24.12.2015

Gluten-free Gingerbread

Joulu on nyt! Oma joulufiilikseni on ollut hieman hukassa, mutta nyt se alkaa pikkuhiljaa löytyä. Jotenkin ei vaan tunnu kovin jouluisalta, kun maa on ihan paljas ja lämpötilat plussan puolella. Uudet työkuviotkin vievät suuren osan huomiostani, kun on niin paljon uutta opeteltavaa ja muistettavaa.

Töissä on alkanut sujua aika kivasti. Olen siellä edelleenkin ihan hukassa eri käytäntöjen ja toimintatapojen suhteen, mutta onneksi jo jotain on tarttunut päähänkin. Joulunalusviikko on ollut hurjan kiireinen, mutta nyt saamme kaikki nauttia ansaitusta hengähdystauosta. Välipäivinä sitten taas takaisin puuhaan.

On muuten haastavaa opetella uudenlainen rytmi ja selvitä tästä vapaa-ajan puutteesta. En todellakaan valita. Sen verran onnellinen olen työpaikasta tässä hankalassa taloustilanteessa. Ennätin jo vain valitettavasti tottua työttömän arkeen ja laajamittaiseen aikatauluttomuuteen. Kyllä minäkin sen retkottelun, kotitöiden ja leipomisen herkän tasapainon jossain kohtaa löydän, kunhan totun.

Oikein ihanaa joulua teille kaikille ja nauttikaa leppoisasta olemisesta ja muistakaa vain olla ja lekotella!

. . .

It's christmas today and I haven't really had any christmas spirit yet. The ground is without snow, the temperatures are way above zero and mostly I've been thinking about work-related stuff.
Things have gone quite well at work and I'm learning and improving. It feels great.

Enjoy your christmas and be sure to relax!

. . .



Gluten-free gingerbread

gluteenittomat piparkakut



  • 240 g siirappia /molasses or dark treacle
  • 180 g taloussokeria / sugar
  • 12 g valmista piparkakkumausteseosta / gingerbread spice mix*
  • 250 g voita / butter
  • 110 g kananmunia /eggs
  • 150g maissijauhoa / corn flour
  • 200g riisijauhoa / rice four
  • 120g tapioka- tai perunatärkkelystä / tapioca or potato starch
  • 160g tahmariisijauhoa / glutinous rice flour
  • 8g ksantaania /xanthan gum
  • 8 g ruokasoodaa / baking soda

*Gingerbread spice mix should contain cinnamon, ginger, cloves and cardamom.

. . .

Mittaa siirappi, sokeri ja piparkakkumaustejauhe pieneen kattilaan tai kasariin ja kiehauta välillä sekoitellen.
Ota kattila pois lämmöltä ja lisää joukkoon nokareiksi pilkottu voi. Sekoittele seosta samalla, kun voi sulaa.
Kun kaikki voi on sulanut, hämmennä siirappiseosta vielä niin, että kaikki ainekset yhdistyvät tasaiseksi massaksi.

Anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja sekoita sitten joukkoon kananmunat.

Mittaa ruokasooda, ksantaani ja puolet jauhoista massan joukkoon ja sekoita vahvalla puulastalla tai samankaltaisella välineellä taikina tasaiseksi. Lisää loppuja jauhoja erissä taikinan joukkoon. Jos jauhot ovat iäkkäämpiä tai kuivempia, niitä monesti tarvitaan vähemmän kuin ohjeessa on ilmoitettu ja jos taas jauhot ovat kosteampia tai tuoreempia, niitä saattaa tarvita hippusen enemmän.
Tarkkaile taikinaa ja lisää jauhoja niin, että saat hyvin muodossa pysyvän, mutta edelleen pehmeän massan. Piparitaikina kuitenkin kovettuu melko paljon kylmässä tekeytyessään, joten massaan ei saa lisätä liikaa jauhoja. Kannattaa muistaa myös, että taikinaa leipoessa käytetään jauhoja, joten senkään vuoksi jauhoja ei saa laittaa taikinan tekovaiheessa liiaksi.

