Työpäivät konditoriassa

Paha Kakku-blogi on muuttanut!


Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi


Olen ollut nyt tuolla uudessa työpaikassani reilun puolitoista kuukautta ja nyt alkaa vasta vähän olla sellainen olo, että alan päästä jyvälle asioista pikkuhiljaa.

On omanlaisensa haaste mennä töihin uuteen paikkaan ja opetella työkavereiden nimet, työtehtävät ja talon tavat työskennellä.

Ei ole se helpoin juttu. Ja olen vasta raapaissut pintaa.

Olen tosiaan töissä kondiittorina ihan hyvänkokoisessa yrityksessä ja työskentelen osana noin kymmenhenkistä joukkoa. Valmistamme erilaisia kakkuja ja leivoksia isoissa erissä, mutta työmme on hyvin käsityöpainotteista. Arkeamme helpottamassa meillä on vain muutama masiina ja suurin osa työstämme tapahtuu käsipelillä  tehden.

Työtehtäväni vaihtelevat paljon päivästä toiseen. Jokainen päivä on erilainen, mistä pidän kovasti.

Keskivertopäiväni voisi mennä esimerkiksi näin:

Klo 03:45 Herätys

Aamuvuoroa varten on oltava ajoissa ylhäällä. Haluan ehtiä syödä aamupalan ennen töihinlähtöä ja kun juna starttaa viereiseltä asemalta klo 04:55, herätyksenkin on oltava aikaisin.

Klo 05:37 Saapuminen työpaikalle

Vaihdan tavalliset vaatteet työvaatteiksi: housut, t-paita, työkengät, hattu ja essu. Essun taskuihin kätken kaikki tarpeelliset tavarat, kuten avainnipun, mustan tussin, kuulakärkikynän ja katkoteräveitsen. Puhtaiden astioiden varastosta käyn vielä myöhemmin hakemassa taskuun pari puhdasta raappaa, sillä niitä tarvitsee aina kaikkeen.

Leimaan itseni sisään ja käyn vielä pikaisesti juomassa kupillisen kahvia taukohuoneessa.

Klo 06:00 Työvuoro alkaa

Työpäivän alussa katsomme päivän työtehtävät, laitamme pussit pyörillä kulkeviin roskistelineisiin ja kytkemme sekä astianpesukoneen että kermanvaahdotuskoneen päälle. Tiskari tulee töihin seitsemältä ja on kiva, että kone on valmiina häntä odottamassa ja hän pääsee heti toimeen.

Kermakoneen jäähtymisessäkin kestää aikansa, joten se täytyy laittaa ensimmäisenä kylmymään.

Klo 06:00- n. 08:30 Tehokasta työskentelyä

Aloitamme aamut valmistamalla tuotteita. Teemme kakkumassoja, liimaamme kakkuja, paistamme mutakakkuja tai teemme leivoksia. Aamun tavoitteena on saada työtaululle kirjatut tehtävät suoritetuiksi. Tyypillisenä päivänä joku ryhmä siis liimaa, eli täyttää vaikka erän vadelmakermakakkuja ja samaan aikaan toinen ryhmä työstää vaikka satsia moussekakkuja eri pöydällä. Joku voi olla tekemässä suklaakoristeita ja joku toinen vaikka paahtamassa pähkinöitä.

Aamun aikana ei vielä koristella mitään tai pakata, vaan painotus on tuotteiden valmistuksessa. Ja kun sanon erä tai satsi, tarkoitan mitä tahansa 50-200 kakun tai 300-500 leivoksen välillä kerralla per laatu.

Klo ~08:30 Tauko

Jossain kahdeksan ja yhdeksän välissä on aikaa ensimmäiselle tauolle. Tauon ajankohta riippuu täysin siitä, missä kohdassa saat hommasi valmiiksi ja paikkasi siivottua. Syön itse lounaan tähän väliin ja hörppään taas kupin kahvia.

Klo ~08:50-n. 11:30 Lisää tehokasta työskentelyä

Jatkamme massojen tekoa ja tuotteiden valmistusta niin pitkään kuin on tarvis ja sitten ryhdymme valmistamaan kuormaa. Kuormanteko tarkoittaa siis sitä, että teemme kakut koristeita myöten valmiiksi, pakkaamme ne laatikoihin ja kuljetuslaatikoihin ja viemme kylmälähettämöön odottamaan yön kuljetuksia. Kakut kuorrutetaan, koristellaan ja pakataan aina sen päivän kuormaa varten tarvittava määrä kerrallaan ja leivoksia leikataan ja pakataan samaten vain tarpeen verran. Kuorma on siis seuraavana yönä lähtevä valtaisa määrä valmiita tuotteita, jotka täytyy tehdä valmiiksi odottamaan kuskeja.

Jos tekisin vaikka juustokakkuja kuormaa varten, keskimäärin minua odottaisi noin 20-45 kakun koristelu ja pakkaus. Ja siihen päälle vielä juustoleivokset, jotka tehdään aina samalla kertaa.

Kaikki ladotaan pöydälle yhtä aikaa (meillä on suuret pöydät) ja työt tehdään aina yksi vaihe kerrallaan valmiiksi kaikkiin kakkuihin, ennenkuin siirrytään seuraavaan vaiheeseen, joka sekin tehdään aina kaikkiin kakkuihin kerrallaan valmiiksi. Tämä pätee sekä valmistukseen että kuormantekoon.

Kun teemme työmme sarjassa, kulutamme mahdollisimman pienen ajan tuotetta kohden ja sillä tavoin paitsi työskentelemme nopeammin ja tehokkaammin, myös saamme pidettyä tuotteiden valmistuskustannukset kohtuullisina.

Klo 12:00 Iltavuoro saapuu töihin ja toinen tauko on pidetty

Kuormanteko jatkuu aamuvuorolta niin pitkään kuin työaikaa riittää. Iltavuoroon saapuu muutama työntekijä lisää hoitamaan loppuun muutamat viimeiset kuormanteon tehtävät ja heidän vastuullaan on myös lopuksi kuorman jakaminen niin, että oikeat tuotteet lähtevät oikeaan kohteeseen.

Mikäli työtehtävänsä saa valmiiksi niin, että työaikaa on jäljellä enää vaikka vain vartti, uuden aloittamisen sijaan voi lopun ajasta käyttää vaikka kakkulaatikoiden taitteluun. Eri kokoisia kakkulaatikoita kuluu meillä päivittäin useita kymmeniä per koko, joten niiden taitteleminen valmiiksi säästää kaikkien aikaa, kun vaikka juustokakkujen laittajan ei tarvitse alkaa itse taittelemaan kymmentä isoa ja seitsemää pientä sekä viittä minikokoista laatikkoa kaiken muun tohinan keskellä, vaan voi vain ottaa ne rullakosta valmiina.

Klo 13:30 Työpäivä  päättyy

Työpäivän lopuksi leimaamme itsemme ulos, vaihdamme vaatteet ja hilpaisemme kukin omille teillemme. Nukkumaan menen aamuvuoroviikkoina itse ainakin viimeistään kahdeksalta, jotta jaksan taas herätä ennen neljää ylös seuraavana aamuna. No okei, aamuyönä.

