11.11.2015

Välikevennys: nainen näppiksen takana


Paha Kakku-blogi on muuttanut!


Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi


Puhun itsestäni täällä blogissa aika vähän, sillä tarkoitus on kuitenkin keskittyä pääasiassa leivontaan ja sen erilaisiin ilmentymiin. Tuntuu melko vieraaltakin ajatus siitä, että pohtisin syntyjä syviä tai postaisin kuvia aamupaloistani (jotka näin aamupalaihmisenä saavuttavat joskus eeppisiäkin mittasuhteita).

Itse toisten blogeja lukiessa kuitenkin tykkään monesti niistä tarinoista, joita ihmiset kertovat omista elämistään ja on hauska tietää vähän siitä, millainen ihminen siellä näppiksen takana naputtaa menemään.
Pohdiskelin aihetta ja ajattelin, että minäkin voisin jakaa kanssanne jotain.

Tästä ajatuksesta syntyi sitten lista suhteellisen satunnaisista asioista, jotka osaltaan tekevät minusta minut.


- Olin lapsena ihan mahdottoman nirso. Suhtauduin suurella epäluulolla kaikkeen uuteen ja esimerkiksi paprikaakin opin syömään vasta joskus kymmenvuotiaana, kun olin ihan varma, että se maistuu taatusti kamalalta.
Tilanne helpottui onneksi, mutta oikeasti ennakkoluulottomammin opin syömään vasta kotoa pois muutettuani, kun olin itse vastuussa omista ruoistani.

-En pysty syömään montaa ateriaa perättäin samaa ruokaa. Kaksi kertaa alkaa olla aika maksimi.

-En ole oikein mistään kotoisin.
Olen ennättänyt muuttaa jo ainakin 15 kertaa ja olen asunut itä- ja keskisuomessa, Tampereen tienoilla, Helsingissä, Tuusulassa ja Kirkkonummellakin Espoon lisäksi. Tunnen itseni sangen juurettomaksi. Espoossa olen asunut nyt pidempään kuin missään muualla. 

-Lempiartisteihini lukeutuvat mm. Tom Waits, Cleaning Women, YUP ja Billie Holiday. Minun on tosin hyvin vaikea saada lauletuista sanoista selvää, joten lyriikoilla musiikissa ei ole minulle tipan vertaa merkitystä, vaan ainoastaan merkitsee se, miltä kokonaisuus kuulostaa. 

-Kirjahyllystäni ei löydy merkkiteoksia tai syväluotaavia psyyken tutkimuksia. Vältän tietoisesti ikäviä teemoja sisältäviä romaaneja, sillä ahdistun niistä liikaa ja ne jäävät painamaan mieltäni pitkiksi ajoiksi. Samasta syystä en katso trillereitä tai kauhuelokuvia.

-Tykkään tosi paljon pelata lautapelejä!

-En ole omistanut TV:tä sen jälkeen, kun analogiset lähetykset lopetettiin. 

-Kerman haju tuntuu nenääni ällöltä. Se on jotenkin niin rasvainen ja tunkea. Hyh.

-Osaan kutoa lautanauhaa ja neuloa neulakintaita.

-Tykkään tavaroiden ja asioiden lajittelusta ja järjestelystä. Ei ihan OCD, mutta jos tahdot minun puuhastelevan monta tuntia hissukseen, anna kansiollinen papereita käteeni ja käske jaotella kategorioihin. Onni on kummallisissa asioissa.

-Kiiretön aamupala on paras juttu ikinä. Mitä enemmän valikoimaa, sitä onnellisempi olen. 

-En ole vieläkään opetellut temperoimaan suklaata.

-Innostun herkästi ja aloitan enemmän projekteja kuin pitäisi. Niiden loppuunsaattaminen onkin sitten toinen juttu.

-Tiskaaminen on arkkinemesikseni. Vaatii ihan liikaa virtaa ja yritystä saada aloitettua, mutta kun pääsen vauhtiin, tykkään tiskaamisesta kovasti.




Eipä muuta tällä kertaa. Tämä oli vähän tällainen mainostauko. :)

. . .

Ei kommentteja: