23.4.2013

Päättötyö alta pois




Tein sitten päättötyöni tänään.

Meillä päättötyön tekeminen ei ole mitenkään erityisen ihmeellinen tai vaativa projekti ja arvosteluasteikkokin kulkee linjoilla joko/tai, eli hyväksytystä päättötyön suorittamisesta voi saada vain suoritusmerkinnän, oli läpi menneen työn taso mikä tahansa rimaa hipovasta ylöspäin.

Työ voi olla joko kirjallinen raportti tai konkreettinen tuote. Opiskelijalla on todella paljon liikkumavaraa oman tuotoksensa suhteen, mikä on mielestäni hyvä. Myönnän, että kaipaisin arvosana-arvostelua, kun kyseessä kuitenkin on päättötyö, eli näyte omasta osaamisesta, jonka pitäisi kai olla jotenkin "hienompi ja parempi", kuin ne perushienot ja -hyvät jutut, joita teemme päivittäin. Hah. :)





Valmistin kolme valkosuklaa-marjakakkua, joista kaikki olivat halkaisijaltaan arviolta noin 15-senttisiä.




Sävytin puhtaanvalkoista marsipaania hennon vaaleanpunaiseksi ja päällystin kakut sillä.





Koristespritsit tein pikeerillä. Kaikki meni strömsömäisesti niin pitkään, kun spritsailin pelkkää päällystä, mutta pystysuorat pinnat heittivät ahkerasti kapuloita rattaisiin.
Koitin kallistaa kakkuhyrää parempaan kulmaan, mutta se tekniikka vaatii vielä lisää harjoittelua toimiakseen heittämällä.

Kaikesta tästä huolimatta huoahdan tyytyväisenä, kun urakka on nyt ohi ja suoritettu ja voin keskittyä kaiken muun tekemiseen.
Ensi syksynä en luultavasti juurikaan käytännön töitä koululla tee, sillä syksy kuluu pääasiassa työssäoppien.


Valmistin yhden ns. varakakun avattavaksi ja kuvattavaksi (ja okei, maisteltavaksi).
Valkosuklaa-vadelmakakkua, välissä vadelmasose, mustaherukka-maitosuklaamousse, kosteussulkuna vadelma-valkosuklaaganache ja päällä marsipaani + pikeeri. Oli hyvää. 


. . .