Työtehtäviini kuuluu monenlaisia asioita. 

• Massojen valmistusta
• tuotteiden kasaamista, kuten kakkujen liimausta tai vastaavaa
• pohjien tekoa
• siivoamista
• tilattujen raaka-aine- ja pakkaustarvikekuormien purkua paikoilleen
• jätehuoltoa
• satunnaista tiskaamista (meillä on onneksi tiskari. Hän on korvaamaton.)
• tuotteiden koristelua ja pakkaamista
• kuorman jakamista paikoilleen
• koristeiden valmistusta
• raaka-aineiden preppaamista, kuten pähkinöiden paahtamista tai banaanin silppuamista
• koneidenkäyttöä
• tuotteiden paistamista
• pakkastenlaskua
• lämpötilaseurantaa
• reunakalvojen leikkaamista 
• ja laatikoiden taittelua.

Perustekniikoiden hyvä hallinta auttaa pitkälle, mutta suurin osa tekotavoista on pitänyt opetella ihan alusta lähtien uusiksi, sillä ihan kaikki tehdään tuolla omalla tavallaan. Jopa kermakakut tehdään eri tavoin kuin mitä olen niitä aiemmin värkännyt.

Opin joka päivä paljon uutta.

Olen viihtynyt kovasti ja tiedän, että tämä työpaikka antaa ammattitaidolleni aivan valtavan buustin. Työ on monipuolista ja mielenkiintoista ja pääsen käyttämään ja kehittämään erilaisia taitojani päivittäin.

Sangen mainiota siis, sanoisin.

. . .

Oman työn arvostuksesta ja hinnoittelun vaikeudesta

Blogini on tarkoitus olla positiivinen, leivontaan keskittynyt paikka, mutta koen välillä tärkeäksi nostaa pöydälle myös leivonnan lieveilmiöitä ja siihen eri tavoin liittyviä haasteita, kuten vaikka pohtia oman työn hinnoittelun vaikeutta. Täytyy hämmentää, ettei pala pohjaan. 

Palaan ruotuun taas keskiviikkona leipäreseptin voimin.  

Sitten pohdintoihin. 

Hei, minä olen Pia ja minulla on vaikeuksia arvostaa omaa työtäni riittävän korkealle ja hinnoitella sitä oikein.

(Kuorossa:"Hei, Pia.")


"Leipominen. Sehän on ihan perustaito! En osaa mitään, mitä kukaan muukaan ei osaisi, jos ne vain koittaisivat vähän. Ainut ero minussa ja muissa on, että kävin tätä varten vähän koulua."

Kuulostaako yhtään tutulta? Vai kuulostaako vain aika kummalta?

Vaikka olen ammattitaitoinen leipuri-kondiittori ja mielestäni monissa jutuissa taitava sellainen, minun on huomattavan vaikea ajatella, että taitoni ja osaamiseni olisi jotenkin erikoista. 
Koko juttu on siis vähän päälaellaan. Järki minulle sanoo, että olen ihan höperö, jos en tajua osaamiseni olevan erikoista, sellaista mitä todellakaan kaikki eivät hanskaa. On vain niin vaikeaa taivuttaa päätä sen ympärille niin, että sen uskoisi myös ja uskoisi itseensä kokonaan.

Olen itse törmännyt tähän oman osaamisen arvostamisen vaikeuteen lukuisia kertoja eri käsillätekijöiden blogiviesteissä tai keskusteluissa heidän kanssaan ja se ei ole sidoksissa kansallisuuteen tai kulttuuriin. Voisin jopa veikata, että se ei ole edes sidoksissa käsityöläisyyteen, mutta käsityöläisten piirissä sen näkee hyvin räikeänä ja hyvin usein. Mistä se tulee? Miksi meitä yhdistää tällainen negatiivinen ajatusmalli?

En osaa vastata siihen kattavasti, voin vain spekuloida. Minulla itselläni paljon vaikuttaa se, että olen ammatillisesti vielä hyvin epävarma. Toki, osaan paljon, mutta koen, etten osaa vielä juurikaan mitään, kun leivonnan maailmassa on niin uskomattomasti opittavia asioita. Kun aloittaa mitä tahansa uutta, sitä hapuilee epävarmana eteenpäin, kunnes ne jalat löytyvät ja homma alkaa sujua. Positiivista on, että kunhan löydän ne omat jalkani, epävarmuuteni varmasti helpottaa.

Toinen tekijä on varmasti osaamisen kuplassa eläminen. Tarkoitan siis sitä, että joko oikeaan tai sitten virtuaalielämäänsä haalii ystäviksi ja seurattaviksi huipputaitavia ihmisiä, joko omalta tai muilta itseä kiinnostavilta aloilta ja siinä lahjakkaassa joukossa kun vertaa itseä muihin, tulee sellainen olo, ettei ole mitään ihmeellistä, kun muutkin osaavat ne samat jutut. Voi jopa tuntua siltä, että osaa vähemmän kuin ne muut, huippulahjakkaat kaverit, sillä toisten tekemät jutut tuntuvat tosi usein jotenkin hienommilta kuin omat tuherrukset. Pitäisi tietenkin havahtua tajuamaan, että se oma kaveripiiri on pieni homogeenisehkö (on se sana, keksin sen just) otos huomattavan suuresta populaatiosta, josta isoin osa ei osaa niitä samoja juttuja, joita siinä kaveripiirissäsi kaikki muka osaavat. Samanlaiset mielet hakeutuvat toistensa seuraan. Siitä on paljon hyötyä, mutta myös välillä haittaakin, kun ymmärrys asioiden perspektiivistä hieman hämärtyy.

On varmasti muitakin syitä siihen, miksi joku kokee vaikeaksi oman osaamisensa arvostamisen ja esille nostamisen. Ne ovat usein hyvin henkilökohtaisia kokemuksia ja joskus kipeitäkin. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että ne kokemukset ovat oikeasti yleisiä, niiden kanssa ei ole yksin. Myös muut kamppailevat samanlaisten fiilisten kanssa.

Vaikeudet arvostaa omaa työtään johtavat ongelmiin esimerkiksi oman työn hinnoittelun kanssa. Käsityön hinnoittelu on parhaimmillaankin huomattavan vaikeaa, mutta jos kokee, ettei oma työ ole mitenkään ihmeellistä, hinnoittelu voi tuntua suorastaan ylitsepääsemättömän vastenmieliseltä ja vaikealta tehtävältä.

Voi helpottaa, jos hinnoittelun avuksi pyytää jonkun toisen ihmisen, joka ei ole se paras ystävä (ellei se ystävä ole ammattitaitoinen bisneshai, jolla on kokemusta tästä), sillä ystävät katsovat sitä asiaa usein liian läheltä ja eivät välttämättä pysty tarjoamaan objektiivista näkökulmaa asiaan. Parasta olisi tietenkin konsultoida jotain ammattilaista, jolla on oikeasti kokemusta käsityöpuolesta ja ymmärrys valmistusprosesseista sekä siitä, miten kuluttajien mielet toimivat. Onkohan sellaisia superhenkilöitä edes olemassa, en tiedä, ja jos onkin, heidän palvelunsa voivat olla hiukka kalliita.

