kiukkuinen lintu

Jos pilkkua alkaisimme pitää hyvänä, minun työjärjestykseni tässä jaksossa sisältää ruokaleipää ja kahvileipää -ei kakkuja.
Kakkutilaukset ovat kuitenkin löytäneet tiensä luokseni kaikesta huolimatta ja olen avosylin niitä toivottanut tervetulleiksi, sillä ne ovat tuoneet mukanaan mahtavia mahdollisuuksia oppia ja kokeilla uutta.
Kuten vaikkapa tämä Angry Birds-kakku, jonka valmistin talon sisäisenä tilauksena. 

Tämä oli ensimmäinen oikeasti kolmiulotteisempi kakku, jonka olen valmistanut. Super Mario ja Ponikakku olivat reliefimäisempiä toteutuksessaan kuin tämä Angry Bird, sillä asiakas pyysi nimenomaisesti, että lintu muovattaisiin pystyasentoon.
(Tunnustan kyllä, että nämä tirpat eivät hirveästi tekijältään muovailua vaadi, kun ovat hieman hassunmuotoisia palloja tai kupoleita, joiden kylkeen on törkätty nokka ja silmät. Mutta Hys! Ei siitä sen enempää.)

Kakun makumaailman toivottiin olevan suklainen, joten käytin suklaakakkua, laitoin täytteeksi aprikoosimarmeladia ja appelsiinimoussea ja kosteussuluksi suklaaganachea.

Appelsiinimousse oli mukavan kirpeä ja raikas, joten se tasapainotti aprikoosimarmeladin makeutta ja sopi hyvin myös suklaan toveriksi.

Linnun nokka aiheutti lyhyen hetken verran intensiivistä pohdintaa. Jotta hahmon realistisuus ei kärsisi, nokan tulisi olla oikean kokoinen suhteessa linnun kokoon ja pelkkä marsipaani itsessään ei kestäisi taipumatta tai irtoamatta kakun kyljessä.

Valmistin nokan osat lopullista koristelua edeltävänä päivänä, jotta ne ehtisivät kuivahtaa hieman.
Käytin tukirakenteena kahta bambuista varrastikun pätkää, joiden ympärille muovasin nokan ylä- ja alapuoliskot. Rakensin myös kartongista, alumiinifoliosta ja tuorekelmusta sopivankokoiset kuivatustelineet, joiden päällä nokan osaset jäykistyivät oikeaan muotoonsa ilman pelkoa lytistymisistä.

Varsinainen koristelu oli helppoa ja hauskaa, kun olin tehnyt pohjatyöni suunnittelun suhteen huolellisesti etukäteen.

Sävytin valmista keltaista marsipaania lisäämällä sen joukkoon hieman valkoista saadakseni kylmempää keltaisen sävyä aikaan. Kaulin keltaisen marsipaanilevyn noin neljän millin paksuuteen ja päällystin kakun aivan tavalliseen tapaan siloittelemalla marsipaanin ylhäältä alkaen ja oikoen rypyt huolellisesti.

Kun keltainen marsipaani oli saatu siististi asettumaan paikoilleen, kaulin hieman vitivalkoista marsipaania noin kahden millimetrin paksuuteen ja leikkasin siitä linnulle mahanahan.
Sivelin valkoisen kaistaleen toiselta puolelta ohuelti vedellä ja siloitin sen sitten kiinni työstäen ilmakuplat marsipaanien välistä pois. 

Tukirangat nokan puoliskojen sisällä auttoivat kiinnityksessä huomattavasti. Kiinnitykseen riitti, että tökkäsin marsipaaniin pienen reiän, josta työnsin varrastikun kakun sisään sopivassa kulmassa ja sivelin hieman vettä nokan kapealle, kakun kylkeen kiinni tulevalle sivulle ja laitoin sen paikoilleen.

Muotoilin nokan muistuttamaan jonkin verran oikeiden lintujen nokkia sierainkoloineen ja olen hyvin tyytyväinen siihen, miltä nokka näytti valmiina kakun kylkeen kiinnitettynä.

Varrastikut ja muut vastaavat elinturvalliset materiaalit ovat hyviä apureita kakkujen koristelussa, kunhan muistaa varoittaa saajaa etukäteen niiden olemassaolosta, ettei kenellekään tule ikäviä yllätyksiä.

