Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikeeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikeeri. Näytä kaikki tekstit

1.12.2015

How To: A Paper Piping Bag


Paha Kakku-blogi on muuttanut!


Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi


Piparienkoristeluaika on kohta käsillä! 
Kaupasta saa nykyään aika vapaasti kertakäyttöisiä pursotinpusseja (neuvoja niiden käyttöön täällä), mutta ne ovat usein aika suuria ja pipareiden koristeluun vaadittuun tarkkuustyöhön monesti vähän kömpelöitäkin.

Kun itse pikeeraan keksejä, käytän järjestään joko leivinpaperista tai sellofaanista pyöräytettyjä minipusseja. Niiden etuina on halpuus ja helppo hallittavuus. Myös pursotusjäljestä on mahdollista saada hyvin kapeaa halutessaan.

Käytän itse pikeerikoristelussa sellofaanipusseja lähes aina. Se, että näen heti, mikä väri sisällä on ja että pussin kärki pysyy ruodussa ovat minulle kaikkein tärkeimmät ominaisuudet.
Suklaan ja muun spritsaamiseen sitten yleensä teen leivinpaperisia pusseja.
Oikeastaan tavallisia pursotinpusseja käytän pikeeraamisessa vain silloin, kun tarvitsee tulvauttaa iso määrä jotain tiettyä sävyä vaikka pohjaväriksi. Silloin peruspussiin saa laitettua vaikka 0 tai 00-kokoisen tyllan kiinni ja pussiin mahtuu paljon pikeeriä. Tarkkuustyössä itse tehdyt spritsipussit vievät kuitenkin minusta voiton.

Teen niin, että valmistan tötteröitä valmiiksi kerralla paljon ja siitä on helppo ottaa ja täyttää tarpeen mukaan. Täytän aina myös ennen aloittamista ainakin yhden pussin per tarvittu väri, jotta minun ei tarvitse keskeyttää työskentelyäni liian usein.

Kasasin tähän teitä varten ohjeet leivinpaperi- ja sellofaanispritsipussien tekoon.






Soon it will be time to decorate some gingerbread cookies!
Plastic piping bags are quite readily available in stores, but when piping small, intricate details they might be too bulky and hard to handle with ease.
That's where the small papery bags come in handy!

When piping royal icing I prefer to use either bags made of baking parchment or cellophane. They are a bit cheaper and I can get a really small opening to the tip, which I prefer. Also the controlling of the bag is way better, since I can easily fit a small paper piping bag inside my palm.

I usually make lots of these bags on one go, so that I don't have to stop my piping too often. I fill atleast one bag per colour so that my workflow is not disturbed.

Here are some pictorial instructions on how to make your own paper piping bags.


1. Ota suorakaiteen muotoinen leivinpaperi- tai sellofaanikaistale ja kierrä se tötteröksi kuvan mukaisesti.Taivuttaminen kannattaa aloittaa suorakaiteen keskivaiheilta. Lopputuloksena on kolmionmuotoinen tuutti, jossa toinen lyhyt sivu on auki. Kierrä vielä paperin reunoja toistensa ohitse vastakkain niin, että pussin kärki kiertyy oikein kapeaksi ja tiukaksi.

Take a rectangular piece of parchment or cellophane and turn it like in the pictures to form a cone-shape. It's best to begin from the middle to get the best result. You should have a triangular cone that's open on the short side.
Twist the ends of the parchment so that they overlap and the tip of the cone tightens and gets narrow.





Taita spritsipussin kärki, jotta täyttäminen on helpompaa ja pussin käsittely sujuu fiksummin. Mikäli pikeeri on kovin juoksevaa, taittamalla kärjen estät mahdolliset valumat.

Fold the tip of the bag. It makes the handling of the bag easier and prevent any spill-outs when filling the bag.



Taita pussin yläreunaan jäänyt kolmio alas. Se pitää pussin muodossaan ja myös estää pussia avautumasta itsestään.

Fold the extra parchment on the top of  the bag down to the outside of the bag. It will secure the bag and prevent it from unfolding by itself.





Pussi on nyt täyttöä vaille valmis! Voit tehdä pusseja tähän vaiheeseen asti valmiiksi odottamaan käyttöä. Täytä pussi korkeintaan puoleenväliin.

The piping bag is now ready to be filled. Fill the bag only about halfway full.





Pussin sulkeminen on helppoa. Taita yläreunat keskelle niin, että ne muodostavat kolmion.