Toiseksi paras ehdotukseni onkin, että jos vain tuntee jonkun toisen oman alan ihmisen, jonka kanssa voi käydä neutraalia keskustelua hinnoittelusta, työmääristä ja materiaalikustannuksista, voi päästä aika hyvin jyvälle siitä, paljonko asioiden pitäisi maksaa. Paras olisi joku sellainen henkilö, joka on ollut alalla jo hetken ja tietää kokemuksesta, miten homma toimii.

Voi myös seurata oman alan muita yrittäjiä suunnilleen samasta kokoluokasta (ei kannata vertailla itseään isoihin yrityksiin, sillä heillä on ihan erilaiset verkostot ja mahdollisuudet kuin yhden tai kahden hengen miniyrityksillä) ja katsella, paljonko he veloittavat mistäkin. Sillä tavoin saa vähän suuntimaa siitä, paljonko oikeasti pitäisi pyytää. Se on enemmän kuin mitä ensin ajattelisi, uskokaa pois.

"Mutta ei kukaan osta kakkujani/leivoksiani/koristeltuja keksejäni, jos pyydän niistä noin korkean hinnan!"
Kyllä varmasti ostaa, jos ovat varta vasten etsineet sinut käsiinsä töistäsi vaikuttuneina. Ajatelkaa asiaa myös siltä kannalta, että riittävän korkea hinta kertoo siitä, että arvostatte omaa aikaanne, osaamistanne, lahjakkuuttanne ja samalla alalla kamppailevia muita pienyrittäjätovereitanne. 
Jos hinta on liian alhainen, minulla itselläni herää ainakin heti epäilykset siitä, että A) maksaako tuo yrittäjä veroja lainkaan? B) Käyttääkö se pimeää työvoimaa? ja C)Onko sen kakut mistään kotoisin, kun se myy ne noin halvalla? Niiden on pakko olla niin kurjia, etteivät mene muuten kaupaksi. 

Eikun ihan oikeasti, asiakkaita varten luotujen uniikkien kakkujen valmistus ei ole millään tasolla nopeaa työtä, se vaatii useita työtunteja, joista tekijällä on oikeus saada korvausta enemmän kuin euron tunti. Lisäksi kakut on usein suunniteltu juuri tiettyä asiakasta varten (lisää työtunteja siinä heti) ja vaativat luovuutta ja taiteellista silmää ammattitaidon lisäksi ollakseen niitä mahtavia syötäviä taideteoksia, joita ne oikeasti, aidosti ovat. Koristellut kakut ovat käyttötaidetta ja käsityötä. Niitä ei voi yksikään kone tehdä meidän puolesta yhtä hyvin ja uniikisti, kuin mitä me ne tehdään.
Taiteelle on todellakin vaikeaa laittaa hintaa. Eikä kakuissa tarvitse olla mitään erillistä taidelisää. Kannattaa kuitenkin ottaa hinnassa huomioon se, kuinka paljon suunnitteluun on kulunut aikaa.
En koita kannustaa ylihinnoitteluun vaan siihen, että tehdystä työstä veloitettaisiin realistinen korvaus.

Sitten on vielä se toisten yrittäjien lokaan polkeminen vahingossa tai tahallaan, jos myy omat tuotteensa liian halvalla hinnalla.
"Mutta minä voin tehdä nämä minun kakkuni paljon halvemmalla kuin tuo naapurin Reetta! Miksen muka saisi pyytää puolta pienempää hintaa omistani, kun sittenhän saisin enemmän asiakkaita?"
No, tokihan sitä voisi laskuttaa asiakkailta (liian) alhaista hintaa kakuista, mutta samalla tulee tehneeksi karhunpalveluksen koko paikalliselle yrittäjistölle ja oikeastaan myös itselleen. Liian alhaisilla hinnoilla ensinnäkin herättää muiden yrittäjien kiukut niskoilleen ja siinä kohtaa heidän suunnaltaan lienee ihan turha odottaa apuja tai yhteistyötä, jos sellaista jossain kohtaa alkaa itse kaivata.
Se myös sekoittaa kuluttajien käsityksen siitä, mikä onkaan se "oikea" hinta, mitä kakuista saisi tai pitäisi pyytää, vaikeuttaen niiden toisten yrittäjien työtä, kun he joutuvat selittämään asiakkailleen, miksi heidän tuotteensa maksavat niin paljon kuin maksavat, vaikka samalla alueella on tekijä, jonka kakut ovat puolet halvempia. Se lisää paineita polkea hintoja, mikä taas vaikuttaa suoraan yritysten ansaintaan. Toisaalta nämä toiset yritykset voivat todeta kilpakumppanistaan omille asiakkailleen, että laatu valitettavasti maksaa (noin tiivistetysti) ja pohtia ääneen halpatuottajan ammattitaitoa tai sen mahdollista puutetta. Sellainen pohdiskelu tuppaa jäämään ihmisten mieliin.
Vaikka hintojen alhaisuus tuokin varmasti asiakkaita, joille hinta on tärkein tekijä kaupanteossa (ns halpahalliasiakkaat), niin se myös karkoittaa asiakaskuntaa, kun liian halvalla myyvä yritys aletaan tuntea puskaradiossa sinä "halpakakkutehtaana", jonka tuotteet on ihan ok, on ne ainakin halpoja. Kuka tahtoo tulla tunnetuksi sellainen leima otsassaan? Halpuuden, keskinkertaisuuden ja tusinatuottamisen leima on huomattavan vaikea karistaa, jos koittaa myöhemmin saada itselleen vakavasti otettavan tekijän mainetta.
Itseään ei pidä myydä liian halvalla!
Miettikää vaikka sellaista esimerkkiä, että naapurustossa on talo myynnissä. Omistaja pyytää talosta pilkkahintaa, sillä hän tahtoo saada talonsa varmasti ja nopeasti myydyksi ja paljon potentiaalisia ostajia. Koko alueen arvo laskee yhden hömpän myyjän toimien vuoksi ja he eivät varmastikaan ajattele kyseistä henkilöä lämmöllä.

"Mutta sain palautetta kakkujeni hintatasosta. Se on kuulemma liian paljon VAIN kakusta!"
Se, että ostat mansikkakermakakun kaupan pakastealtaasta, niin silloin saat VAIN kakun. Hommaat minkä tahansa tusinatuotteen, jonka pohjaamiseen ja koristeluun ei ole käytetty viittä minuuttia kauempaa ja yhtä vähän taiteellista näkemystä. Silloin saat VAIN kakun.
Me teemme syötäviä taideteoksia, jotka on räätälöity jokaisen asiakkaan tarpeita vastaaviksi kokonaisuuksiksi. Niitä varten on luotu uniikkeja komponentteja sokerimassasta, suklaasta ja voikreemistä. Niihin on nähty aikaa ja vaivaa, käytetty laadukkaita raaka-aineita, kaadettu osa sielua ja vähintäänkin rakkautta taikinan joukkoon, että on saatu aikaan jotain absoluuttisen mahtavaa. Se ei todellakaan ole VAIN kakku.
Voi miettiä, että menisikö se sama palautteenantaja marisemaan vaikka vaatturille häntä varten ommellusta iltapuvusta, että sehän on vain mekko, en suostu maksamaan siitä yhtään enempää kuin marketin koltusta. Enpä usko, että menisi. Me emme tee vain kakkuja, vain keksejä, tai vain leivoksia. Me teemme käyttötaidetta, käsityötä, asiakkaille kustomoituja uniikkeja tuotteita, joiden hinta on aivan oikeutetusti korkeampi kuin perus tehdastuotetun tusinatavaran. Muotoilkaa tuo vähän korrektimmin kauniiseen pakettiin ja pistäkää marisijoille jauhot suuhun seuraavalla kerralla, kun kehtaavat arvostella ainutkertaisen käsityön arvokkuutta.

