27.8.2014

Kahvikakkuja


Paha Kakku-blogi on muuttanut!


Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi



Hyvät kahvikakkureseptit ovat aina ilo arkistoille. 

Leivon kahvikakkuja harvemmin kuin pitäisi, vaikka ne ovat erittäin mainioita leivonnaisia. Maukkaita, helppotekoisia ja hyvin säilyviä.

Mielestäni se on leivonnainen, joka olisi hyvä jokaisen osata valmistaa. Loppujen lopuksi se on helppoa. Tärkeintä kahvikakun onnistumiselle on hyvä voi-sokerivaahto. Loput ainekset lisätään kerralla sekaan, vatkataan juuri ja juuri sekaisin ja kauhotaan massa esivalmisteltuun vuokaan. Sitten paistetaan ja se on siinä.

Minäkin aloitin leipomisurani kahvikakun teolla. Muistan olleeni ehkä kymmenvuotias, kun sain ensimmäistä kertaa valmistaa itse kakun alusta loppuun. Kyseessä oli vaniljanmakuinen peruskakku ja se onnistui hienosti.

Kahvikakut kuuluvat erottamattomasti perinteiseen suomalaiseen pitopöytään. Jokainen voi valita oman suosikkinsa lukuisista tarjolla olevista makuvaihtoehdoista oli sitten kyse hedelmäkakusta, sitruunakakusta tai mistä vain. Kakun voi halutessaan myös glaseerata sokerikuorrutuksella tai suklaahunnulla ja ripotella pintaan koristeita. Vain omat preferenssit ovat rajana. On tultu pitkälle ajoista, jolloin joka paikassa oli tarjolla lähinnä tiikerikakkua, perusmakuista vaniljaa tai maustekakkua.

Tähän kasasin kokoelman helppoja ja mukavia perusmakuisia kakkuja. Vanilja-mantelikakku on alusta loppuun oma luomukseni, toiset kaksi ovat muunnelmia alunperin koululta saamistani resepteistä. Sitruunakakku on mukavan raikas ja mantelikakku ihanan toffeemainen, jos kuivakakusta voi sellaista sanoa. Tykkään tehdä oman mantelikakkuni murskaksi puristelluista mantelilastuista, sillä siihen tulee mielestäni kivempi koostumus kuin mantelirouheella.

Leipomisiin!




Vanilja-mantelikahvikakku



3 pientä kakkua á ~300g

  • 200g huoneenlämpöistä voita
  • 180g kidesokeria
  • 165g kananmunia
  • 150g puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 75g perunatärkkelystä
  • 1/2tl jauhettua vaniljaa tai yhden tangon siemenet
  • 100g maitoa
  • 40g mantelijauhetta
  • 10g leivinjauhetta


Esivalmistele kolme pientä torvivuokaa voitelemalla ja leivittämällä ne.



Vaahdota huoneenlämpöinen voi sokerin kanssa valkoiseksi vaahdoksi. Hyvä voi-sokerivaahto on kuohkean kahvikakun perusta, joten tässä vaiheessa ei kannata oikoa.

Sihtaa kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää kaikki aineet kerralla voi-sokerivaahtoon ja vatkaa vain sen verran, että aineksista muodostuu tasainen massa.

Jaa kakkumassa kolmeen vuokaan ja kypsennä 175C asteisessa uunissa noin puolen tunnin verran tai kunnes kakut ovat kypsiä.


Vinkki! 

3/4-kokoinen ohje on sopivan kokoinen ns. normaalikokoiseen torvivuokaan. Silloin paistolämpö on 165 astetta ja aika noin 50-60 min.




Sitruunainen kahvikakku



3 pientä kakkua á ~400g tai 2 keskikokoista kakkua á ~600g

  • 300g  huoneenlämpöistä voita
  • 300g  taloussokeria
  • 270g  kananmunia
  • 12g  leivinjauhetta
  • 33g puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 12g vaniljasokeria
  • 50g lemon curd-sitruunatahnaa

Lämmitä uuni 180 asteeseen ja aseta uuniritilä uunin alatasoon.

Voitele huolellisesti joko yksi iso tai kolme pientä torvivuokaa ja leivitä halutessasi esimerkiksi korppujauhoilla, mannaryyneillä, kookoshiutaleilla tai mantelijauheella.

Laita kananmunat lämpiämään kädenlämpöiseen veteen. 

Mittaa ainekset valmiiksi.

Vaahdota voi ja sokeri huolellisesti sähkövatkaimella kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Tässä työvaiheessa ei kannata kinnata, sillä vaahdon laatu heijastuu suoraan kakun koostumuksen laatuun.

