Kahvipöydän hienot neidit

Paha Kakku-blogi on muuttanut!

Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi

Kahvittelukulttuurimme on muuttunut merkittävästi viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana. Sosiaalinen kahvin- ja teen nauttiminen on siirtynyt kodeista kahviloihin ja samalla se on johtanut myös kahvin kumppanina nautittavien kahvileipien vaihtumiseen.

Kahviloissa valikoima on runsaampi kuin arkena kotona ikinä ja usein tulee valinneeksi leivoksen, täytetyn sämpylän, palan piirakkaa tai kakkua mieluummin kuin tylsän tavallisen pikkuleivän. Siinä ei todellakaan ole mitään pahaa, sillä vaihtelu piristää. :)

Aiemmin ah-niin-yleiset ja suositut vaniljavannikkeet sekä kaneliässät ovat vetäytyneet arjen kahvipöydistä sukujuhlien pitopöytiin, ainakin oman ikäluokkani kohdalla.

Tavallaan se on myös mukava käänne, sillä ainakin minä olen huomannut itseleivottujen pikkuleipien arvostuksen kasvaneen. On helppoa hankkia valmista, mutta itsetehty tursuaa aikaa ja välittämistä, vaikka ulkomuoto ei olisikaan koneella tehdyn täydellinen.

Vaniljavannikkeet

• 240 g vehnäjauhoja
• 200 g huoneenlämpöistä voita
• 1 kpl kananmunia
• 95 g taloussokeria
• 3 g vaniljasokeria

Nosta voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmentymään.

Vaahdota pehmeä voi vehnäjauhojen kanssa kuohkeaksi. Lisää kaikki muut ainekset kerralla ja sekoita massa tasaiseksi.

Laita pursotinpussiin 8-millinen avokärkinen tähtitylla ja annostele pussiin kahden nyrkkisi kokoinen määrä keksimassaa kerrallaan.

Pursota massasta vannikkeita joko myötäpäivään tai vastapäivään, kumpi vain tuntuu sinusta luontevammalta suunnalta. 

Onnistut helpoiten, kun käytät pursottaessasi molempia käsiäsi ja  erotat noin neljänneksen keksimassasta pussin alaosaan, kierrät pussin keskelle tiukan kierron ja käytät vahvempaa kättäsi lähempänä kärkeä. Käsiesi lämpö notkistaa keksimassaa ja pursottaminen onnistuu helpommin.

Pussia ei pidä täyttää kovin täyteen kerrallaan, sillä liian täyttä pussia on vaikea käsitellä, massan pursottamiseen täytyy käyttää enemmän voimaa ja pussi menee herkemmin rikki suuremman väännön vuoksi.

Minulle vastapäivään pyöräytys sujui helpommin. Olen oikeakätinen, mutta en usko sillä olevan juurikaan merkitystä suunnan suhteen.

Kun olet pursottanut täyden kierroksen, hellitä puristusvoimaasi ennen kuin nostat kärjen irti kiepistä. Työstä massa heti sen valmistuttua, sillä massa kovettuu seisoessaan, jolloin sen työstö vaikeutuu.

(Siistien päiden teko vaatii hieman harjoitusta, vaikka luulen, että sekin on makukysymys, millainen lopetus on kenenkin mielestä siisti. Yksi opettajistamme tekee vannikkeisiinsa pidemmät hännät kuin minä ja hänellä on työuraa ja vannikkeiden tekoa takanansa jo useampi vuosikymmen. Minä taas raappasin kymmeniä vannikkeita takaisin kulhoon, kun en ollut tyytyväinen pursotusjälkeeni. Saatan takertua yksityiskohtiin ja hioa tekniikkaani enemmän kuin moni muu ja mahdollisesti aina välillä jopa enemmän kuin olisi aivan välttämätöntä. Se on kaunis tapa sanoa, että nipotan ja olen turhantarkka. :)

Pedantista päästä kärsii koko ruumis.)

Anna pikkuleipien kuivahtaa huoneenlämmössä puolisen tuntia ennen paistoa, jotta ne pitäisivät paremmin muotonsa paiston aikana.

Paista pikkuleivät 220C asteessa tasalämmöllä noin 6-8 minuutin ajan, tai kunnes keksit alkavat saada hieman väriä.

Säilytä kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä. Vältä liian pitkää säilytystä, sillä pikkuleivät imevät itseensä kosteutta huoneilmasta ja mymmähtävät ikävästi.