Olen sitä mieltä, että antaa hintamarisijoiden marista. Jos kakkusi maksaa 80€ tai 200€ laaki, sinun on oltava valmis perustelemaan se, mistä hinta muodostuu, mutta jos hinta oikeasti on perusteltu (kuten ammattitaidolla ja työmäärällä , työtilavuokralla, henkilöstökuluilla ja materiaalimenekillä), löytyy kyllä niitä, ketkä ovat mukisematta valmiit maksamaan työstäsi sen, mitä pyydät. Marisijat menkööt hankkimaan kakkunsa sieltä marketista, jos kerran kyseessä on VAIN kakku tai tehkööt kakkunsa itse. 
Marisijoiden pulmana on yleensä, että heillä ei ole realistista käsitystä siitä, kuinka paljon  työtä ja kalliita raaka-aineita hienoon kakkuun voi oikeasti mennä, sillä joko he eivät ole sitä koskaan koittaneet itse tai sitten he valmistavat kakkuja harrastuspohjalta, mikä on täysin eri juttu kuin valmistaa niitä työkseen.
Joku viisas mies joskus jossain sanoi, että työ on se, mistä rahaa saa itselleen käytettäväksi ja harrastus taas se, mihin sitä rahaa sitten käytetään.

Voisin jatkaa tästä aiheesta aika pitkään, mutta täytyy ehkä säästää vähän puhtia ja puhinaa toiseenkin kertaan. En tiedä näkyykö se läpi, mutta tämä aihe on minulle aika tärkeä. Käsityön arvostus noin yleisesti ottaen on nousussa, mutta toiset alat pääsevät nauttimaan siitä nopeammin kuin toiset. Elintarvikeala laahaa tässä hieman perässä, sillä kyseessä ovat nopeasti kulutettavat ja pilaantuvat elintarvikkeet, eivätkä esimerkiksi puusepäntuotteet tai vastaavat, jotka kestävät vuosikymmeniä käyttöä.
Toivoa on, ja paljon siitä on sellaista, johon me tekijät voimme vaikuttaa itse.
Hinnoittelemalla tuotteemme oikein kerromme kuluttajille, että arvostamme omaa alaamme ja itseämme, emmekä suostu antamaan arvokasta työtämme polkuhintaan pois. Samalla autamme myös toisia alamme ammattilaisia eteenpäin ja saamme samaa apua myös heiltä.


Pidetään lippu korkealla, opetellaan ajattelemaan, että taitomme ovat erityisiä ja luvataan itsellemme, että jos myymme tuotteitamme, emme myy itseämme liian halvalla.

. . .


Herättikö tämä sinussa ajatuksia? Mitä mieltä sinä olet käsityön hinnoittelusta? Onko sinulla vaikeuksia arvostaa omaa käsityötäsi sen ansaitsemalla tavalla?


. . .

Ideasta valmiiksi tuotteeksi (+ luovuuden ja rahan tasapainosta)

Otetaan yksi osa herkästi innostuvaa naisihmistä, yksi osa luovaa hulluutta, pari palaa sokerimassaa ja haudutetaan hetki. Lisätään netin kuvahaku kattilaan porisemaan ja kun seos on muhinut muutaman hetken, ojenna sisään pari paperiarkkia sekä kynä ja seiso sivussa katsomassa, mitä tapahtuu.
Jos olet lisännyt aineksesi oikein, lopputuloksena pitäisi olla täytekakku.

Tästä tuli nyt mammuttimittainen viesti, mutta toisaalta aihetta olisi melko vaikea käsitellä lyhyesti.

Luova prosessini on usein aikamoinen sekamelska intoilua, jahkailua, lähdemateriaalin selailua ja hetkeksi kadonneen terveen järkeni etsintää. On vaikea lähteä kuvailemaan sitä, kuinka pääsen kakun ideasta valmiiseen tuotteeseen asti, mutta yritän. Prosessini ei välttämättä suju joka kerta aivan tyylipuhtaasti tällä tavalla, mutta pääpiirteittäin  tämä pitää kyllä paikkansa.

Olin noheva ja kuvasin yhdelle A4-arkille, miltä luova prosessini noin yleensä näyttää. Tiiviissä muodossa se menee noin, mutta avaan sitä vielä muutamalla sanalla.

Ensimmäisenä tulee idea kakkuun. Se voi olla joko omaan tarpeeseeni tuleva kakku tai sitten joku läheisistäni kysyy, voisinko toteuttaa tietynlaisen tuotteen hänelle. Kaikkein paras lähtökohta kakun toteutuksen kannalta on, että saajalla on olemassa jonkinlainen visio siitä, mihin teemaan kakun tulisi sijoittua, esimerkiksi vaikka merirosvoteemainen kakku. Siitä on helppo tarkentaa vielä spesifimpään raamiin, kuten vaikka merirosvolaivaan tai aarrearkkuun.
Kaikkein vaikeimpia ovat tilanteet, joissa mitään raamia ei ole annettu. Että voi tehdä mitä vain. Silloin tulee helposti runsaudenpula, sillä tokihan minulla olisi kakkuajatuksia vaikka kuinka, mutta on todella vaikea valita sopiva aihe jotakuta toista varten tai vaikka itseäänkin varten, kun vaihtoehtoja on niin miljoona.

Alun suunnitteluvaiheessa täytyy toki rajata myös kakun tekninen puoli, eli minkä makuinen sen pitäisi olla, käytetäänkö sokerikakkua vai tönkömpää suklaakakkua, onko ruokarajoitteita ja millä kakku tulisi päällystää. Kaikki tämä vaikuttaa sopivan visuaalisen ilmeen valintaan, sillä joitakin rakenteita on haastavampi saada aikaan pehmeämmästä sokerikakusta ja kermavaahto kakun pinnassa ei ole ollenkaan samanlainen materiaali kuin vaikka marsipaani.