Ja leipomisvaiheessa voi aina lisätä hieman lisää jauhoja mikäli taikina niitä kaipaa.

Vuoraa kulho tai kippo tuorekelmulla, kaada taikina kelmun päälle ja kääräise kelmun liepeet taikinan ylle. Nosta jääkaappiin tekeytymään ainakin neljäksi tunniksi, mutta mieluiten yön yli.

Leivo piparkakkutaikinasta haluamasi muotoisia pipareita ja paista ne 200C asteessa noin 5-10 min riippuen pipareiden paksuudesta. Piparkakkuja kannattaa vahtia, sillä ne palavat herkästi. 

Koristele halutessasi pikeerillä sekä valinnaisilla koristerakeilla.

Piparkakkutaikina säilyy jääkaapissa ilmatiiviisti pidettynä viidestä seitsemään päivää, mutta sen voi myös halutessaan pakastaa. Älä kuitenkaan pakasta kertaalleen sulanutta taikinaa uudestaan.

. . .

Measure out the molasses, sugar and gingerbread spice mix into a saucepan and heat it to a boil. Take off from the heat and add the butter. Stir the mixture until the butter has melted and has been thoroughly incorporated.
Let cool until body temperature and the add the eggs, mixing well.

Mix the baking soda and xanthan gum with about half of the dry ingredients and add to the dough. Mix well. Add the remaining flour in batches until you get a nice dough that doesn't stick anymore. If you don't use all the flour, it doesn't matter.

Put some cling film into a bowl and place the dough inside it. Wrap tightly with the plastic wrap and place the bowl into the fridge. Let rest at least four hours or until the next day.

Roll out the dough to about 3mm thick using rice flour to prevent sticking and use a cookie cutter to take out shapes. Place the cookies on to a parchment-covered baking sheet and bake in 200C degrees for about 5-10 minutes depending on the thickness and size until a nice brown color.

If you wish, you can decorate the gingerbread with royal icing.

The dough will keep in the fridge for 5-7 days wrapped in cling film but you can also freeze it for several months. Don't re-freeze if thawed.

. . .

12.12.2015

Vinkki tasaisemman kakkupohjan paistoon


Paha Kakku-blogi on muuttanut!

Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi



Olen leipomassa parhaillaan sokerikakkupohjaa ja kakkumassaa tehdessä iski äkkiä oivallus, että voisin jakaa kanssanne pienen vinkin tasaisempien kakkupohjien valmistukseen.
Monestihan kakkupohjilla on taipumusta kohota enemmän juuri siitä keskeltä niin, että lopputuloksena on kumpumaisia kakkuja. Tämän pienen kikkakutosen avulla saan ainakin omista pohjistani tasaisempia.

Opin tämän vinkin edellisessä työpaikassani, kun esimieheni neuvoi sen minulle. Se on ollut taas yksi kullanarvoinen ammattikikka, jonka todellakin pidän plakkarissani ja aktiivikäytössä aina, kun tarvitsee sokerikakkupohjia tehdä.




Tässä on ihan perinteistä sokerikakkumassaa kakkurenkaaseen laitettuna. Näin tapasin paistaa ne ennen tämän niksin oppimista ja näin suurin osa paistaa kakkunsa nykyäänkin.

Lappaa kakkumassa vuokaan ihan normaalisti. Sen jälkeen on kuitenkin vielä yksi nopea työvaihe ennen kakkuvuoan uuniin nostamista.





Ota lasta ja kuovi kakkumassa vuoan keskeltä ylös reunoille. Tarkoitus on, että keskelle jää matala kraateri ja vuoan reunat ovat kakkumassassa.

Kakkumassa tasaantuu uunissa toki jonkun verran, mutta kun olet ensin kuopinut sen reunoilta ylös, kakku ei nouse keskeltä niin kovin koholleen, vaan lopputuloksena on tasaisempi kakku.