Lisää kaikki loput ainekset kulhoon vaahdon joukkoon kerralla ja yhtä aikaa. Sekoita kakkumassa tasaiseksi hitaalla nopeudella ja älä vatkaa yhtään enempää kuin on tarpeen, ettei massa juoksetu.

Siirrä kakkumassa vuokaan tai vuokiin. Mikäli käytät kolmea pientä vuokaa, huolehdi, että kakkumassaa on vuoissa tasamäärät. 

Siirrä vuoka tai vuoat uuniin ja kypsennä yhtä isoa kakkua noin 40-50 minuuttia ja kolmea pientä kakkua noin 25-35 minuuttia riippuen uunistasi. Kun kakku/kakut ovat olleet noin kolme neljännestä paistoajastaan uunissa, voit varoen avata luukkua ja tarkistaa, ovatko kakun reunat alkaneet irrota vuoasta. Mikäli ovat, kakku on kypsä.

Voit kokeilla kakun kypsyyttä myös kevyesti painelemassa kakun pintaa. Jos kakku tuntuu joustavalta ja kiinteältä, se on valmis. Ja tietenkin on myös kakkutikulla tökkääminen. Kypsä kakku ei jätä tikkuun murusia kiinni. Mitä enemmän kuivakakkuja leivot, sitä paremmin opit tunnistamaan, koska kakku on kypsä.

Anna kakun tai kakkujen hengähtää kymmenisen minuuttia ennen kuin irroitat ne vuoistaan. Kakun tulee kuitenkin olla vielä lämmin, ei kuitenkaan enää kuuma. Joko tömäytä vuoka alassuin puista tasoa vasten, jotta kakku irtoaa ehjänä tai aseta lautanen vuokaa vasten ja kippaa koko paketti ympäri, jotta painovoima vetää kakun ulos vuoasta lautaselle.

Mikäli olet voidellut vuoan huonosti, kakku saattaa tarttua kiinni vuokaan paiston aikana ja revetä irroitettaessa.



Mantelikakku


2 pientä kakkua á ~400g tai yksi suurehko kakku ~800g

  • 200g huoneenlämpöistä voita
  • 220g taloussokeria
  • 110g kananmunia
  • 60g mantelirouhetta tai murskattuja mantelilastuja
  • 7g leivinjauhetta
  • 200g puolikarkeita vehnäjauhoja

Lämmitä uuni 180 asteeseen ja siirrä uuniritilä uunin alaosaan.

Mittaa kaikki ainekset valmiiksi ennen aloittamista ja voitele torvivuoka huolellisesti.

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kaikki muut ainekset kerralla kulhoon ja sekoita pienellä nopeudella sekaisin, mutta älä vatkaa ylimääräistä.

Kauho kakkumassa vuokaan ja työnnä uuniin. Kypsennä noin 40-50 minuutin ajan tai kunnes kakku on kypsä.

Anna kakun jäähtyä jonkun aikaa ennen kumoamista vuoasta ulos.

. . .


Muita samankaltaisia reseptejä:



. . .

24.8.2014

Täyshyväinen porkkanakakku



Täyshyväinen täysjyväinen porkkanakakku. Se ei jauhovalinnastaan huolimatta ole mikään terveysherkku vaan kyseessä on puhtaasti makukysymys. Täysjyväjauhot tuovat kakkuun lisää pähkinäisyyttä sekä parantavat sen rakennetta.

Koitin tehdä kakusta laiskan naisen version, eli käyttää valmista porkkanasosetta porkkanaraasteen asemasta, mutta universumi oli eri mieltä. kävin kahdessa isossa kaupassa katsomassa sitä sosetta, mutta ei löytynyt. Valmistin sitten kakun porkkanaraasteella kuten ennenkin. Lisäksi pähkinärouheen sijaan käytin paahdettuja auringonkukansiemeniä, sillä syöjien joukossa oli pähkinäallergikko.

Kakku on mehevä, mutta ei liisterimäinen. Kakun väliin ja päälle laitettava tuorejuustokuorrute tuo lisää ihanuutta pakettiin.
Koska kakku paistetaan suorakaiteenmuotoisessa vuoassa, se on helppo leikata leivoksiksi tai tarjota kokonaisena. Kakun riittävyys on noin 16-20 hengelle.



Täysjyväinen porkkanakakku


16-20 annosta


  • 225g rypsiöljyä
  • 325g porkkanaraastetta
  • 360g kidesokeria
  • 220g kananmunia
  • 280g täysjyvävehnäjauhoja
  • 12g leivinjauhetta
  • 6g ruokasoodaa
  • 4g suolaa
  • 4g jauhettua inkivääriä
  • 10g jauhettua kanelia
  • 110g auringonkukansiemeniä (voi korvata pähkinärouheella)

Pinnalle ja väliin:
  • 250g maustamatonta tuorejuustoa  (esim philadelphia)
  • 680g tomusokeria
  • 20g vaniljasokeria
Koristeluun:
  • paahdettuja auringonkukansiemeniä  (tai pähkinärouhetta)




Esivalmistele ensin 25cm x 35cm-kokoinen vuoka vuoraamalla se leivinpaperilla.

