12.3.2015

Pandaonigirit



Vietimme joku viikko takaperin iltaa ystäväni luona ja valmistimme ekstempore-ajatuksena sushia. Vieläkin hatusta vedetympi oli mukana iltaa viettämässä olleen ystäväni ystävän ajatus kokeilla valmistaa pandaonigireja. Niistä tuli oikein hienoja, sillä tämä ystäväni ystävä oli hyvin näppärä sormistaan. Nappasin pandoista kuvankin, jota vilauttelin jo tämän sushi-iltaman jälkeen blogin facebook-sivuilla.
Näytin kuvaa myös tyttärelleni, joka ääneen kadehti ja harmitteli, kun hän ei ollut saanut pandoja. Lupasin sitten valmistaa hänelle omat pandaonigirit ja tällaisia niistä tuli.

Ystävän-ystävän onigirit olivat puikuloita, mutta minä päätin tehdä perinteisiä kolmionmuotoisia. Noudattelin suunnilleen samoja kaavoja kuin näppäräkätinen esikuvanikin mitä tuli norista leikattuihin pandan osasiin, mutta omiini lisäsin vielä hännät tyttäreni kehoituksesta. Kuulemma pandoilla pitää olla häntä.

Nämä onigirit täytettiin surimilla tyttären toiveesta. Surimi on siis hieman ravuilta maistuvaa kypsää kalaa, joka myydään usein joko puikkoina, paloina tai sitten suikaleina riippuen valmistajasta. Makukin vaihtelee hieman valmistajasta riippuen, joten kokeilemalla löytää sen, mistä itse eniten pitää.
Onigirit voi toki täyttää ihan sillä, mistä itse eniten pitää, kuten kalalla, avokadolla, säilötyllä kurpitsalla, mustekalalla, millä vain. Ne voi jopa jättää täysin täytteittä, jos niistä pitää eniten sillä tavoin.

En tässä ryhdy sen enempää neuvomaan sushiriisin teossa, kun en ole oikeastaan koskaan mittaillut oman sushiriisini aineksia sen kummemmin. Valmistan sen useimmiten aika lonkalta. Suosittelen seuraamaan pakkausten ohjeistuksia tai käyttämään omaa lempireseptiä.
Omaan riisiini laitan itse riisiviinietikkaa, miriniä, sokeria ja suolaa, jotka kiehautan, jotta sokeri liukenisi.

Pandaonigirien valmistus on aikamoista askartelua, mutta ovathan ne kyllä aikamoisen suloisiakin. Vaivannäkö kannattaa.




Pandaonigirit



Tarvitset:


  • valmista sushiriisiä (maustettuna esim etikalla, mirinillä, sokerilla ja suolalla )  
  • valinnaisia täytteitä, kuten surimia tai mitä tahtookaan laittaa
  • norilevää (yhdestä arkista riittää noin 5-6 pandaan helposti)
  • kulhollinen etikalla maustettua vettä käsien kostuttamiseen
  • puhtaat terävät sakset




Keitä ensin sushiriisi pakkauksen ohjeiden mukaan ja valmista sille etikkaliemi valinnaista ohjetta käyttäen. Kun olet sekoittanut liemen varovasti riisin joukkoon, kaavi riisi laakealla lautaselle tai vastaavalle ja anna jäähtyä, kunnes suunnilleen kädenlämpöistä.

Esivalmistele sillä aikaa käyttämäsi täytteet.

Laita kulhoon viileää vettä ja lorauta sekaan hieman etikkaa.

Kun riisi on jäähtynyt, kostuta kätesi kevyesti etikkavedellä ja ota riisiä noin kananmunan kokoinen pala. Painele riisi litteäksi levyksi kämmenpohjaasi ja aseta noin peukalonpään kokoinen pala täytettä riisin keskelle. Peitä täyte lisäämällä sen päälle riisiä. 

Kääri riisi täytteen ympärille palloksi ja muotoile molempia käsiäsi käyttäen puristelemalla riisi kolmionmuotoisiksi onigireiksi. Aseta alustalle odottamaan.

Kun olet valmistanut riittävästi onigireja, käy pesemässä kätesi ja kuivaa ne huolellisesti.




Ota sitten noriarkki ja sakset ja leikkaa kuvan mallin mukaisia paloja pandoja varten. Etutassuja varten kannattaa leikata lähes koko arkin mittainen suikale ja lyhentää sitä sitten tarvittaessa sopivammaksi.

Asettele noripalat kiinni onigireihin. Aloita etutassusuikaleesta. Aseta suikaleen keskikohta onigirin suipon yläreunan taakse ja taivuta nori kulkemaan onigirin sivuitse niin, että sen päät tulevat viistosti eteen noin onigirin keskivaiheille. Pyöristä päät, ellet ole tehnyt sitä jo etukäteen.

Aseta takatassut onigirin alle niin, että pyöristetyt kärjet nousevat hieman onigirin edessä näkyviin, mutta muutoin levä jää onigirin alle piiloon.

Kiinnitä häntä taakse.

Kiinnitä silmät, nenä ja korvat paikoilleen, kuten kuvassa. Korvat on painettu kiinni pystyyn hyvin kapoisesta reunastaan. Riisi on tahmeaa, joten se tarttuu kyllä kiinni ja pysyy.

Kun kaikki onigirit ovat valmiit, siivoa pois työvälineet ja tarjoa pienet pandakarhut soijakastikkeen kanssa.

. . .