Kun materiaalit on sovittu ja valittu ja kakun teema on tiedossa, varsinainen suunnittelu voi alkaa. Selaan inspiraation lähteeksi kuvahausta kakkuja, jotka on toteutettu jo vastaavalla aiheella, sillä niistä löytää usein hyviä vinkkejä omiin suunnitelmiin. Haen aiheesta myös muita kuvahakuja, kuten vaikka leijonakakkua varten kuvia oikeista leijonista, piirretyistä leijonista, leijonalogoista ja niin edelleen. Niiden pohjalta idea alkaa muotoutua ja merkitsen talteen kaikki pohdinnat, joita minulle kuvia selatessani on pälkähtänyt päähän. Ideat virtaavat ja ovat toinen toistaan suurempia, parempia, monitahoisempia ja suoraan sanottuna välillä hullumpiakin. Joskus kakun saajalla on hyvinkin spesifi käsitys siitä, millainen kakun visuaalinen ilme pitäisi olla. Silloin pyrin pysymään annetuissa raameissa ja toteuttamaan asiakkaan vision niin hyvin kuin mahdollista. Tunnustan kuitenkin tykkääväni eniten niistä projekteista, joissa saan käyttää omaakin päätäni.

Koitan aina olla viksu ja laittaa paperille jonkinlaisen luonnoskuvan siitä, miltä valmiin kakun pitäisi minusta näyttää. Onnistun siinä vaihtelevasti. Luonnoksen ei tarvitse olla kovin ihmeellinen. Riittää, että siitä näkee kakun muodon, koristeiden paikat ja sen, minkä väristä mikäkin on, vaikka sen vain kirjoittaisi jonnekin viereen. Jos tarvitsen jonkin tietyn kuvan, kuten vaikka jonkun spesifin hahmon, joka olisi tarkoitus vaikka maalata kakkuun, piirrän siitä itselleni paperiversion. Sen voisi hoitaa printtaamalla (jos omistaisi toimivan printterin siis), mutta tykkään piirtää kuvat itse. Jos kuva on värillinen, väritän sen oikeanväriseksi. Kuva on käytännössä minulla aina vieressäni kakkua koristellessa, että saan yksityiskohdat oikein. Kuvan avulla voi myös valmistaa koristelua varten sabluunan, jos siltä tuntuu.

Tässä vaiheessa minulla on usein mielessäni vielä monta erilaista lähestymistapaa samaan asiaan ja seuraava vaihe suunnittelussani onkin raakata useamman idean joukosta se yksi, jonka mukaan leivon kakun.
Tehdäkö neliskulmainen kakku, pyöreä, 3D, korkea, matala vai kaksikerroksinen? Nyt on suunnitteluprosessissa tullut vastaan se hetki, jolloin otan järjen käteen, kohtaan todellisuuden mukanaan tuomat rajoitukset, kuten käytettävissä olevan ajan, budjetin ja esimerkiksi kuljetuksen mukanaan tuomat ongelmat. Koitan myös koko ajan pitää asiakkaan tarpeet mielessä ja varsinkin sen, millaiseen tilaisuuteen kakku tulee. 
On myös hyvin tärkeää olla realistinen oman osaamistasonsa suhteen. Voihan sitä koittaa kuuta taivaalta, mutta perustuksien on silloin oltava erittäin vankat. Teen mieluummin niin, että asetan itselleni hieman haastetta ja tavoitetta osaamiseni kehittämiseksi jokaisen kakun myötä, etten haukkaisi liian suurta palaa kerralla ja rähmisi koko hommaa.

Lopuksi tulee tietenkin tuotteen valmistus. Riippuen annetuista raameista, tässä vaiheessa joko on tai ei ole mahdollisuutta soveltamiseen. Mitä spesifimpi toive saajalla on, sitä tarkemmat ennakkosuunnitelmien on oltava ja sitä tarkemmin niitä noudatetaan. Löyhemmissä tehtävänannoissa kohtelen pohdintojani pikemminkin suuntaviivoina ja jos jokin kohta koristelussa tuntuukin olevan parempi toisin kuin olin alunperin miettinyt, annan mennä ja teen niin kuin tuntuu parhaalta. Kuitenkin usein menee niin, että vaikka jonkin työvaiheen olisi tehnyt ennenkin vastaavalla tavalla tai visualisoinut sen huolella etukäteen, todellisuus voikin olla erilainen, ylläreitä tulla ja äkkiä onkin tilanteessa, jossa on pakko soveltaa, kun suunnitelma ei pelitäkään. Pieni improvisaatio toimii, kun pitää tärkeät asiat fokuksessa. Mitä kakussa täytyy ehdottomasti olla? Mitä voi muuttaa? Mitä voi jättää pois?

Ja sitten kakku on valmis.
Painotan tässä vielä sitä, että joskus on vaikeampaa ymmärtää, milloin kakku oikeasti on valmis, kun luovuus kukkisi edelleen ja koristelua tahtoisi vielä jatkaa. Lisätä sitä ja tätä, muuttaa vielä vähän tuon kukan paikkaa, maalata vielä yksi yksityiskohta.. Usein aikataulu kertoo, milloin kakku on valmis, kun käytettävissä oleva aika loppuu kesken tai käy huomattavan vähiin. Onneksi usein jostain takaraivosta piipittää se pieni ääni, että: "Hei! Nyt riittää! Se on jo hyvä!", mutta ei aina. Pitää kuitenkin oppia tajuamaan se, että kaikkea ei voi loputtomiin hioa ja jossain kohtaa siitä prosessista on pakko päästää irti, nostaa kädet ilmaan ja todeta, että se on siinä. Olen perfektionismiin taipuvainen ja tämä on ollut minulle se kaikkein vaikein opittava. Tottakai aina joka kerta tahtoisi tuottaa sen kaikkein parhaansa ja valmistaa niin upean kakun kuin suinkin ja niin saakin tehdä, mutta se täytyy tehdä realismin raameissa.


Taiteellinen ilmaisu, mitä kakkujen koristelukin on, kohtaa käytettävyyden olemalla lopultakin "vain" leivonnainen, jonka kohtalona on tulla käytetyksi eli syödyksi. Käsityötuote parhaimmillaan; visuaalisesti houkutteleva ja erittäin käytettävä. Itselle kun tekee, voi olla juurikin niin hullu keksijä kuin mitä haluaa, mutta asiakkaalle tehdessä on pidettävä mielessä aikataulu, budjetti ja kuljetettavuus. Erityisesti se budjetti.
On hyvä ymmärtää, että aika todellakin on rahaa. Minun työpanokseni (ja sinunkin työpanoksesi) on arvokasta. Työ ei ole ilmaista. Kannattaa pohtia vakavasti sitä, milloin ylimääräisen työn tekeminen on kannattavaa, vai onko se ollenkaan. Toki olisi hienoa toteuttaa siihen tekeillä olevaan kakkuun vaikka mitä aikaavieviä yksityiskohtia, ihan vaikka sitten omalla ajalla ylimääräisenä työnä, lahjana asiakkaalle, mutta jos tekee niin jokaisen projektin kohdalla, antaa käytännössä asiakkaille rahaa lahjaksi omasta pussista. Senkin ajan voisi käyttää toisiin työprojekteihin, joista saisi sitä rahaa itsellepäin. 
Ei kannata elätellä harhaluuloja siitä, että asiakas yhtäkkiä maksaisi ekstraa, kun kakku onkin niin hieno ja siihen on tehty enemmän työtä kuin mistä oli etukäteen sovittu. 
Ja toinen sudenkuoppa on, että asiakas siitä lähtien olettaa saavansa joka ikinen kerta sen saman ylimääräisen työpanoksen ilmaiseksi huolimatta siitä, mitä on sovittu. Asiakas ei ole tässä ilkeä, vaan kuvittelee vain sen kuuluvan palveluun ja osaksi liiketointa. 
Sitten tulee kuvioihin myös se, että asiakkaita olisi hyvä kohdella tasapuolisesti. Jos antaa yhdelle ilmaista työtä, sitä tulisi antaa kaikille, sillä muuten ne, ketkä jäävät ilman ilmaista työpanosta maksavat kakustaan suhteessa enemmän ja se on todellakin epäreilua. Jos sana aiheesta kiirii, voi käydä pian niin, että potentiaaliset asiakkaat kaikkoavat tai alkavat kinuta itselleenkin erityiskohtelua, kun toinenkin sai.