Closing the bag is easy. Fold the top edges to the middle so that they'll form a triangle.





Kierrä kolmion yläreuna alas ja työnnä syntyneen taitteen alle. Pussin pitäisi pysyä nätisti kiinni itsestään, mutta voit tarvittaessa varmistaa kiinnipysymisen vaikka pussinsulkijaklipsillä.

Fold the sharp end of the formed triangle down and tuck the fold under into the "pocket" that formed when you folded the edges to the middle in the last stage.
The bag should stay closed by itself but if you want to ensure that, you can use a bag tie clip.




Sellofaanipussin kanssa toimitaan aivan samalla tavalla, mutta pussin  kiinnipysyminen varmistetaan teipillä. Teippaan itse pienen palan kärjen ympärille ja sitten teippaan myös sivusauman umpeen toisella palalla. Kun pussi on täytetty, suljen pussin teipinpalalla, sillä sellofaanipussi ei pysy itsestään kiinni.

When using cellophane, use clear adhesive tape to secure the bag to stay closed. I usually put some tape around the tip and along the side seam. After filling the bag I use the tape to secure it shut. Cellophane bags won't stay closed without the help of adhesive tape.


. . .



Leivinpaperisten spritsipussien edut ja haitat:

+materiaali halpaa ja helposti käsillä
+pussi pysyy itsestään kiinni, kun sen kiertää tiukasti
+parempi biohajoavuus

-pikeerin sävyä ei kunnolla näe läpi
-kärki saattaa pehmetä ja levahtaa käytössä hieman
-tyllan käyttö pussin kanssa vaikeaa


Sellofaanisten spritsipussien edut ja haitat:

+pussin läpi näkee pikeerin sävyn
+kärki pysyy terävänä 

-ei pysy itsestään kiinni, vaatii teippiä
-ei ole biohajoava
-sellofaania ei saa joka kaupasta
-tyllan käyttö pussin kanssa vaikeaa


. . .


The pros and cons of using parchment cones:

+parchment paper is cheap and readily available
+the bag will stay shut when folded securely
+parchment is biodegradable

-the color of icing is difficult to see
-the tip might soften and widen with use
-difficult to use a metal tip with the cone


The pros and cons of using cellophane cones:

+easy to see the color of icing
+the tip will stay sharp better

-won't stay closed by itself, needs adhesive tape
-not biodegradable
-not available in every store
-difficult to use a metal tip with the cone

. . .


29.10.2015

Halloween werewolf cookie and a template



Hurrrjaa Halloweenia!
Pikeerausfiilis jatkui ja tehtailin suurehkon ihmissusikeksin juhlistamaan Halloweenia. Tuli sangen mainio. Ja hurja.

Liitän oheen tulostettavan sabluunan, jonka avulla voitte halutessanne itsekin pikeerata ihmissusia. Leipokaa ensin keksit vaikka tällä murokeksien reseptillä (tai tällä, jos tahdotte keksinne gluteenittomina) ja sitten printatkaa sabluuna. Kannattaa käyttää apuna elintarvikeväritussia, jos sellaista vain löytyy ja sitten sabluunaa apuna käyttäen piirtää apuviivat keksin pintaan.

Kun pikeeraatte, tehkää ensin kaikki värialueet valmiiksi ja lopuksi lisätkää mustalla rajaukset ja yksityiskohdat. Pikeerin perusresepti löytyykin tästä.




Happy Halloween!
I made a werewolf cookie to celebrate the occasion. Roawr! (A terrible pun, I know. )
Halloween is quite a fresh newcomer over here in Finland, but especially the kids just love it. One more chance to wear a costume. Yay!

The template I share here is very easy to use. Just print and cut and you're ready to go. I recommend using an edible marker pen to draw the outlines.
First flood all the colors in and after the cookie has dried out, add the details and borders.


Suurempi versio / larger version.

Pienempi versio / Smaller version.



. . .

Lisää Halloweeniin sopivaa keksi-inspiraatiota / More Halloween cookie inspiration:


. . .

26.10.2015

Cookie inspiration

Pikeerausinto iskee aina aika ajoin. Silloin täytyy kaulita murotaikinaa ja alkaa säätää sävyjä kohdalleen, sillä pikeerausinto laantuu vasta tehdessä.

Tällä kertaa luonnostelin A5-kokoisen suunnitelman, jota lähdin toteuttamaan keksimuotoon. Käytin erästä Muchan kuvaa lähdemateriaalina. Minua viehätti siinä erityisesti värisävyjen vähyys ja niiden voimakkuus.