Kaneliässät

• 260 g vehnäjauhoja
• 200 g huoneenlämpöistä voita
• 1 kpl kananmunia
• 95 g taloussokeria
• 5 g jauhettua kanelia

Kanelisokeriseokseen:

• 200 g taloussokeria
• 40 g jauhettua kanelia

Nosta voi hyvissä ajoin pehmenemään.

Vaahdota voi ja vehnäjauhot kuohkeaksi. Lisää muut ainekset kerralla ja sekoita tasaiseksi.

Kääri keksimassa tuorekelmuun ja nosta kylmään asettumaan noin 30-60 minuutiksi.

Pyöritä keksimassasta noin sentin paksuisia tankoja ja leikkaa niistä noin 10cm pitkiä paloja.

Pyörittämisessä voi käyttää kertakäyttökäsineitä, jotka estävät keksimassan tarttumisen käsiin. Toinen apu on käyttää leivinpaperia tai mahdollisesti kestoleivinpaperia tankojen pyörittämisen alustana, sillä jauhojen lisäämistä massaan tulee välttää.

Sekoita kanelisokeriseos kulhossa tai keittolautasella ja kieritä tankopalat huolellisesti seoksessa.

Kanelisokeriseosta jää takuulla yli jonkin verran, mutta on parempi valmistaa sitä riittävästi ja saada kauniimpia ässiä kuin kitsastella sen kanssa ja ihmetellä, miksi tangonpätkien kuorruttaminen on kovin hankalaa, kun sokerikanelia on lautasella vain lusikallinen. Voit käyttää ylijääneen kanelisokerin esimerkiksi korvapuustien välissä.

Taivuta sokeroidut tangonpätkät S-kirjaimen muotoon ja paista keksejä 220C asteessa 6-8 minuutin ajan, tai kunnes keksit saavat hieman kauniin ruskeaa sävyä.

Säilytysohjeet ovat samat kuin muillakin murokekseillä.

. . .

piparia tammikuussa

Joulu meni jo, tosin tyttöni koittaa sitkeästi väittää, että vielä edelleenkin olisi joulukuu. Seuraavan joulun lahjalistaa tekisi kuulemma kovasti mieli suunnitella, mutta olen vetänyt hyvin tiukan rajan, milloin on soveliasta alkaa miettiä ääneen lahjatoiveitaan seuraavia juhlia ajatellen.
Kuukausi ennen juhlaa on pisin aika, minkä suostun kuuntelemaan nonstop-pölinää niistä ja noista hienoista (ja kalliista) leluista, jotka hän kullakin hetkellä tahtoisi saada omakseen. Lapsi on ihastuttavasti innostuvainen, paitsi innostuessaan materiasta ja sen haalinnasta lahjojen muodossa.

Tein saman linjanvedon synttäreiden suhteen ja nyt jo parin vuoden ajan synttärijuhlia on saanut suunnitella vasta, kun kesä alkaa "virallisesti" kesäkuun 1.-päivä. Se päätös on säästänyt paljon hermoja ja väärinkäsityksiä hoitokavereiden vanhempien suunnalta, kun tyttö olisi joka viikko kutsumassa eri kaverit juhliinsa ja haluamassa eri kakun joka toinen päivä. Suosittelen vastaavankaltaista toimintaa muillekin intopinkeiden lasten huoltajille. Se on aika vapauttavaa.

Mutta niin, joulukuu. Viime joulukuu meni osin suurella vilskeellä ja osin flunssapöpöjä koluten, mutta lopputuloksena oli kuitenkin se, että ainoa varsinainen jouluvalmisteluni, eli piparkakkutaikinan teko, jäi aatonaattoon ja leipominen sitten aattopäivään.
Se ei haitannut lainkaan, sillä minulla oli innokas avustaja, joka ystävällisesti leipoi kaikki tavalliset piparit, kun minä huolehdin kahden talon osien leikkuusta ja kaikkien pipareiden paistosta.

Myöhemmin iltapäivällä koristelimme piparitalojen osat ja osan piparkakuista. Työnjako oli hyvin selkeä; molemmat saivat omat talonsa, jonka sai koristella mielensä mukaan. Seuraavana päivänä pikeeri oli kovettunut kivasti ja sulatin valurautaisessa paistinpannussa hieman taloussokeria ja pistin talot kasaan.
Olen vieläkin hieman vainoharhainen sulatetun sokerin kanssa toimija, sillä pelkään palovammojen saantia aika tavalla. Totta kyllä, että sula sokeri on reilusti yli sata-asteista ja mikäli sitä joutuu iholle, se tarttuu tiukasti kiinni ja polttaa pahasti. Mikäli sokerin kanssa muistaa pitää lämpötilan maltillisena, eikä hosu, sen kanssa työskentelyssä ei ole mitään ihmeellistä tai pelottavaa.