Jotta tämäntyylisiltä ongelmilta voisi välttyä, itselle on hyvä kartoittaa perusteellisesti se, mitä milläkin rahalla saa. Se ei ole erityisen luovuutta ruokkivaa toimintaa, kun koittaa miettiä, kuinka paljon pala omaa taitoa ja taidetta maksaa, mutta se on erittäin tärkeää. Raamit voivat olla juurikin niin väljät tai tiukat kuin millaisiksi ne itse asettaa, mutta raamit on oltava. Ei voi olettaa, että samalla rahalla saa kermakakun tai vastaavan kokoisen maalatun sokerimassaluomuksen. Tai voi toki, mutta silloin toinen kakuista on huomattavasti väärän hintainen.
Raameina voivat olla esimerkiksi käytetyt materiaalit, kakun kerrosmäärä/kakun henkilömäärä, koristeiden koko, koristeiden yksityiskohtaisuus, käytetäänkö valmiiksi suunniteltuja sarjatuotettuja koristeita (vaikka olisivatkin itsetehtyjä) vai suunnitellaanko asiakasta varten uniikki täsmätuote (vinkki! Uniikki tuote maksaa AINA enemmän, sillä suunnittelu vie aikaa). Raamien sisällä on minusta hyvä olla pieni kustomointimahdollisuus, kuten värin valinta tai makuvaihtoehtoja, mutta molemmille osapuolille olisi hyvä olla selkeää, mitä milläkin hinnalla saa ja kuinka paljon maksaa enemmän, jos jotain lisää peruspakettiin. 
Jos itse möisin tuotteitani, pitäisin asiakkaille helposti saatavilla olevaa perushinnastoa, josta selviäisi tiettyjen perustuotteiden hintaraamit ja mitä sillä hinnalla voisi olettaa saavansa. Jos tarjoaisin kustomointimahdollisuuksia, kuten vaikka erityisesti asiakasta varten suunnitellun uniikin koristelaatan maalausta, voisin vielä lisäksi määrittää vaikka kokoluokituksia, yksityiskohtaisuutta, käytettyjen värien määrää jne. 
Tämä kaikki on tietenkin täysin valinnaista. On ihan mahdollista määrittää jokaisen kakun hinta aina uuden asiakkuuden kohdalla erikseen, jos oman bisneksen luonne on sellainen, että projektit eroavat toisistaan niin radikaalisti, ettei mitään yhtenäistä hinnastoa ole mahdollista pitää. Silloin suosittelisin vain ponnekkaan lämpimästi käymään asiakkaan kanssa huolellisesti lävitse sen, mitä asiakas tulee saamaan ja millä hinnalla ja sitten pitäytymään suunnitelmassa kuin täi tervassa.

Pointtini tälle valtavalle paatokselle on, että on ihan mahtavaa käyttää luovuutta ja tehdä hienoja luomuksia ja upeita tuotteita. Täytyy kuitenkin ymmärtää myös se oman osaamisen arvo ja se, että sitä ei pidä myydä liian halvalla tai antaa pois ilmaiseksi joka välissä. Jos teet itselle tai naapurin Petelle rakkauslahjaksi suurinta ja hienointa kakkua ikinä, niin käytä kaikin mokomin sen valmistamiseen viimeinen rahtunenkin osaamistasi ja luovuuttasi välittämättä ajasta ja vaivasta. Mutta! Jos sinulle maksetaan työstäsi, määrittele etukäteen mitä sillä summalla saa, mihin sitoudut, minkä verran sinun voi olettaa tekevän töitä sen tuotteen eteen ja sitten teet juuri sen verran, mitä on sovittu. Siinäkin voi olla huomattavasti tilaa luovuudelle, se riippuu aivan sovituista raameista. Ja hyvin yksinkertaisistakin aineksista voi luovuudella saada aikaan vaikka mitä upeaa. Se vasta on sitä luovuutta, kun rajallisista lähtökohdista tekee jotain uutta, mielenkiintoista ja tarpeeseen sopivaa -ja pysyy budjetissa!

Luokaa siis raamit omalle ainutlaatuiselle työllenne, ymmärtäkää, että aikanne on arvokasta ja muistakaa, että ylimääräisen työn teko korvauksetta pelkästään toisten hyödyksi ei pitäisi olla oletusarvo toiminnassanne. Ei edes silloin, kun se on se maailman-upein-ja-mielenkiintoisin-kakkuprojekti-jonka-on-aina-halunnut-toteuttaa-IIH!. Toteuttakaa se projekti sitten vapaa-ajalla ja nauttikaa tuloksista itse.

En tällä tarkoita, etteikö kannattaisi lähteä mukaan myös sellaisiin projekteihin, joista ei saa rahallista korvausta tai se on vain nimellinen. Jos aihe on itselle tärkeä ja oma ammattitaito karttuu ja siinä sivussa voi auttaa tai ilahduttaa omaa läheistä, niin mukaan vain! On hyvä kuitenkin miettiä, mitkä omat motiivit siinä tilanteessa ovat ja jos kaikinpuolin kokee jäävänsä plussan puolelle, niin kukaan ei voi silloin siitä moittia. Jokainen itse tekee ne omat valintansa.
Esimerkkinä vaikka minä itse. Leivon lähinnä omaksi ilokseni, mutta satunnaisesti myös läheisteni iloksi, sillä minusta on mukava sillä tavoin osallistua heidän juhliinsa, olla avuksi ja osoittaa välittämistäni. Tällä hetkellä se on minulle ajallisesti mahdollista ja koen, että saan siitä enemmän itselleni positiivista tunnetta ja karttunutta kokemusta kuin mitä menetän ajan ja vaivannäön puolesta. Tunnen kuitenkin myös niitä leipureita, jotka eivät leivo vapaa-ajallaan toisille mitään, sillä kokevat sen kuormittavaksi tai kaveruussuhteita vääristäväksi. Sekin on ok.

