22.9.2015

Viisi vuotta bloggaajana

Räjäytelkää raketteja ja kääntäkää musat kaakkoon. Nyt on juhla.
Jotenkin ihan epätodellisen tuntuista tämä, että olen kirjoittanut tätä blogia jo viisi vuotta. Viisi!
Heräsin tajuamaan sen justiin. Huhhuh!

Rehellisiä jos ollaan, en aloittaessani uskonut, että välttämättä pystyisin sitoutumaan tähän hommaan näin pitkäjänteisesti. Minulla on suuri taipumus aloittaa innostuksissani vaikka millaisia projekteja, jatkaa niitä kauhealla kiihkolla kaksi viikkoa ja sen jälkeen hiipuen hiljaisuuteen, kunnes pari vuotta myöhemmin muistan taas, että hupsista.

Luulen tämän rakkauslapsen pysyneen aktiivisessa päivityksessä näin pitkään eniten siksi, että minulla on täysi taiteellinen vapaus luotsata tätä omien kulloistenkin kiinnostusteni pohjalta eteenpäin aika pitkälti mihin suuntaan vain.
Se on aika mahtavaa.

Mutta viisi vuotta. Se on jo aika pitkä aika, ainakin minulle.

Kasasin tähän viiden vuoden kunniaksi viisi listausta erilaisista minulle merkityksellisimmistä asioista liittyen tähän blogiin ja sen aikana syntyneisiin juttuihin.






Viisi suosikkikakkuani (jotka olen tehnyt):





Parhaat opitut jutut:





Huisimmat koristeeni:





Eniten itse käyttämäni reseptit:

Ja loppuun vielä

Kauneimmat kuvani:















Aion jatkaa kyllä tätä blogin kirjoittamista edelleen ja sen perimmäinen kiintopiste on edelleen leivonnassa ja ammattiini liittyvissä aiheissa.

Loppuun vielä harvinaisuus, eli otos minusta itsestäni. Häärään enemmän kameran takana ja harvemmin osun linssin eteen. Tämän kuvan on ottanut tyttäreni pari vuotta sitten, mutta ihan samalta minä edelleen näytän. :)

Syksyisin terveisin,

Pia





. . .

2 kommenttia:

Amanda kirjoitti...

Paljon onnea blogisynttäreiden kunniaksi (pikkuisen myöhässä mutta silti)! Toivottavasti kirjoittelet blogia vielä toisen 5 vuotta ja pidempäänkin! Ihailtavaa kyllä. Itsellekin tämä on rakas harrastus jota teen pitkälle vain omaksi ilokseni, mutta silti vähän jännittää että riittääkö sitä päivitysintoa sitten vielä kun siirtyy työelämään! Nostan hattua sinulle siis! Ps. Voisin tuijottaa tuota macaron-kuvaa vaikka kuinka kauan, ihan täydellisiä! Joskus minäkin vielä onnistun....!

Paha Kakku kirjoitti...

@Amanda: Kiitos kovasti! Ja aivan varmasti saat homman toimimaan. :)