Pikeerillä talojen kasaus on minusta tuskastuttavan hidasta ja työlästä. Voin ymmärtää sen kuitenkin maku- ja turvallisuusnäkökulmasta, sillä sula sokeri on todella kuumaa ja se ei myöskään maistu mitenkään erityisen maukkaalle, kun se on kerennyt saada hieman enemmän väriä.

Piparitalojen koristelussa kannatan less is more-linjaa ja nykyään olen kaartanut jopa niinkin puritaaniseen suuntaan, että olen alkanut epäillä ranskanpastillien tarpeellisuutta piparitalojen koristeina. Se on aika kerettiläistä, myönnän, mutta valkoisessa pikeerissä tummaa piparitaustaa vasten vain on sitä jotain. Ja kun karkit eivät ole häiritsemässä keskittymistä, huomaan keksiväni paljon kivempia koristeaiheita talojen pintoihin.

Pikeerin oikealla koostumuksella saa jo paljon aikaan. Pikeeri kannattaa valmistaa munanvalkuaisesta, tilkasta sitruunamehua tai etikkaa (pieni määrä hapanta lisää sitkeyttä rakenteeseen) ja tomusokerista. Suomalaiset munat ovat onneksi melko turvallisia käyttää raakanakin, mutta jos raa'an valkuaisen käyttö jostain syystä epäilyttää, markkinoilla on olemassa myös pastöroituja valkuaisjauheita tai marenkijauheita, joista pikeerin voi myös valmistaa. En ole sellaisia koskaan itse kokeillut, mutta olen kuullut niistä paljon hyvää.
Perinteinen vesi-sokerikuorrutus ei saa minulta hyväksyntää rakenteensa puolesta ja käyttäisin sitä vain, jos olisin muna-allergikko.

Pikeerin täytyy olla tarpeeksi paksua, jotta se ei leviä ympäriinsä, kun sitä pursottaa. Sen täytyy kuitenkin valua hiljakseen ulos pursotuskärjestä ilman ylimääräistä puristusta, jotta koristelussa ei väsyisi käsi mahdottoman nopeasti.

Loppuun vielä perushelpon piparkakkumassan ohje, jos vaikka tahtoisi aloittaa joulunsa tänä vuonna aikaisin. ;P

Piparkakut

• 2dl siirappia
• 2dl sokeria
• noin 2 1/2rkl piparkakkumaustetta
• 250g voita
• 2kpl munia
• noin 10dl vehnäjauhoja
• 2tl ruokasoodaa

Mittaa siirappi, sokeri ja piparkakkunauste kattilaan ja kiehauta. Pilko voi nokareiksi ja lisää kattilaan. Sekoita, kunnes kaikki voi on kokonaan sulanut.

Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi.

Lisää munat joukkoon puulastalla voimakkaasti hämmentäen. Sekoita leivinjauhe ja kaksi dl vehnäjauhoja yhteen ja lisää                                                    piparkakkumassan joukkoon. Sekoita tasaiseksi puulastalla.

Lisää sitten lisää jauhoja, kunnes taikina tuntuu hyvältä. Kaikkea jauhoa ei välttämättä tarvitse käyttää riippuen jauhojen kosteustasosta ja iästä. Vastaavasti saman periaatteen mukaan voi olla tarpeen käyttää hieman enemmän jauhoja kuin mitä ohje sanoo.

Anna jähmettyä kylmässä vähintään kolme tuntia tai mielellään yön yli peitettynä.

Muotoile mieleiseen muotoon ja kypsennä piparkakut uunin keskitasossa 200^oC noin 6-10 minuuttia, riippuen koosta ja paksuudesta. Tarkkaile paiston aikana, sillä piparkakut palavat helposti.

. . .

helpot marsipaaniruusut

Paha Kakku-blogi on muuttanut!

Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi

Lomaa edeltäneet hektiset koulupäivät olivat ja menivät. Joululoma tuli ja joululoma myös meni. Jonnekin sekin huiskahti. Koitin kovasti lomailla ja lepäillä, ja onnistuinkin joten kuten.