Pikeeraustaitoni on taas sangen ruosteinen. Pitäisi harjoitella enemmän. Keksistä tuli kuitenkin oikein kiva ja olen siihen tyytyväinen. Kuva valmiista keksistä alempana.

Pikeeriprojektit eivät kuitenkaan lopu tähän. Katsotaan vielä, mitä muuta saan aikaan. :D




Again and again the cookie inspiration hits me. And it won't stop until I've made something with royal icing.
This time I used a picture by Mucha as source material for the design. I was especially drawn to the colours in the picture.

I'm quite rusty (I should practice more), but the cookie came out nice. It's about the size of an A5.
This cookie was quite a lot work but I'm not done yet. We shall see what else I come up with. :D




. . .

19.7.2015

Liljoin koristettu ristiäiskakku



Hyvän ystäväni sisko sai esikoisensa alkukesästä. Sovimme, että autan heitä ristiäisjärjestelyissä valmistamalla tarjottavat juhlaan.
Kuten juhlissa yleensäkin, näissäkin pääpaino oli kakussa, joka valikoitui pienen tytön nimensaannin juhlistukseen herkän romanttishenkiseksi.

Pallottelimme yhdessä erilaisia ideoita sanoin ja kuvin ja lopulta valmistamani kakun esikuvaksi valikoitui tämä Call me cupcaken ihana luomus. Toiveet olivat, että kakun päällä olisi liljoja ja värit olisivat enemmänkin vaaleaan violettiin vivahtavat kuin vaaleanpunaiset.






Kakkupohja on valkosuklainen luottoreseptilläni leivottu ja niitä on tässä kaksi 20-senttistä pohjaa päällekkäin, jotta kakkuun tulisi huomattavasti korkeutta.
Välissä on hieman lemoncurdia ja mustikkarahkatäytettä. Kosteussuluksi valmistin sitruunaisen valkosuklaaganachen ja pinnassa on sokerimassaa.






Kakun koristeluun valmistin liivatteesta liljoja (selostusta työvaiheista täällä). Niiden lisäksi kakun kyljissä on pikeeripitsiä, satiininauha ja päällä lapsen nimi sekä päivämäärä.


. . .

23.2.2015

Lautasen kokoiset keksit



Pikeerauskuume ei päästänyt minua heti otteestaan, joten valmistin huvikseni kaksi valtavan kokoista keksiä lisää ihan vain harjoitellakseni.

Keksit olivat kooltaan noin 16-senttisiä. Käytin reseptinä tätä kaakaokeksiohjetta, jonka kehittelin syksyllä. Kaulasin keksitaikinan suoraan leivinpaperille ja leikkasin lautasta muottina käyttäen pyörylät taikinalevyyn. Sitten kuorin ylimääräiset taikinat reunoilta pois ja paistoin keksit.
Keksejä tuli kolme, mutta kolmas koki kohtalon, kun söin sen surutta. Kahdesta jäljelläolevasta keksistä peitin toisen valkoisella pikeerillä ja toisen jätin ilman pikeeripohjaa. Sitten ryhdyin koristelupuuhaan.




Piirsin ensin paperille naishahmon, jonka leikkasin irti ja jota käytin sabluunana tätä keksiä tehdessäni. Piirsin ääriviivat pikeeriin elintarvikeväritussilla ja pikeerasin sitten niiden päälle mustalla.




Tein taustan spritsaamalla hyvin ohuita pieniä viivoja eräänlaiseksi mosaiikkikuvioksi. Se oli melko aikaavievää. Harmaat täytteet huulissa, silmissä ja hiuksissa on tehty levittämällä mustaa pikeeriä ohueksi kerrokseksi kostutetulla siveltimellä.

Olin tosi tyytyväinen tämän keksin onnistumiseen. Päädyin antamaan sen sitten ystävänpäivälahjaksi eräälle ystävälleni, jota näin sopivasti vähän ennen ystävänpäivälauantaita yhden Kierrätyskeskuksen kangaskorutyöpajan merkeissä.




Toiseen keksiin halusin kokeilla jotain ihan erilaista. Improsin siihen ensin nuo kuvassa näkyvät kukkaset ja sen jälkeen heitin siihen taustalle riikinkukon. Työskentelin täysin fiilispohjalta kokeillen kaikenlaista ja minulla ei ollut mielessä mitään erityistä suunnitelmaa keksiä koristellessani.