Silmät ovat jonkin verran ulkonevat, kuten esikuvallaankin. Valkuaiset sekä pupillit on kiinnitetty paikoilleen vesitilkalla liimaamalla.

Mustat rajaukset viimeistelevät silmät.

Tuima ilme.

Päälaen töyhtö on tehty muovailemalla marsipaanista erikokoisia kartioita ja liimaamalla niitä veden avulla paikoilleen.

Pyrstön toteutin vastaavalla tavalla, mutta litistin kartioita hieman, jotta ne olisivat aavistuksen sulkamaisempia.

Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja toivon, että saajakin oli. En vielä tiedä, miten kakun kanssa kävi, mutta toivottavasti se selviää talviloman jälkeen sitten.

Vaikka virallisesti minun pitäisikin leivoskella leipää ja pullaa, olen ollut erittäin iloinen saadessani hienoja mahdollisuuksia taitojeni kartuttamiseen erilaisten innostavien tilaustöiden muodossa.
Olen toki niitä oikeitakin töitä tehnyt, minulla vain ei ole kuvatodisteita tukemaan tätä väitettäni. (Köh.)

. . .

hevonen on pop

Loppujen lopuksi olen hyvin vähän valmistanut niin sanottuja erikoisempia kakkuja ja varsinkin kolmiulotteisuuteen pohjaavat kakut ovat täysin tuntematonta maastoa. Tilaisuuksia on ollut harvassa tähän asti, mutta nyt niitä alkaa pikkuhiljaa valua minunkin suuntaani. Se on hyvä, sillä ilman harjoittelua ei voi oppia hyväksi.

Tämä kopottaja tuli ystävän tyttärelle, joka on nyt erityisen innostunut hevosista ratsastusharrastuksen myötä. Heppakakku oli selkeä toive ja toteutin parhaani mukaan. Anatomia on suuntaa antavaa, mutta fotorealismia ei onneksi tarvinnut ollakaan.

Täytteet määriteltiin synttärisankarin suunnalta tarkasti, mikä ei haittaa minua yhtään, sillä selkeiden raamien pohjalta on helppoa toimia.

Kakkupohjana on tavallinen vaalea sokerikakku, jonka kostutin sokerivedellä ja täytin mansikka-omenahillolla, banaanisiivuilla ja maitosuklaavaahdolla, kuten oli pyydetty. Kakun pintaan läträsin pehmeäntahmean maitosuklaaganachen toimimaan paitsi kosteussulkuna myös pintana, johon päälle tuleva marsipaani hyvin tarttuisi.
Peitin kakun tuorekelmulla ja annoin levätä kylmässä yön yli. Kelmun tekemät viirut eivät marsipaanin alla onneksi haittaa.

Varsinaisen kakun päälle leikkasin pienempää kakkupohjaa hyödyntäen hevosen päätä varten palaset.
Palojen avulla sain aikaan kolmiulotteisuutta juuri sopivasti niin, että hevosen pää ei näyttäisi palikkaiselta.
Hevosen päähän tulleiden palojen väliin laitoin hilloa liimaksi ja mauksi.

Kaulasin marsipaanin käsin. Jotkut käyttävät kaulintakonetta siihen, jos vain mahdollista, mutta haluan oppia kaulimaan massan siististi ja tasaisesti ilman suurten koneiden apua, jotta osaan tehdä sen myös niissä tilanteissa, kun koneita ei ole tarjolla. 
Hevosen pään ja muun kakun peittävä tummanruskea on yhdestä palasta. Käytin aikaa ja kärsivällisyyttä sen muotoontyöstöön ja olisi saattanut olla helpompaa päällystää pää eri palasta kuin muu kakku, mutta lopputulos ei olisi mielestäni ollut sitten hyvä. Marsipaani on siitä ihana, että se joustaa ja venyy, jolloin sen työstäminen on monessa suhteessa mukavampaa kuin sokerimassan. 

Siloitin marsipaanin ensin seuraamaan kakun muotoja ja sitten työstin ne muutamat yksityiskohdat, jotka olivat tarpeen. Käytin koristeiden muovaamiseen tarkoitettua pallopäätyökalua sieraimen muodon tekemiseen.

