreelle ylioppilaalle tai ammattiin valmistuvalle, joka suunnittelee omaan kotiin muuttoa.
Inspiraatioksi ja avuksi se voisi olla myös heille, jotka kaipaavat jotain uutta ruokalistalle ja aikaa ruoan laittamiseen on rajallisesti.

. . .


Rakkaudella Äiti / Med Kärlek Mamma

Tiina Schreck-Damstén ja Theresa Shreck

Omakustanne / 2014

Sivumäärä: 178
Kieli: suomi ja ruotsi

ISBN: 978-952-93-4900-5

Kirjan Facebook-sivut: Rakkaudella Mamma

. . .


Sain kirjan kirjoittajalta omakseni yhden kappaleen kirjaa arvosteltavaksi.
Kaikki mielipiteeni ovat kuitenkin omiani.

. . .




1 kommentti:

Maarit kirjoitti...

Kiitos hyvästä kirjavinkistä!