Tykkään monesti monimutkaisista ja pikkutarkoista koristekuvioinneista (varsinkin jos ne yhdistyvät selkeisiin linjoihin ja yksinkertaiseen väripalettiin) ja tavoittelin tässä hieman sellaista hennatatuointimaista henkeä.




Tässä on sitten valmis keksi.
Rajasin kukkaset paksulti, jotta ne erottuisivat riikinkukon pyrstösulista jollain tavalla. Tähänkin keksiin olin tosi tyytyväinen. Se myös maistui hyvältä, kun söin sen kuvat otettuani. Tai no en ihan kerralla syönyt, kun keksi oli niin valtava.

Tämäntyyliset harjoitteluproggikset ovat oikein hauskoja toteuttaa aina välillä.  Isot ja huolellisesti pikeeratut keksit voisivat olla aika kivoja lahjoja kauniisti sellofaaniin käärittyinä, mutta en usko, että näille hirveästi markkinarakoa olisi, jos myydä meinaisi. Tällaisiin kekseihin uppoaa niin paljon työtunteja, että hinnoista tulisi hirmuisia. Silti, kyllä näitä mielellään omaksi tai rakkaidensa iloksi aina välillä tekee.

. . .

18.2.2015

Pikeerausharjoituksia



Pikeerailin männäviikoilla keksejä ja ylijäämäpikeerin käytin spritsausharjoituksiin.
Halusin kokeilla muun muassa tällaista tarkkuutta vaativaa työtä, joten nappasin  hieman sellofaania ja tussityön (kopio yhdestä Muchan työstä), jonka olin piirtänyt aiemmin erästä askarteluprojektia varten ja spritsailin menemään.
Onnistuin mielestäni aika mainiosti. Kiekon halkaisija oli noin 13cm tai jotain sinne päin.






Harjoittelin lisäksi kolmiulotteisten pikeerirakennelmien tekoa valmistamalla tällaisen kolmikulmaisen tornin. Se oli kooltaan noin 14cm korkea ja koostui kolmesta sivulaatasta ja alustasta.

Pikeerasin osat sellofaanille ja annoin niiden kuivua kuivaksi asti ennen siirtämistä. Sitten kasasin osat toisiinsa kiinni pikeerillä. Se oli sangen nopea työvaihe, mutta tärkeää oli olla tosi varovainen osien kanssa, sillä pikeeri on kuivana kovaa mutta äärimmäisen haurasta.

Hauska pieni sivuproggis.









. . .

7.2.2015

My Little Pony-keksit lahjapussukoihin



Ystäväni tyttärellä on tänään My Little Pony-teemaiset synttärikestit ja sinne pyydettiin tekemään poniaiheisia keksejä 14 lapselle yllätyspusseihin jaettavaksi. Kannatan itsekin suuresti syötäviä lahjuksia, jos sellaiset kokee tahtovansa antaa synttärivieraille (pakkoa ei todellakaan ole), joten suostuin mielihyvin. Pääsin kätevästi harjoittelemaan spritsitaitojani, jotka eivät ole niin hyvät kuin mitä tahtoisin niiden olevan (puristaessa tärisevät kädet on niin ihana juttu, kun koittaa spritsata tarkasti) ja toisekseen sain hyvän tekosyyn katsoa tyttären kanssa my little poneja DVDltä (vain luonnostelun lähteeksi..köhköh). En ole niin tottunut hahmojen spritsaaja kuin mitä olen maalaja, joten tartuin härkää sarvista ja onnistuin tavoitteissani aika mainiosti.
Ensi kerralla varmaan kokeilen toisenlaista tekniikkaa, jotta saisin pikeereistä nykyistä tasaisempia. Kyllä se tästä kehittyy!




En mallikuvia luonnostellessani edes heti tajunnut, kuinka montaa eri väriä yksien ponien sekä lohikäärmeen pikeeraamiseen tarvittaisiin. Ja tässä eivät ole edes kaikki! Jouduin tekemään kaiken kahdessa satsissa, kun keksitaikina loppui kesken ja pääsin vasta seuraavana päivänä kauppaan hakemaan lisää materiaaleja uuteen taikinaan. Siitä syystä nämä pienet sellofaanitötteröt. Värjäsin ekaa pikeerattavaa satsia varten näitä värisävyjä ja laitoin aina loput värjätystä pikeeristä talteen sellofaaniin, jotta voisin käyttää ne seuraavana päivänä loppujen hahmojen pikeerauksiin. Jokaista hahmoa oli kaksi kappaletta ja seuraavalle päivälle jäi viitisen keksiä kesken, joten suurimman osan sain kuitenkin hoidettua aikomassani aikataulussa. Onneksi olin aloittanut ajoissa, joten ei tullut kiirettä näinkään.