Laita uuni lämpenemään 200C asteeseen tasalämmölle.

Aloita raastamalla porkkanat.

Mittaa sitten kaikki ainekset samaan isoon kulhoon ja hämmennä sekaisin lastalla.
Kaada kakkumassa esivalmisteltuun vuokaan ja nosta valmiiseen uuniin.

Paista kakkua noin 40 minuutin ajan tai kunnes kakkuun tökätty tikku nousee puhtaana ulos.
Anna jäähtyä ja asettua seuraavaan päivään.

Valmista sitten kuorrute vatkaamalla kaikki kuorrutteen ainekset sekaisin muutaman minuutin ajan.

Leikkaa kakkupohja kahteen levyyn ja levitä ensin puolet kuorrutteesta kakun väliin ja sitten loput kakun päälle.
Koristele halutessasi vaikkapa paahdetuilla auringonkukansiemenillä.

Anna jähmettyä kylmässä ennen tarjoilua tai leikkaamista leivoksiin.


. . .


Muita samankaltaisia reseptejä:



. . .

20.8.2014

Vinkkejä aloittelevalle leipurille


Jokainen meistä on jossain kohtaa ollut tai on parhaillaan siinä tilanteessa, että vasta opettelee leipomaan. On ikä mikä tahansa, milloinkaan ei ole liian myöhäistä tai aikaista alkaa harjoitella elämän herkullisemmaksi tekeviä taitoja.

Lapsuudenkodissani ei leivottu mahdottomasti, mutta muistan kuitenkin päässeeni mukaan tekemään melko varhaisesta vaiheesta. Ensimmäisen itsenäisen leipomukseni (lettujenpaistoa kun ei lasketa) tein alusta loppuun noin kymmenvuotiaana. Myöhemminkin olen saanut harjoitella ja keittokirjat ovat olleet lempilukemistani vaikka kuinka pitkään. Äitini ihmetteleekin välillä, mistä kummasta olen jauhopeukaloni saanut, kun häntä ei keittiössä häärääminen niin paljoa innosta.

Jostain tuli kuitenkin se kipinä ja myöhemmin intohimo leivontaan ja nykyään se onkin minulle ammatti. Vaikka kaikista meistä ei tarvitsekaan tulla ammattileipureita, muutamat peruskikat auttavat tekemään omasta keittiössä puuhailusta sujuvampaa. Tässä muutama.


Esivalmistele huolellisesti.
Esivalmisteluiden merkitystä ei voi liikaa korostaa jouhevasti sujuvassa leipomisessa. Valmistelut alkavat siitä, että lukee reseptin läpi huolellisesti ja ajatuksen kanssa. Kuinka paljon tarvitaan mitäkin? Onko kaikkia aineksia varmasti olemassa ja jos ei, voiko niitä korvata jotenkin toisilla aineksilla? Onko sopivan kokoisia vuokia riittävästi ja riittääkö leipomiseen varattu aika varmasti kaiken valmiiksi saantiin?

Esivalmistelut jatkuvat myös varsinaisen tekemisen alkaessa ainesten huolellisella punnitsemisella sekä tarvittujen vuokien valmistelulla ja työvälineiden valmiiksi esiin nostamisella.
Kun esivalmistelet työskentelysi huolellisesti, olet koko ajan perillä siitä, mitä olet tekemässä noin ylipäätään (koska olet lukenut ohjeen kokonaan läpi). Lisäksi et joudu lähtemään kesken työskentelysi etsimään puuttuvia välineitä tai aineksia, kun olet varannut kaiken tarvittavan valmiiksi työpisteeseesi.


Työskentele siististi.
Ei välttämättä se kaikkein hohdokkain vinkki, mutta yksi tärkeimmistä. Leipominen sujuu mukavammin kaikkien kannalta, kun keittiö ei ole pommin jäljiltä leipomisen aikana tai varsinkaan sen jälkeen.
Siirrä tiskit suoraan tiskipisteeseen, pyyhi mahdolliset roiskeet mahdollisimman pian ja laita roskat suoraan roskikseen. Ja kun leipomukset ovat uunissa paistumassa tai kylmässä hyytymässä, voitkin taklata taikinakulhojen ja nuolijoiden pesemispuuhan sillä välin.
Kulhoon kuivunutta kananmunaa on nimittäin harvinaisen ikävää koittaa kaaputtaa irti paria päivää myöhemmin. Lisäksi on hyvä suojata vaatteet työskentelyn aikana esiliinalla, mikäli se vain on mahdollista.