Vielä viimeinen vinkki muuten kakkupohjien paistoon. Jos sinulla on käytössäsi kiinteäreunainen alumiinivuoka taikka sitten vaikka suorareunainen kakkurengas (suosittelen jompaa kumpaa näistä. EN suosittele irtopohjavuokia.), vuoraa pohja leivinpaperilla, mutta älä voitele vuoan reunoja. Saat aikaan korkeamman kakun, kun jätät vuoan voitelematta, sillä kuohkean hento kakkumassa jaksaa silloin paremmin kiivetä pitkin vuoan reunoja ylös, kun sillä on jotain tarttumapintaakin.
Vuoan pohjalla on oltava leivinpaperia, että saat kakun ehjänä sieltä ulos, mutta voiteleminen kannattaa sokerikakuissa suosiolla unohtaa.

Kun kakku on kypsä ja jäähtynyt, irroita kakku vuoasta käymässä reunat läpi suoralla paletilla tai vaikka ohuella veitsellä. Tämä toki raapii vuoan pintaa, mistä syystä en suosittele niiden kirottujen irtopohjavuokien kanssa käytettäväksi tätä kikkaa. 
Jos sinulla on vain irtopohjavuoka käytettävissäsi, vuoraa vuoan reunat leivinpaperisuikaleella, mutta älä voitele sitä. Silloin saat kakun ehjänä ulos vuoasta ja saat saman kiipimisefektin aikaan.

Toivottavasti tästä on teillekin hyötyä!

. . .

1.12.2015

How To: A Paper Piping Bag


Paha Kakku-blogi on muuttanut!


Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi


Piparienkoristeluaika on kohta käsillä! 
Kaupasta saa nykyään aika vapaasti kertakäyttöisiä pursotinpusseja (neuvoja niiden käyttöön täällä), mutta ne ovat usein aika suuria ja pipareiden koristeluun vaadittuun tarkkuustyöhön monesti vähän kömpelöitäkin.

Kun itse pikeeraan keksejä, käytän järjestään joko leivinpaperista tai sellofaanista pyöräytettyjä minipusseja. Niiden etuina on halpuus ja helppo hallittavuus. Myös pursotusjäljestä on mahdollista saada hyvin kapeaa halutessaan.

Käytän itse pikeerikoristelussa sellofaanipusseja lähes aina. Se, että näen heti, mikä väri sisällä on ja että pussin kärki pysyy ruodussa ovat minulle kaikkein tärkeimmät ominaisuudet.
Suklaan ja muun spritsaamiseen sitten yleensä teen leivinpaperisia pusseja.
Oikeastaan tavallisia pursotinpusseja käytän pikeeraamisessa vain silloin, kun tarvitsee tulvauttaa iso määrä jotain tiettyä sävyä vaikka pohjaväriksi. Silloin peruspussiin saa laitettua vaikka 0 tai 00-kokoisen tyllan kiinni ja pussiin mahtuu paljon pikeeriä. Tarkkuustyössä itse tehdyt spritsipussit vievät kuitenkin minusta voiton.

Teen niin, että valmistan tötteröitä valmiiksi kerralla paljon ja siitä on helppo ottaa ja täyttää tarpeen mukaan. Täytän aina myös ennen aloittamista ainakin yhden pussin per tarvittu väri, jotta minun ei tarvitse keskeyttää työskentelyäni liian usein.

Kasasin tähän teitä varten ohjeet leivinpaperi- ja sellofaanispritsipussien tekoon.






Soon it will be time to decorate some gingerbread cookies!
Plastic piping bags are quite readily available in stores, but when piping small, intricate details they might be too bulky and hard to handle with ease.
That's where the small papery bags come in handy!

When piping royal icing I prefer to use either bags made of baking parchment or cellophane. They are a bit cheaper and I can get a really small opening to the tip, which I prefer. Also the controlling of the bag is way better, since I can easily fit a small paper piping bag inside my palm.

I usually make lots of these bags on one go, so that I don't have to stop my piping too often. I fill atleast one bag per colour so that my workflow is not disturbed.

Here are some pictorial instructions on how to make your own paper piping bags.