Nuo sellofaanista pyöräytetyt spritsipussit olivat kyllä ihania! Niistä näki heti, mitä niiden sisällä oli ja kärjet pysyivät käytössä upean terävinä, mitä ei voi aina sanoa leivinpaperisista tovereistaan. Paperitötterössä se uloin kärki vähän tuppaa pehmenemään, jos pikeeri on yhtään valuvampaa ja sitten spritsijälki kärsii. Muovinen tötterö pysyi siistinä tosi hyvin. Toki sellofaani on kalliimpaa kuin leivinpaperi, mutta jos sitä ei nyt mahdottomasti haaskaa, voisin nähdä itseni käyttämässä vastaavalla tavalla sitä uudelleenkin. 
Tuon teippikikan muuten näin joskus jossain. Pieni pala teippiä auttaa sellofaania pysymään tiukasti muodossa ja toinen vähän isompi pala pitää pussin kiinni, jos tahtoo tehdä tötteröitä useamman varastoon kerralla.


Ajattelin kertoa, millaisia työvaiheita käyttäen pikeerasin nämä keksit ja minulla on muutama vaihekuvakin olemassa (kerrankin!) pikeerauksen eri kohdista.
Toivottavasti näistä on hyötyä.
Aivan lopussa on jokaisen hahmon kuvan alla listaus väreistä, joita kuhunkin käytin. Vaikka sarjassa poneissa on aavistuksen eroavat värisävyt, totesin, että toimivan ja ajallisesti taloudellisemman lopputuloksen saa, kun yksinkertaistaa asioita vähän ja käyttää samaa vaaleanpunaista sekä Fluttershyn harjaan että Pinkie Pien naamaan ja samaa vaaleaa liilaa sekä Twilightiin että Spikeen. Siinä säästyivät myös hermot ja stressitasot pysyivät aisoissa, kun ei tarvinnut twiikata miljoonaa vuotta erilaisia värejä.

Mutta sitten ohjeistukseen!




 Leivo ensin haluamaasi taikinaa käyttäen keksit. Voit tehdä niistä sen muotoisia kuin huvittaa, mutta yksinkertaiset perusmuodot ovat helpoimmat pikeerauksen kannalta. Paista keksit ja anna jäähtyä täysin.

Valmista pikeeriä hyvä annos. Ota siitä jonkin verran erilleen ja värjää se mustaa väriä käyttäen tummanharmaaksi. Ohenna sellaiseksi, että se juoksee melko paksuna nauhana lusikasta. Kaada noin 1-1,5mm kokoisella kapealla tyllalla varustettuun pursotinpussiin, jonka kärki on kierretty kiinni ja sulje tiiviisti. Jätä tekeytymään kylmään ainakin kolmeksi tunniksi minä aikana väri tummenee ja kehittyy.

Piirrä tai printtaa ponikuvat, joita tahdot käyttää siinä koossa, jossa haluat ne kekseihinkin. Piirsin itse sabluunat näitä keksejä varten, sillä minusta niin oli helpointa säädellä kokoa sopivaksi. Leikkaa ponit irti ääriviivojaan myöten papereista.

Piirrä kekseihin elintarvikeväritussilla ponien ääriviivat sabluunaa apuna käyttäen.Leikkaa sitten sabluunat palasiksi viivoja myöten, eli käytännössä tukka erilleen , häntä erilleen, siivet erilleen yms, jotta voit helposti piirtää ääriviivat niiden ympäri. Aseta kukin sabluunapala paikoilleen ja piirrä tussilla viivat kohdilleen. Lopulta sinulla pitäisi olla keksejä, joissa näkyvät kaikki ne viivat, jotka haluat spritsata mustalla tai eri värien väliset rajat.




 Spritsaa mustalla kaikki ponihahmojen ääriviivat, kuten tukan rajat, siivet, sarvet, silmien paikat ja sellaiset. Jätä kuivumaan vähintään 12 tunniksi.