Mittaa tarkasti.
Kun olet ensin lukenut reseptin ajatuksella, tiedät kuinka paljon mitäkin tarvitaan. Käytit sitten desimittaa tai vaakaa (suosittelen vaa'an käyttöä lämpimästi), mittaa käyttämäsi ainekset huolellisesti. Resepteissä on ilmoitettu ainemäärät siitä syystä, että sillä ainesuhteella ohje on luvatusti toimiva. Jos epämääräisen mittauksen seurauksena ainesuhteet menevät killiin, ohje ei välttämättä enää pelitäkään ja tulokset voivat olla kamalia.


Käytä oikeankokoista vuokaa ja noudata ohjetta muutenkin.
Kun ohjeessa pyydetään tietynlaista paistoastiaa, siihen on syynsä. Ohje on useimmiten testattu toimivaksi tietylle annoskoolle ja niiden muuttaminen lennosta onnistuneesti vaatii harjaantuneisuutta ja silloinkin se voi mennä pieleen. Käytä reseptintekijän suosittelemia vuokia parhaiden lopputulosten aikaansaamiseksi. Kun leivontataidot ovat kasvaneet ja kokemusta erilaisten taikinoiden käyttäytymisestä on kertynyt, on mahdollista alkaa soveltaa enemmän.Se pätee niin taikinoiden puolittamisiin kuin ohjeiden kirjaimellisiin noudattamisiinkin. Kun kokemusta erilaisista aineksista ja ainesuhteista on enemmän, on mahdollista säveltää enemmän reseptien kanssa.


Kokeile rohkeasti ja älä lannistu epäonnistumisista!
Aina uutta tehdessä on vaara myös epäonnistua, mutta siitä ei pidä pahoittaa mieltänsä liikaa. Paras neuvoni tähän tilanteeseen on: Tee koe-erä. Kokeile ja testaa! Ja jos leipomuksista ei tullutkaan kuvankauniita luomuksia niin ei se haittaa. Jos ne maistuvat hyvälle, ne ovat onnistuneet tarpeeksi.
Jos siis näkee mielenkiintoisen uuden reseptin, kannattaa kokeilla uskaliaasti, sillä leipomisen voi oppia parhaiten tekemällä.


Luota reseptin, mutta älä sokeasti.
Monesti on käynyt niin, että kokeilu kokeilun perään tuottaa kamalia vänkyröitä ja leipuri repii hiuksiaan päästään, kun mikään ei suju. Sellaisessa tilanteessa ei enää välttämättä ole kyse leipurin taidoista vaan ongelma löytyykin reseptistä. Kun aloittaa leipomisen ja tiedot ainesuhteista eivät ole vielä kehittyneet kokemuksen myötä, on hyvä valikoida kokeiltavia ohjeita testatuista lähteistä. Hyviä paikkoja luotettavien ja testattujen reseptien löytämiseen ovat muun muassa erilaiset suuremmat ruokasivustot, joissa testikeittiö pitää huolen reseptien  huolellisesta kehityksestä, ruokalehdet (samasta syystä) ja julkaistut keittokirjat.

Kun taidot karttuvat, kehittyy usein eräänlainen reseptinlukutaito, jonka avulla uutta ja outoa reseptiä päältäpäin tutkiessa on mahdollista jo vähän nähdä, toimiiko se vai ei. 
Jos kokeilut eivät tuota tulosta, vaan leipomukset ovat kerta toisensa jälkeen enemmän pettymyksiä kuin ilontuojia, kannattaa kokeilla toista ohjetta. Se saattaa olla ratkaisu.


Harjoittele ja kysy reilusti neuvoa.
Mikään ei korvaa harjoitusta oppimisen parhaana välineenä.
Upeiden taidonnäytteiden takana on aina tsiljoonittain pelkkään harjoitteluun ja taitojen hiomiseen käytettyjä työtunteja; sellaiset kyvyt eivät tule sormia napsauttamalla. Paras uutinen tässä kuitenkin on, että kun kyse on "vain" harjoittelusta, melkein kuka tahansa voi ne taidot oppia harjoittelemalla riittävästi.
Ja jos jotain ei tiedä, kannattaa kysyä neuvoa. Tietoa on paljon ja sitä löytyy netistä, alan kirjoista ja rutkasti myös kokeneemmilta leipuritovereilta.


Toivottavasti nämä vinkit helpottavat edes hieman. Mikäli olet itse havainnut jonkin kikan tai niksin hyväksi aloittelevan leipurin tietää, jaa se kommenttikentässä.

. . .