Helpotus oli silti suuri, kun koulu toissapäivänä alkoi taas ja pääsin sonnustautumaan työvermeisiin lähes kahden viikon tauon jälkeen. Voisi vetää varovaisia johtopäätöksiä, että tykkään opiskella tätä alaa. <3

Alkuvuoden kolme suurta leivonnaispäivää kolkuttelevat taas ovella ja sain oman herätykseni seuraamalla eilen koulussa, kun sekä Runebergintorttukausi että laskiaispullakausi korkattiin yhtä aikaa. Vielä ei sentään ystävänpäivää alettu hehkuttelemaan, mutta pitäähän nyt jotain ensi viikollekin jättää. :P

Jukuripäisesti en suostu vielä mitään niistä miettimään ja kirjoitankin nyt lyhyen ohjeistuksen marsipaaniruusuista, jotka voi valmistaa myös mistä tahansa muusta syötävästä koristemassasta.
Työvaihekuvissa ruusun osat on pyöritelty valkoisesta muovailusuklaasta.

Tarvitset ruusujen valmistukseen saumoistaan auki halkaistun pakastuspussin (esim minigrip) tai spritsipussin, jonka välissä työstät terälehdet litteiksi. Lisäksi tarvitset työkalun leikkaamiseen. Jos omistat koristeiden muovailuun tarkoitetun veitsen, käytä sitä, mutta jos et, tavallinen ruokaveitsi käy hyvin. 
Käytä käsissäsi kertakäyttökäsineitä, mikäli vain mahdollista, sillä esimerkiksi marsipaani, sokerimassa ja muovailusuklaa tarttuvat herkästi ihoon kiinni. Hansikkaita pitäisi käyttää varsinkin, mikäli sinulla on kynsilakkaa, rakennekynnet tai haavoja käsissäsi, sillä lakkahituset, haavabakteerit ja muut vastaavat eivät ole miellyttäviä lisiä kakkukoristeissakaan, saati muussa ruoassa.
Kuivatusalustaksi sopii leivinpaperi.

Helpon ruusun työvaiheet menevät näin:

Pyörittele käyttämästäsi massasta tasakokoisia palloja noin 7-10kpl. 

Paina yksi palloista kiinni työskentelytasoon. Muotoile se kärjestä suipommaksi. 

Ota pallo ja aseta se saumoistaan avatun pussin sisään. Paina pallo peukalollasi litteämmäksi käyttäen pyörivää liikettä. Älä käytä liikaa voimaa suhteessa massasi pehmeyteen.
Siloita levyn toista reunaa ohuemmaksi, sillä siitä tulee terälehden ulkoreuna.

Terälehtien paksuuteen vaikuttavat eniten koko ja käytetty massa. Minikokoisiin ruusuihin voi tehdä ohuempia terälehtiä, sillä pinta-ala on pienempi ja erityisesti kukkakoristeiden valmistukseen käytettävä massa kestää tietenkin enemmän muokkausta kuin tavallinen marsipaani tai sokerimassa, joissa ei juurikaan ole venyvyyttä.

Kääri ensimmäinen terälehti tukitapin pään ympärille melko löyhsti niin, että terälehden liepeet menevät jonkin verran toistensa päälle.
Älä purista terälehteä turhan tiukasti kiinni; vain sen verran, että se pysyy paikoillaan.

Valmista muut terälehdet samalla tavoin siloittamalla.
Aseta terälehtiä paikoilleen kiinnittämällä uusi terälehti aina hieman edeltävän alle limittäin. Älä purista liian tiukasti tässä vaiheessa. Kiinnitä terälehdet painelemalla ne alareunastaan kiinni tukitappiin. Varo puristamasta tappia liian ohueksi.

Avaa sitten terälehtiä peukalonkärjelläsi siloittamalla ja asettele niitä varovasti haluamaasi asentoon.
Uloimpia terälehtiä kannattaa avata hieman enemmän auki kuin sisempiä, kuten oikeassakin ruusussa.

Leikkaa ruusu varovasti irti tukirangastaan ja mikäli haluat kuivattaa sen, aseta se leivinpaperille ja siirrä kuivumaan huoneenlämpöön suojassa valolta ja pölyltä. Astiakaappi on usein yllättävän hyvä paikka.

Mikäli haluat voida syödä marsipaaniruususi, huolehdi työtilan ja käsiesi hygieniasta huolellisesti ja valmista ruusut korkeintaan päivää ennen aiottua käyttöä, jotta ne eivät ehtisi kuivua tai mymmähtää.

Esimerkiksi marsipaani ja muovailusuklaa sisältävät rasvoja, jotka ajan myötä härskiintyvät, joten säilytä koristeet massan valmistajan pakkauksessaan ilmoittamalla tavalla sekä käytä maalaisjärkeä.

. . .