 Valmista lisää pikeeriä (ellet tehnyt edellispäivänä isompaa satsia) ja ota siitä hyvä määrä erilleen ja ohenna melko juoksevaan kostumukseen. Pikeerin pitäisi olla hieman ohuempaa kuin edellispäivänä valmistettu musta pikeeri. Sellaista, että se tasoittuu noin viidessä-kymmenessä sekunnissa tasaiseksi pinnastaan ja juoksee tasaisena nauhana lusikan kärjestä, mutta ei ole lirua.

Laita pikeeri spritsipussiin ja täytä kaikkien keksien taustat sekä silmät valkoisella. Lisäksi yksi poneista on valkoinen väriltään, joten sitä ei kannata unohtaa! Käytä coctailtikkua tai vastaavaa apunasi ahtaiden kulmien täyttämisessä.




 Ota sitten lisää pikeeriä aina hieman kerrallaan pieneen kulhoon ja värjää pikeeri sopiviin väreihin. Ohenna samaan koostumukseen valkoisen pikeerin kanssa. Pakkaa värilliset pikeerit valmiiksi odottamaan sellofaani/leivinpaperipusseihin tai kertakäyttöisiin pursotinpusseihin, jotta voit työskennellä mahdollisimman saumattomasti. Ensin kannattaa valmistaa ponien vaaleat perusvärit, spritsata ne paikoillleen ja sitten hyödyntää mahdolliset ylijäämävärit seuraavan tarvitun sävyn värjäyksessä, esim keltaisesta oranssiksi, vaaleanpunaisesta pinkiksi yms.




 Täytä värillisin pikeerein kaikki alueet ja kun jokin väri on ennättänyt kuivahtaa pinnastaan sopivasti, spritsaa harjoihin ja häntiin tarvitut yksityiskohdat sopivin värein.

Kun kaikki alueet on täytetty värillisin pikeerein ja häntien ja harjojen yksityiskohdat on spritsattu, anna keksien kuivua seuraavaan päivään.




 Kun pikeeri on kuivunut, maalaa silmien yksityiskohdat elintarvikevärein, joita on ohennettu aavistuksen vedellä tai kirkkaalla alkoholilla.

Anna kuivua vielä yhden päivän verran ennen kuin pakkaat keksit sellofaaniin.




Twilight Sparkle


  • vaalea liila
  • tummahko siniliila
  • punertava tummahko liila (harjan raita)
  • pinkki (harjan raita)





Rarity


  • valkoinen
  • tummahko siniliila





Rainbow Dash


  • vaaleansininen
  • pinkki
  • oranssi
  • vaaleankeltainen
  • limenvihreä
  • turkoosi
  • tummahko siniliila / punertava tummahko liila





Fluttershy


  • vaaleankeltainen
  • vaaleanpunainen





Pinkie Pie


  • vaaleanpunainen
  • pinkki





Applejack


  • vaaleankeltainen
  • vaaleanruskea
  • vaalea oranssinruskea
  • valkoiset tiplat poskissa





Spike


  • vaalea liila
  • limenvihreä
  • mintunvihreä
  • valkoista hampaaseen

. . .

13.12.2014

Piparkakkuiset paikkakortit



Leivontafoorumin joulukuinen haaste oli aiheeltaan "Piparinen koriste", ja osallistuin siihen valmistamalla nämä pikeeratut paikkakortit.
Inspiraation sain näistä Julia M Usherin paikkakorteista, joista tein haasteeseen omantyyliseni version. Video on hyvin havainnollistava, kuten Julian muutkin tutoriaalit ovat. Kannattaa kurkata ehdottomasti!




Nämä minun valmistamani paikkakortit koostuvat kolmesta palasta ja on toteutettu kahta eri ympyrämuottia käyttäen. Taustana on isommalla muotilla leikattu pyöreä pipari, johonka kiinnitetään isompaa ja pienempää rengasmuottia käyttäen leikattu piparirengas. Näistä muodostuu nimikylttiosuus, joka sitten lepää pienemmällä muotilla leikatun pyöreän piparin päällä.
Koko komeus on koristeltu pikeerillä muutamassa vaiheessa ja valmistus kestääkin reilun vuorokauden tai parikin kuivumisineen kaikkineen. Näitä on onneksi helppo valmistaa sarjatuotantona, joten isommankaan erän tekeminen ei ole mahdoton urakka.