Luovuus ilmenee eri tavoin henkilöstä toiseen ja prosessit ovat erilaisia. Minun luova prosessini etenee alun ideasta hullunkiiltoon silmissä, kun erilaiset visiot laukkaavat mielessäni, asettuu sitten uomiinsa, kun muistan, että on raameja, joihin projekti pitää mahduttaa ja sitten lopulta saan aikaan tuotteen, jossa yhdistyvät satunnaisesti hieman kunnianhimoiset visioni taltutettuina realismin ikeen alle.
Välillä minun on hankala ymmärtää, milloin tuote on oikeasti valmis, kun luomisen tarve on niin suuri, mutta olen siinä jo parempi nykyään. Varmasti on muitakin, joilla on vastaavia hankaluuksia.
Arvostan myös osaamistani ja aikaani niin, että koen tärkeäksi kiinnittää huomiota siihen, etten anna sitä kaikkea pois ilman edestä. On vaikea tasapainottaa raha ja taiteellinen ilmaisu sekä käsityö, eikä siihen ole mitään selkeää kaavaa. Jokainen tekee sen omalla tyylillään. Minusta on kuitenkin tärkeää nostaa aihetta esille, vähän möyhiä sitä ja katsoa, mitä nousee pintaan sitä pohdiskellessa.

Minusta olisi mielenkiintoista tietää myös, kuinka te itse yhdistätte rahan ja luovuuden? Onko teillä jotain nyrkkisääntöjä tai omia prosesseja varten kehitettyjä ohjenuoria? Teettekö usein ilmaista, ylimääräistä työtä ja jos, niin minkä vuoksi? 


. . .

Yllätyslahja ystävältä

Joku on saattanut jo huomatakin, että vaihdoin otsaketta tuossa männäviikolla. Päässäni on kynää vältellen pyörinyt Paha Kakku jo parin vuoden ajan, mutta viimeinkin sain pyydystettyä sen pirulaisen paperille. Eihän sitä mahtanut muuta kuin hyödyntää tämä kakkujen kelmi uuden otsakekuvan muodossa.

Tarina jatkuu niin, että esittelin kuvaa älyttömän taitavalle ystävälleni (joka sivumennen sanoen on Patalaiska Kaskelotti-blogin takana ja jonka upeita käsinvalmistettuja koruja pääsee näkemään mm. facebookissa) ja hän myhästeli hetken ja kertoi palaavansa asiaan myöhemmin tarkemmin. Vähänpä tiesin, mitä odotettavissa olisi.

Tänään ystäväni kävi kylässä rääppimässä tupareiden jämiä ja antoi lahjaksi palan täydellisyyttä: Paha Kakku-patalappu! Lienee turha sanoakaan, että menin onnesta ihan papanoiksi tuon hienouden edessä.
Patalappu on neulottu hahtuvalangasta ja sitten huovutettu käsin.
Ystäväni on ihana, ei siitä pääse mihinkään.

Meillä on tämän samaisen ystäväni kanssa eräänlainen täydellisten lahjojen perinne, jossa koitamme molemmat antaa toisillemme vain jotain kivaa ja hyödyllistä, josta tietää toisen ilahtuvan varmasti. Hänelle leivoin aikanaan Deadpool-kakun ja maalasin oman keksin.

Nyt maltan tuskin odottaa pääseväni tositoimiin uuden lappuseni kanssa. <3

. . .

Vinkkejä aloittelevalle leipurille

Jokainen meistä on jossain kohtaa ollut tai on parhaillaan siinä tilanteessa, että vasta opettelee leipomaan. On ikä mikä tahansa, milloinkaan ei ole liian myöhäistä tai aikaista alkaa harjoitella elämän herkullisemmaksi tekeviä taitoja.

Lapsuudenkodissani ei leivottu mahdottomasti, mutta muistan kuitenkin päässeeni mukaan tekemään melko varhaisesta vaiheesta. Ensimmäisen itsenäisen leipomukseni (lettujenpaistoa kun ei lasketa) tein alusta loppuun noin kymmenvuotiaana. Myöhemminkin olen saanut harjoitella ja keittokirjat ovat olleet lempilukemistani vaikka kuinka pitkään. Äitini ihmetteleekin välillä, mistä kummasta olen jauhopeukaloni saanut, kun häntä ei keittiössä häärääminen niin paljoa innosta.

Jostain tuli kuitenkin se kipinä ja myöhemmin intohimo leivontaan ja nykyään se onkin minulle ammatti. Vaikka kaikista meistä ei tarvitsekaan tulla ammattileipureita, muutamat peruskikat auttavat tekemään omasta keittiössä puuhailusta sujuvampaa. Tässä muutama.


Esivalmistele huolellisesti.
Esivalmisteluiden merkitystä ei voi liikaa korostaa jouhevasti sujuvassa leipomisessa. Valmistelut alkavat siitä, että lukee reseptin läpi huolellisesti ja ajatuksen kanssa. Kuinka paljon tarvitaan mitäkin? Onko kaikkia aineksia varmasti olemassa ja jos ei, voiko niitä korvata jotenkin toisilla aineksilla? Onko sopivan kokoisia vuokia riittävästi ja riittääkö leipomiseen varattu aika varmasti kaiken valmiiksi saantiin?

Esivalmistelut jatkuvat myös varsinaisen tekemisen alkaessa ainesten huolellisella punnitsemisella sekä tarvittujen vuokien valmistelulla ja työvälineiden valmiiksi esiin nostamisella.
Kun esivalmistelet työskentelysi huolellisesti, olet koko ajan perillä siitä, mitä olet tekemässä noin ylipäätään (koska olet lukenut ohjeen kokonaan läpi). Lisäksi et joudu lähtemään kesken työskentelysi etsimään puuttuvia välineitä tai aineksia, kun olet varannut kaiken tarvittavan valmiiksi työpisteeseesi.


Työskentele siististi.
Ei välttämättä se kaikkein hohdokkain vinkki, mutta yksi tärkeimmistä. Leipominen sujuu mukavammin kaikkien kannalta, kun keittiö ei ole pommin jäljiltä leipomisen aikana tai varsinkaan sen jälkeen.
Siirrä tiskit suoraan tiskipisteeseen, pyyhi mahdolliset roiskeet mahdollisimman pian ja laita roskat suoraan roskikseen. Ja kun leipomukset ovat uunissa paistumassa tai kylmässä hyytymässä, voitkin taklata taikinakulhojen ja nuolijoiden pesemispuuhan sillä välin.
Kulhoon kuivunutta kananmunaa on nimittäin harvinaisen ikävää koittaa kaaputtaa irti paria päivää myöhemmin. Lisäksi on hyvä suojata vaatteet työskentelyn aikana esiliinalla, mikäli se vain on mahdollista.


Mittaa tarkasti.
Kun olet ensin lukenut reseptin ajatuksella, tiedät kuinka paljon mitäkin tarvitaan. Käytit sitten desimittaa tai vaakaa (suosittelen vaa'an käyttöä lämpimästi), mittaa käyttämäsi ainekset huolellisesti. Resepteissä on ilmoitettu ainemäärät siitä syystä, että sillä ainesuhteella ohje on luvatusti toimiva. Jos epämääräisen mittauksen seurauksena ainesuhteet menevät killiin, ohje ei välttämättä enää pelitäkään ja tulokset voivat olla kamalia.


