2.3.2013

spiderman




Minulle tarjottiin mahdollisuutta valmistaa Spiderman-teemainen syntymäpäiväkakku pienelle pojalle ja murto-osasekunnin harkinnan jälkeen suostuin riemumielin. Nörtähtävä sydämeni pamppaillen guuglailin erilaisia spiderman-kuvia ja erilaisia spiderman-kakkukuvia.



Löysin nopeasti mieluisan kuvan, jossa Hämis kiipeää rakennuksen seinäpintaa pitkin ja luonnostelin sen ohjeeksi kakkua varten.
Päätin toteuttaa Hämähäkkimiehen reliefinä, jolloin kolmiulotteisuuden vaikutelma korostuisi hienovaraisesti mutta havaittavasti.




Tein leivinpaperista kaavan, jonka avulla työstin hahmoa eteenpäin. Tässä kuvassa kaavapaperi on asetettu ohueksi kaulitun  mustan marsipaanilevyn päälle, sillä tein siitä pohjan, jonka päälle rakensin reliefin.




Leikkasin mustasta, sinisestä ja punaisesta marsipaanista paloja, joista kasasin Hämiksen puvun kuvan mukaiseksi. Eteen ojentuva käsi on muotoiltu korkeammaksi kuin muut osat, sillä se kurkottaa kohti katsojaa.
Liimasin palaset paikoilleen vettä käyttäen, sillä se toimii erinomaisesti kiinnitettäessä marsipaania marsipaaniin.




Hahmo alkaa muotoutua jo tunnistettavaan suuntaan.





Leikkaamalla eri väriset palat marsipaanista ja kokoamalla hahmon niitä käyttäen, teki lopputuloksesta mielestäni paremman kuin että hahmon olisi muotoillut vaikkapa valkoisesta massasta ja sitten maalannut eri värit kohdilleen.





Laatan korkeuserot eivät olleet suuret, mutta riittävät kyllä.






Kaikkien palojen paikoilleensaannin jälkeen leikkasin ylimääräisen mustan marsipaanin hahmon reunoilta pois. Olin jättänyt pohjana toimineen mustan marsipaanilevyn siistimättä aiemmin minimoidakseni hahmon venymisen epätoivottuihin suuntiin työstövaiheessa.





Viimeisenä kiinnitin vielä hyvin ohuesta valkoisesta marsipaanilevystä leikatut palat silmiksi ja maalasin mustalla elintarvikevärillä seittikuviot Hämähäkkimiehenm puvun pintaan. Lisäsin sarjakuvahahmomaista vaikutelmaa rajaamalla ääriviivoja ja tekemällä varjostuksia alkuperäisen kuvan mukaisesti.
Tarkoitus ei missään vaiheessa ollut tehdä reliefistä 'aidonoloista', vaan koko ajan pyrin piirrosmaiseen lopputulokseen, missä mielestäni onnistuin hyvin.





Kakku on sisältä melko perinteinen mansikkakakku, mutta marsipaanin alle valmistin kosteussuluksi mansikka-valkosuklaaganachen, joka sointui hauskasti kakun täytteisiin.
Pintaan tuli valkoinen marsipaani ilman sen kummempia kommervenkkejä.

Maalasin suuntaa-antavasti mustalla elintarvikevärillä kakun pintaan rakennusten seinää ja laskin reliefilaatan paikoilleen. Viimeisenä maalasin hahmolle varjot, sillä niiden toteuttaminen oli järkevämpää vasta hahmon asettelun jälkeen.

Lopputuloksesta tuli juuri sellainen kuin pitikin ja toivon vain, että saaja oli kakkuunsa yhtä tyytyväinen kuin minä olin.

. . .