Toteutin omat paikkakorttini pyöreillä muoteilla, mutta hauskaa vaihtelua voisi saada esimerkiksi neliöillä tai vaikka piparkakku-ukkeleilla. Tärkeintä on, että käytetyssä muodossa on riittävästi pinta-alaa pohjassa, jotta sen saa kiinnitettyä tukevasti alustaan kiinni. Myös alustan muodon suhteen voi olla villi. Sen kanssa voi olla vapaampi, sillä sen on tarkoitus pysytellä litteänä pöytää vasten. Kokeilla voi vaikka tähtiä, kukkasia tai mitä vain.
Tätä kun kirjoittelen tänne, päässäni alkoi vilistää vaikka minkälaisia ideoita erilaisiin kekseistä toteutettuihin paikkakortteihin, jotka voisi tuunata aina juhlan teemaan sopiviksi. Sellaiset sopisivat erityisesti lastenkutsuille ja synttärisankarinkin voisi  värvätä apuun ainakin leikkaamaan keksejä muoteilla.
Kaikenlaisia ideoita. 
Toivottavasti nämä inspiroisivat teitäkin miettimään omia versioitanne, mikäli ette juuri vastaavia toteuttaisikaan.




Leivontafoorumi's December Baking Challenge was all about gingerbread ornaments, but not houses. The idea was to create an ornament out of gingerbread that could be a wreath, a hanging piece, a place card, a table centerpiece or something like that.
I did these gingerbread place cards, that were inspired by these, made by Julia M Usher. Mine share the same basic idea, but are decorated differently. She has a lot of very useful and detailed tutorials, so if you are at all interested in cookie decorating, you should take a look at her videos.




These place cards are made of three pieces: a larger round cookie, a smaller round cookie and a cookie ring made using the two round cutters.
I used round cookie cutters, but this project would work out just fine with almost any other shape. The most important thing is that there needs to enough (flat) surface on the base of the cookie, where you glue it with royal icing to the cookie acting as a stand. With the stand you can be more adventurous as basically any shape will do for that. Symmetrical shapes, such as stars, flowers, plaques or squares would be ideal. Just don't make the stand too narrow, as that increases the possibility of the place card toppling over.
The more I write about this now, the more ideas are crowding my head. You could so customize these to suit a party theme -especially kids parties!




Pipariset paikkakortit

Gingerbread place cards

  • piparkakkutaikinaa  (gingerbread dough)
  • kaksi pyöreää muottia, esim 6- ja 8-senttiset  (two round cookie cutters, for example 6- and 8cm in diameter)
  • #0 tai #00 pyöreä tylla  ( plain piping tip) 
  • pursotinpussi  (pastry bag)
  • valkoista pikeeriä  (white royal icing)
  • valinnaista elintarvikeväriä  (food coloring of your choice)
  • kapea elintarvikekelpoinen sivellin  (a small food-safe paint brush)





 Tee näin:

Kaulitse piparkakkutaikina noin 2mm paksuuteen. Ota siitä isommalla muotilla kaksi ympyryrää jokaista tarvitsemaasi paikkakorttia varten. Aseta puolet ympyröistä yhdelle leivinpaperoidulle pellille ja paista ne sellaisenaan 200C asteessa noin 5-7 minuutin ajan tai kunnes ovat saaneet sopivasti väriä.

Ota sitten loput ympyröistä, aseta ne leivinpaperoidulle pellille ja leikkaa sitten pienemmällä ympyrämuotilla keskustasta pala pois. Irroita keskustat varovasti irti ja siirrä nekin omalle leivinpaperilleen. Paista pienempiä ympyröitä noin 4-6 minuuttia ja renkaita 3-5 minuuttia tai kunnes hyvänvärisiä. Anna jäähtyä täysin ennen siirtämistä.

Kun piparkakut ovat jäähtyneet, valmista valkoinen pikeeri käyttäen suosikkiohjettasi. Pikeerin tulisi olla sellaista, että se pysyy muodossaan, mutta on kuitenkin tarpeeksi pehmeää, että sitä voi vielä käyttää keksien tulvauttamiseen. Voit aina myös valmistaa kahta eri paksuista pikeeriä, mikäli se tuntuu sinusta luontevammalta tavalta toimia.

Rajaa ja tulvauta isommat keksiympyrät valkoisella kauttaaltaan. Aseta piparkakkurengas pikeerin päälle, kun pikeeri on vielä märkää. Paina varovasti paikoilleen, mutta älä niin kovaa, että pikeeri valuisi reunoilta.
Tee näin kaikille paikkakorteille. Anna kuivua seuraavaan päivään tai vähintään kuusi tuntia.