Hevosen harja ja riimun osat on leikattu kaulitusta marsipaanista. Sävytin harjan vaaleanruskean ja riimun lenkkien metallinharmaan itse, muut värit ovat valmiita sävyjä. Kaikki osat on liimattu paikoilleen vedellä.

Kakku in action.

Kakku maistui banaanisuklaajäätelöltä ja synttärisankari tuntui olevan hyvin tyytyväinen. Se on se tärkein.

. . .

Testikakkuja

Testailin uusia kakkumakuja kahden minikokoisen kakun muodossa. Makuna oli mustaherukka, mihin värimaailmakin koittaa epätoivoisesti vinkata.

Kakut olivat hyvin pienikokoisia; halkaisijaltaan vain 15-senttisiä. Erinomaisia makusteluun ja kokeiluun.
Vein toisen kakuista tuliaiseksi ystävälle ja toinen matkasi koulutoverin pakastimeen.
Ystävän luona oli pienimuotoiset kutsut, joten sain useamman testimaistajan kakulle, mikä oli hyvä, sillä yhden tai kahden maistajan otos ei vielä vakuuta onnistuneisuudesta.

Kakkuna oli ihan vaaleaa peruskakkua, fyllingit hilloa ja mustaherukkaista vaahtoa ja kakun pintaan marsipaanin alle laitoin vielä liilan unelman, eli mustaherukkaganachen.

Värjäsin marsipaanin itse pastellisävyiseksi violetiksi ja siloitin sen kakkujen pintaan.

Toiseen kakuista testailin viivarakenteita pikeerillä spritsaten. Innoitusta antoi karjalainen etupistokirjonta.

Alkuperäinen ajatukseni marsipaaniin leivinpaperin läpi jäljennetyistä kuvioista ei toiminutkaan, kuten olin toivonut, joten päädyin spritsaamaan kaiken vapaalla kädellä.

Viivakuviot katsoin mallista, mutta linnun improvisoin sitä mukaa, kun spritsasin.

Pikeeri oli liian jäykkää, minkä huomasin vasta turhan myöhään. Ajattelin kuitenkin, että koska kakut ovat testausta varten, pikeerin täydellisellä koostumuksella ei ole niin suuri merkitys. Pehmeämpi pikeeri olisi kuitenkin asettunut siistimmin, eikä olisi jättänyt noin teräviä huippuja. Ensi kerralla muistan tämän sitten toivottavasti.

Kokeilin ja testailin kaikenlaista liikettä ja kuviota.
Vertikaaliin pintaan oli vaikeaa spritsata ja täytyykin miettiä siihen jonkinlaista helpotusta.
Joskus näin kyllä sellaisen metodin, jossa kakkuhyrrä oli propattu aavistuksen vinoon asettamalla keittiöpyyhettä tai vastaavaa toisen reunan alle ja näin oli saatu kakkuun hieman työskentelyä helpottavaa kenoa.
Kakun luiskahtaminen ei ole ongelma, mikäli kulman pitää riittävän pienenä ja kiinnittää kakun täytelähmällä ensin aluspahviinsa ja sitten aluspahvin vaikka pikeeriruikkaisulla hyrrään.
Pikeeri on helpompi saada tarttumaan hieman vinoon pintaan kuin pystysuoraan.

Lopuksi harjoittelin vielä reunusten pursottamista ylijääneellä pikeerillä.
Jouduin kyllä sitä tässä kohtaa hieman paksuntamaan lisää lisäämällä tomusokeria, sillä vaikka pikeeri oli liian paksua yksityiskohtaiseen spritsaamiseen, se oli liian pehmeää pitääkseen muotonsa suuremmassa koossa.

Makutestin tulos oli muuten se, että maistui hyvältä, ei ollut kuiva, rakenne oli hyvä.
Omaan suuhuni kosteutta saa kyllä olla aavistus lisää ja muokkaan täytteistä vielä mustaherukkaisempia.
Rakenne oli kyllä erinomainen, sillä kakku pysyi leikatessa siististi kasassa, vaikka siitä olisi ottanut kapeitakin siivuja.
Kyllä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu. ;)

. . .