1. Ota suorakaiteen muotoinen leivinpaperi- tai sellofaanikaistale ja kierrä se tötteröksi kuvan mukaisesti.Taivuttaminen kannattaa aloittaa suorakaiteen keskivaiheilta. Lopputuloksena on kolmionmuotoinen tuutti, jossa toinen lyhyt sivu on auki. Kierrä vielä paperin reunoja toistensa ohitse vastakkain niin, että pussin kärki kiertyy oikein kapeaksi ja tiukaksi.

Take a rectangular piece of parchment or cellophane and turn it like in the pictures to form a cone-shape. It's best to begin from the middle to get the best result. You should have a triangular cone that's open on the short side.
Twist the ends of the parchment so that they overlap and the tip of the cone tightens and gets narrow.





Taita spritsipussin kärki, jotta täyttäminen on helpompaa ja pussin käsittely sujuu fiksummin. Mikäli pikeeri on kovin juoksevaa, taittamalla kärjen estät mahdolliset valumat.

Fold the tip of the bag. It makes the handling of the bag easier and prevent any spill-outs when filling the bag.



Taita pussin yläreunaan jäänyt kolmio alas. Se pitää pussin muodossaan ja myös estää pussia avautumasta itsestään.

Fold the extra parchment on the top of  the bag down to the outside of the bag. It will secure the bag and prevent it from unfolding by itself.





Pussi on nyt täyttöä vaille valmis! Voit tehdä pusseja tähän vaiheeseen asti valmiiksi odottamaan käyttöä. Täytä pussi korkeintaan puoleenväliin.

The piping bag is now ready to be filled. Fill the bag only about halfway full.





Pussin sulkeminen on helppoa. Taita yläreunat keskelle niin, että ne muodostavat kolmion.

Closing the bag is easy. Fold the top edges to the middle so that they'll form a triangle.





Kierrä kolmion yläreuna alas ja työnnä syntyneen taitteen alle. Pussin pitäisi pysyä nätisti kiinni itsestään, mutta voit tarvittaessa varmistaa kiinnipysymisen vaikka pussinsulkijaklipsillä.

Fold the sharp end of the formed triangle down and tuck the fold under into the "pocket" that formed when you folded the edges to the middle in the last stage.
The bag should stay closed by itself but if you want to ensure that, you can use a bag tie clip.




Sellofaanipussin kanssa toimitaan aivan samalla tavalla, mutta pussin  kiinnipysyminen varmistetaan teipillä. Teippaan itse pienen palan kärjen ympärille ja sitten teippaan myös sivusauman umpeen toisella palalla. Kun pussi on täytetty, suljen pussin teipinpalalla, sillä sellofaanipussi ei pysy itsestään kiinni.

When using cellophane, use clear adhesive tape to secure the bag to stay closed. I usually put some tape around the tip and along the side seam. After filling the bag I use the tape to secure it shut. Cellophane bags won't stay closed without the help of adhesive tape.


. . .



Leivinpaperisten spritsipussien edut ja haitat:

+materiaali halpaa ja helposti käsillä
+pussi pysyy itsestään kiinni, kun sen kiertää tiukasti
+parempi biohajoavuus

-pikeerin sävyä ei kunnolla näe läpi
-kärki saattaa pehmetä ja levahtaa käytössä hieman
-tyllan käyttö pussin kanssa vaikeaa


Sellofaanisten spritsipussien edut ja haitat:

+pussin läpi näkee pikeerin sävyn
+kärki pysyy terävänä 

-ei pysy itsestään kiinni, vaatii teippiä
-ei ole biohajoava
-sellofaania ei saa joka kaupasta
-tyllan käyttö pussin kanssa vaikeaa


. . .


The pros and cons of using parchment cones:

+parchment paper is cheap and readily available
+the bag will stay shut when folded securely
+parchment is biodegradable

-the color of icing is difficult to see
-the tip might soften and widen with use
-difficult to use a metal tip with the cone


The pros and cons of using cellophane cones:

+easy to see the color of icing
+the tip will stay sharp better

-won't stay closed by itself, needs adhesive tape
-not biodegradable
-not available in every store
-difficult to use a metal tip with the cone

. . .