Sillä välin voit koristella jalustakeksit.

Rajaa pienempien keksiympyröiden keskelle noin 3cm halkaisijaltaan oleva ympyrä pikeerillä. Älä täytä sitä (vielä), vaan jätä keskusta tyhjäksi. Koristele jalustakeksien reunukset valitsemillasi koristekuvioilla, kuten lumihiutaleilla tai vastaavilla. Jätä kuivumaan seuraavaan päivään tai vähintään kuuden tunnin ajaksi.

Seuraavana päivänä (tai kuuden tunnin kuluttua) koristele paikkakortit loppuun.

Ota elintarvikeväriä ja maalaa sillä paikkakorttien keskustoihin kunkin saajan nimet. Voit myös käyttää värillistä pikeeriä tai elintarviketussia, jos et omista elintarvikekelpoisia siveltimiä. Voit maalata/piirtää/pursottaa myös joitakin pieniä koristekuvioita nimen viereen.

Rajaa vielä renkaan sisäreunus pienillä pisteillä.

Käännä sitten reunustettu nimilaattapiparkakku ympäri ja koristele halutessasi myös nurja puoli valkoisella pikeerillä. Vain oma luovuutesi on rajana ja voit tehdä esimerkiksi lumihiutaleita, kukkia tai pitsikuvioita, kuten minä tein. Anna takaosien kuivua taas joko seuraavaan päivään tai vähintään kuusia tuntia.

Lopuksi ota jalustapiparkakut ja nimikylttipiparkakut ja kiinnitä ne toisiinsa pikeerillä.

Täytä sopivan paksulla pikeerillä jalustapipareiden keskustat ja aseta nimikylttipiparkakut märkään pikeeriin pystyyn. Koita asetella se paikoilleen niin, ettei se kippaisi nurin. Tue purkeilla ja purnukoilla tarvittaessa. Omat kylttini pysyivät ilman tukia nätisti pystyssä. Anna kuivua hiplailematta vähintään kuusi tuntia tai mielellään seuraavaan päivään.

Jos haluat, voit vielä ihan viimeiseksi koristella nimikyltin kylkiä pikeerillä, mutta se ei ole välttämätöntä.




Roll the gingerbread dough to about 2mm thickness. Using the larger round cutter, cut two round cookies per every place card you want to make. Place half of the cookies onto a baking sheet covered with parchment paper and bake them at 200C degrees for about 5-8 minutes.
Then take the rest of the round cookies and place them onto another baking sheet covered with parchment. Take the smaller round cutter and cut away the middles of every circle, leaving only the edges. Carefully peel off the centres and place them onto a third parchment. Bake the smaller rounds for about 4-6 mins and the rings for about 3-5 mins. Let cool completely before transferring onto a plate or wire rack.

Then prepare the royal icing using your favourite recipe. It should be thick enough not to spread too much when piping but flowing enough to be suitable for flooding. Or you could always prepare two batches, if you wish.
Line and flood the larger round cookies with the royal icing. Place the cookie ring onto the still wet royal icing and press very gently for it to stick. Let dry for at least six hours or until the next day.

Meanwhile, decorate the smaller round cookies.
Pipe a circle, about 3cm in diameter, to the centre of the cookies. Do not flood the centre circle (just yet), but pipe decorations to the edges of the cookies. Let these sit for at least six hours too, or until the next day.

After the royal icing has hardened, finish decorating the place cards.
Take some food coloring and the small brush and paint the names onto the centres of the cookies. You can also use a different color royal icing and pipe the names on or write them using an edible ink marker. You can also paint/pipe/draw some decorative motifs next to the names.
Then dot the inside of the ring with royal icing.

Then turn the cookie over and pipe some decorations onto the back of the cookie. I did some lace-inspired designs, but you can pipe anything you wish to.
Let the royal icing dry for at least six hours before moving onto the assembly.

Assemble the place cards  using royal icing as a glue. Flood the centres of the smaller round cookies and place the larger one upright into the wet icing.Try to place them so, that they remain upright without any outside support, but if they feel like they will topple over, use cans and bottles to prop them up until dry.
I got mine to stay upright quite easily without any need for support structures, so it is possible. Let sit and dry without poking or touching for at least six hours and then you are ready to go.
 If you want, you can decorate the edges of the larger cookie, but I dont think that is absolutely necessary.

. . .