11.11.2012

kakkukatsaus

Olen syksyn aikana ilokseni kehittynyt kakkujenteossa paremmaksi kuin mitä olin aloittaessani.
Olen tyytyväinen itseeni, että olen jaksanut harjoitella ja kokeilla uusia tapoja tehdä.

En missään nimessä ole vielä tieni päässä ja moni osa-alue kaipaa kohennusta, kuten vaikkapa pursotustekniikkani, mutta suunta on oikea.

Syksy on ollut kakuntäyteinen, kuten kuvista voi nähdä. Monta tehtyä kakkua on myös jäänyt kuvaamatta.



Vaaleita kakkupohjia pinossa. Meillä tehdään usein kahden tai neljän munakilon kakkumassasatseja kerrallaan, joista saa vuokien koosta riippuen useamman pohjan samalla vaivalla. Meillä tosin on myös riittävän suuret koneet ja uunit, joten voimme melko helposti valmistaa kohtuullisen suuriakin eriä.




Elokuussa opettelin valmistamaan klassisia prinsessakakkuja nykytyyliin. Näissä marsipaani tuli laitettua turhan kylmän kakun pintaan, jolloin kakun kosteus alkoi tunkea läpi. Diplomaattikreemi muutenkin on mielestäni liian märkää marsipaanin tai vastaavan alle laitettavaksi, sillä se sisältää paljon vettä.



Alaston kermakakku, eli kakku on vasta pohjattu, eli täytetty ja odottaa nyt vaatteitaan pintaan.


Vaatetettu kakku. Sileiden kermareunojen tekeminen ei pienen harjoittelun ja muutaman kikan jälkeen ole mitenkään mahdottoman vaikeaa.


Tämä kakku syyskuulta.



Ja tämä lokakuulta. En tiedä huomaako kukaan muu kuin minä itse mitään eroa. :D Minun mielestäni eroa parempaan on, mutta tekijällä nyt aina on tarkempi sihti tuotostensa suhteen.



Mustikka-vadelmakakku. <3



Läpileikkauskuva syyskuussa valmistamastani Deadpool-kakusta (bloggaus täällä). Suklaahippukakkupohja, maapähkinävoikreemiä ja nallekarkkeja. Nam. Tässä kohtaa harjoittelin myös elintarvikeväreillä maalaamista aika urakalla.



Tätä kuvaa en olekaan näyttänyt aiemmin, sillä kakku ei ole mitenkään erityisen kaunis. Kakku on maultaan ihan perussacher, eli aprikoositäytteinen suklaakakku, joka on kuorrutettu suklaaganachella. Näytän tämän siksi, että tämä on ensimmäinen harjoitelmani kaksoisganachen parissa. Tätä ekaa yritystä voi verrata tuossa alapuolella olevaan toiseen yritykseen, joka on jo täysin eri leirissä ulkonäön puolesta.



Vadelmasacher. <3



Maalasin mustalla elintarvikevärillä enemmänkin.


Ja viime viikolla valmistin HeviSauruskakun.

Tällaista tällä kertaa. 
Alkoi tehdä mieli kakkua nyt. 

. . .