4.1.2013

helpot marsipaaniruusut


Paha Kakku-blogi on muuttanut!

Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi



Lomaa edeltäneet hektiset koulupäivät olivat ja menivät. Joululoma tuli ja joululoma myös meni. Jonnekin sekin huiskahti. Koitin kovasti lomailla ja lepäillä, ja onnistuinkin joten kuten.

Helpotus oli silti suuri, kun koulu toissapäivänä alkoi taas ja pääsin sonnustautumaan työvermeisiin lähes kahden viikon tauon jälkeen. Voisi vetää varovaisia johtopäätöksiä, että tykkään opiskella tätä alaa. <3

Alkuvuoden kolme suurta leivonnaispäivää kolkuttelevat taas ovella ja sain oman herätykseni seuraamalla eilen koulussa, kun sekä Runebergintorttukausi että laskiaispullakausi korkattiin yhtä aikaa. Vielä ei sentään ystävänpäivää alettu hehkuttelemaan, mutta pitäähän nyt jotain ensi viikollekin jättää. :P

Jukuripäisesti en suostu vielä mitään niistä miettimään ja kirjoitankin nyt lyhyen ohjeistuksen marsipaaniruusuista, jotka voi valmistaa myös mistä tahansa muusta syötävästä koristemassasta.
Työvaihekuvissa ruusun osat on pyöritelty valkoisesta muovailusuklaasta.





Tarvitset ruusujen valmistukseen saumoistaan auki halkaistun pakastuspussin (esim minigrip) tai spritsipussin, jonka välissä työstät terälehdet litteiksi. Lisäksi tarvitset työkalun leikkaamiseen. Jos omistat koristeiden muovailuun tarkoitetun veitsen, käytä sitä, mutta jos et, tavallinen ruokaveitsi käy hyvin. 
Käytä käsissäsi kertakäyttökäsineitä, mikäli vain mahdollista, sillä esimerkiksi marsipaani, sokerimassa ja muovailusuklaa tarttuvat herkästi ihoon kiinni. Hansikkaita pitäisi käyttää varsinkin, mikäli sinulla on kynsilakkaa, rakennekynnet tai haavoja käsissäsi, sillä lakkahituset, haavabakteerit ja muut vastaavat eivät ole miellyttäviä lisiä kakkukoristeissakaan, saati muussa ruoassa.
Kuivatusalustaksi sopii leivinpaperi.

Helpon ruusun työvaiheet menevät näin:



Pyörittele käyttämästäsi massasta tasakokoisia palloja noin 7-10kpl. 



Paina yksi palloista kiinni työskentelytasoon. Muotoile se kärjestä suipommaksi. 



Ota pallo ja aseta se saumoistaan avatun pussin sisään. Paina pallo peukalollasi litteämmäksi käyttäen pyörivää liikettä. Älä käytä liikaa voimaa suhteessa massasi pehmeyteen.
Siloita levyn toista reunaa ohuemmaksi, sillä siitä tulee terälehden ulkoreuna.

Terälehtien paksuuteen vaikuttavat eniten koko ja käytetty massa. Minikokoisiin ruusuihin voi tehdä ohuempia terälehtiä, sillä pinta-ala on pienempi ja erityisesti kukkakoristeiden valmistukseen käytettävä massa kestää tietenkin enemmän muokkausta kuin tavallinen marsipaani tai sokerimassa, joissa ei juurikaan ole venyvyyttä.



Kääri ensimmäinen terälehti tukitapin pään ympärille melko löyhsti niin, että terälehden liepeet menevät jonkin verran toistensa päälle.
Älä purista terälehteä turhan tiukasti kiinni; vain sen verran, että se pysyy paikoillaan.



Valmista muut terälehdet samalla tavoin siloittamalla.
Aseta terälehtiä paikoilleen kiinnittämällä uusi terälehti aina hieman edeltävän alle limittäin. Älä purista liian tiukasti tässä vaiheessa. Kiinnitä terälehdet painelemalla ne alareunastaan kiinni tukitappiin. Varo puristamasta tappia liian ohueksi.

Avaa sitten terälehtiä peukalonkärjelläsi siloittamalla ja asettele niitä varovasti haluamaasi asentoon.
Uloimpia terälehtiä kannattaa avata hieman enemmän auki kuin sisempiä, kuten oikeassakin ruusussa.



Leikkaa ruusu varovasti irti tukirangastaan ja mikäli haluat kuivattaa sen, aseta se leivinpaperille ja siirrä kuivumaan huoneenlämpöön suojassa valolta ja pölyltä. Astiakaappi on usein yllättävän hyvä paikka.

Mikäli haluat voida syödä marsipaaniruususi, huolehdi työtilan ja käsiesi hygieniasta huolellisesti ja valmista ruusut korkeintaan päivää ennen aiottua käyttöä, jotta ne eivät ehtisi kuivua tai mymmähtää.

Esimerkiksi marsipaani ja muovailusuklaa sisältävät rasvoja, jotka ajan myötä härskiintyvät, joten säilytä koristeet massan valmistajan pakkauksessaan ilmoittamalla tavalla sekä käytä maalaisjärkeä.

. . .