Käytä oikeankokoista vuokaa ja noudata ohjetta muutenkin.
Kun ohjeessa pyydetään tietynlaista paistoastiaa, siihen on syynsä. Ohje on useimmiten testattu toimivaksi tietylle annoskoolle ja niiden muuttaminen lennosta onnistuneesti vaatii harjaantuneisuutta ja silloinkin se voi mennä pieleen. Käytä reseptintekijän suosittelemia vuokia parhaiden lopputulosten aikaansaamiseksi. Kun leivontataidot ovat kasvaneet ja kokemusta erilaisten taikinoiden käyttäytymisestä on kertynyt, on mahdollista alkaa soveltaa enemmän.Se pätee niin taikinoiden puolittamisiin kuin ohjeiden kirjaimellisiin noudattamisiinkin. Kun kokemusta erilaisista aineksista ja ainesuhteista on enemmän, on mahdollista säveltää enemmän reseptien kanssa.


Kokeile rohkeasti ja älä lannistu epäonnistumisista!
Aina uutta tehdessä on vaara myös epäonnistua, mutta siitä ei pidä pahoittaa mieltänsä liikaa. Paras neuvoni tähän tilanteeseen on: Tee koe-erä. Kokeile ja testaa! Ja jos leipomuksista ei tullutkaan kuvankauniita luomuksia niin ei se haittaa. Jos ne maistuvat hyvälle, ne ovat onnistuneet tarpeeksi.
Jos siis näkee mielenkiintoisen uuden reseptin, kannattaa kokeilla uskaliaasti, sillä leipomisen voi oppia parhaiten tekemällä.


Luota reseptin, mutta älä sokeasti.
Monesti on käynyt niin, että kokeilu kokeilun perään tuottaa kamalia vänkyröitä ja leipuri repii hiuksiaan päästään, kun mikään ei suju. Sellaisessa tilanteessa ei enää välttämättä ole kyse leipurin taidoista vaan ongelma löytyykin reseptistä. Kun aloittaa leipomisen ja tiedot ainesuhteista eivät ole vielä kehittyneet kokemuksen myötä, on hyvä valikoida kokeiltavia ohjeita testatuista lähteistä. Hyviä paikkoja luotettavien ja testattujen reseptien löytämiseen ovat muun muassa erilaiset suuremmat ruokasivustot, joissa testikeittiö pitää huolen reseptien  huolellisesta kehityksestä, ruokalehdet (samasta syystä) ja julkaistut keittokirjat.

Kun taidot karttuvat, kehittyy usein eräänlainen reseptinlukutaito, jonka avulla uutta ja outoa reseptiä päältäpäin tutkiessa on mahdollista jo vähän nähdä, toimiiko se vai ei. 
Jos kokeilut eivät tuota tulosta, vaan leipomukset ovat kerta toisensa jälkeen enemmän pettymyksiä kuin ilontuojia, kannattaa kokeilla toista ohjetta. Se saattaa olla ratkaisu.


Harjoittele ja kysy reilusti neuvoa.
Mikään ei korvaa harjoitusta oppimisen parhaana välineenä.
Upeiden taidonnäytteiden takana on aina tsiljoonittain pelkkään harjoitteluun ja taitojen hiomiseen käytettyjä työtunteja; sellaiset kyvyt eivät tule sormia napsauttamalla. Paras uutinen tässä kuitenkin on, että kun kyse on "vain" harjoittelusta, melkein kuka tahansa voi ne taidot oppia harjoittelemalla riittävästi.
Ja jos jotain ei tiedä, kannattaa kysyä neuvoa. Tietoa on paljon ja sitä löytyy netistä, alan kirjoista ja rutkasti myös kokeneemmilta leipuritovereilta.


Toivottavasti nämä vinkit helpottavat edes hieman. Mikäli olet itse havainnut jonkin kikan tai niksin hyväksi aloittelevan leipurin tietää, jaa se kommenttikentässä.

. . .

Kookoslastut

Enhän minä malta pysyä täältä kuukautta pois. Olen kyllä jo aloittanut muuttolaatikoiden pakkaamisen riuskalla otteella ja keittiövälineitäkin olen pakannut jo neljä pienehköä laatikkoa ja kaksi isompaa. Päätin jättää keittiöhuollon helpottamiseksi ja viime tingan pakkausahdistuksen poistajaksi pakkaamatta vain yhden astian per astiatyyppi per nenä. Aterimia omistan muutenkin aika vähän, niin ne jätän surutta vielä astialaatikkoon.
Tässä kohtaa olen niin iloinen, että reilu vuosi takaperin kutistin astiastoni pääpiirteittäin neljän hengen kokoon. On kivempaa pakata, kun tavaraa ei ole paljoa. Olen saanut kitistettyä sitä itseasiassa vielä entisestään, kun luovun muutamista sellaisista pikkulautasista, joita hannasin pitkään poistamisen ja pitämisen veitsenterällä. Ah, luopumisen autuus.

Leivonnan kannalta tärkeimmät kipot ja kupit pakkailen vasta viimeisellä viikolla ennen muuttoa, sillä kuka sitä ikinä tietää, koska iskee se halu ja pakottava tarve saada vaikka kookoslastuja. Lisäksi minulla on tiedossa muutama artikkeli tehtäväksi ystävän syntymäpäiville ensi viikolla, mitä varten tarvitaan välinearsenaalia vielä.

Vaikken välttämättä maltakaan pysyä "lomailemassa" työnteon ja muuttopakkailujen merkeissä, tarjoilen ruljanssin aikana reseptejä, joita olen unohtanut lisätä tänne hyvistä aikeista huolimatta. Yksi sellainen on  tämä kookoslastuohje. Nämä lastut ovat luottoleivonnaisiani, ja pidän niistä enemmän kuin kauralastuista.

Kookoslastut

valmiita lastuja noin 30-40kpl

• 100 g kookoshiutaleita
• 100 g taloussokeria
• 25 g vehnäjauhoja tai maissitärkkelystä
• 3 g leivinjauhetta
• 3 g vaniljasokeria
• 75 g voita sulatettuna
• 1 kpl kananmunia

Lämmitä uuni 175C asteeseen tasalämmölle.

Sulata voi ja sekoita kaikki ainekset yhteen tasaiseksi massaksi. 

Lusikoi teelusikalla nokareita leivinpaperoidulle pellille hyvillä väleillä, sillä massa leviää paiston aikana. Pellin koosta riippuen noin 12-16kpl on hyvä määrä.

Paista keksejä noin 7-10 minuuttia riippuen uunisi tehokkuudesta. Vahdi lastuja varsinkin paiston loppuvaiheessa, etteivät ne pala. Lastut ovat valmiita, kun reunat muuttuvat kauniin kullanruskeiksi. 

Nosta lastut leivinpapereineen ritilälle jäähtymään ja anna kovettua rauhassa, mikäli haluat suoria lastuja. Voit myös muotoilla lastut kuumina, mutta varo, etteivät ne katkea.

Säilytä lastut tiiviissä kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä pimeässä paikassa, jotta ne eivät pehmenisi. Lastut pysyvät hyvinä ainakin viikon oikein säilytettyinä.

. . .