Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevyempi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevyempi. Näytä kaikki tekstit

17.9.2015

Mustikka-banaanismoothie



Ihastuin nyt kuluvana kesänä smoothieiden tekoon itsekin (viimein), kun kaivoin esille kesän alussa Kenwoodini mukana tulleen blenderin.
Ei se mikään huippulaite ole, mutta saa sillä ihan kohtuullisesti laitettua asiaa sörssöksi.

Kesällä tuli nautittua ihania viileitä juomia roppakaupalla. En niinkään välitä pirtelöistä, mutta jogurttipohjaiset ovat kyllä mieleeni. Tämänpäiväiseen ujutin mukaan kotimaisten pakastemustikoiden lisäksi myös tuoreita pensasmustikoita, kun olivat halpoja. Ne laitoin koristeeksi ja juoman sekaan ja niiden kanssa smoothieni on melkein kuin kuplateetä. Paitsi vaan sellaista, jota haluaa juodakin ( Kuplateen tapiokahelmet eivät ole suosikkejani.)




Haluan juomieni olevan enemmän raikkaita kuin äklömakeita, joten tähän ei ole lisätty yhtään sokeria mukaan. Banaani makeuttaa minusta juomaa tarpeeksi. Toki jos tykkää makeammasta, voi käyttää maustamattoman jogurtin tilalla vaikka vaniljajogurttia tai jotain marjaisaa sekoitusta.

Terveysterroristi minussa vielä haluaa muistuttaa, että kaikki ulkomaiset pakastemarjat täytyy kuumentaa ja keittää joidenkin minuuttien ajan kunnon pöhinällä, että mahdolliset kontaminaatiot saataisiin pois. Sieltä voi löytyä mm. norovirusta. Kotimaisia pakastemarjoja voi syödä kuumentamatta.




Mustikka-banaanismoothie


1400g (noin 1,5l)



  • 200g banaania (kaksi keskikokoista)
  • 300g rasvatonta maitoa
  • 500g rasvatonta maustamatonta jogurttia
  • 400g kotimaisia pakastemustikoita
  • vettä ohentamiseen (valinnainen)

Pensasmustikoita pinnalle ja sekaan kokonaisina (valinnainen)

Mittaa ainekset blenderiin ja hurruta tasaiseksi. Ohenna tarvittaessa vedellä, jos haluat helpommin juotavaa juomaa. 
Laita korkean lasin pohjalle kourallinen pensasmustikoita, kaada juoma päälle ja koristele muutamalla pensasmustikalla.

Tarjoa kylmänä.




. . .

15.3.2015

Kurkku-melonismoothie



Kuinka kauan voi kestää, ennenkuin ihminen saa aikaiseksi avata yleiskoneensa lisäosapakkauksia? Voin kertoa, että piiitkääään.
Ostin Kenwoodini viime kesän alussa ja nyt sain viimein aikaiseksi testailla sen mukana tullutta tehosekoitinta. Lihamylly on edelleen avaamattomana paketeissaan..

Tehosekoittimen (ja vähän lihamyllynkin) kanssa mennään nimittäin niillä rajoilla, että en ihan tiedä, ovatko ne minulle tarpeellisia vaiko eivät.
Olen elänyt vuosia ilman tehosekoitinta ja voin todeta, että olen kehitellyt kaikenlaisia kikkakutosia pärjätäkseni ilman sitä. Keksit murskaan puisella survimella, käytän valmiiksi jauhettua mantelia, mörssään marjat haarukalla (tai sillä puisella survimella), en edes haaveile jäämurskasta ja jos olen kaivannut oikeasti sosetta jostain, olen joko tehnyt sen siivilän läpi tai sosekeittojen ollessa kyseessä, käyttänyt ikivanhaa sauvasekoitintani.
Nyt valmistin kuitenkin ehkä elämäni ensimmäistä kertaa smoothieta (kyllä, näinkin pitkään voi ilman sitä kokemusta elää) ja huomaan koittavani kehitellä kaikenlaisia juttuja, joita voisin tuolla "uudella" lelullani väsäillä. Tykästyin siihen siis kyllä.
Jäämurskaa en tosin vieläkään taida saada, sillä kannu on muovinen ja tehot surruttimessa lopultakin melko pienet. Ja keitot täytyy vetää edelleenkin käsipelillä, sillä tuohon muoviseen kannuun ei saa laittaa mitään kuumaa.

Mutta smoothiet. Veikkaan, että niiden pariin on pakko palata vielä kerran jos toisenkin. Tykkään smoothieista kovasti, joten voi olla hyvinkin, että tuo kannu ei pääse mahdottomasti pölyyntymään kaappiin.

Ensimmäiseksi kokeiluksi valikoitui enemmän raikas kuin makea kurkku-melonismoothie. Pidin itse kovasti ja teen tätä varmasti uudelleenkin.
Sanoisin, että cantaloupen tilalle voisi mainiosti laittaa hunajamelonia. Jos kaipaa enemmän makeutta omaan juomaansa, hunajaakin voi helposti laittaa lisää tai jos tykkää enemmän makeuttamattomista juomista, sen voi jättää kokonaan poiskin.



Kurkku-melonismoothie



2 annosta


  • 300g kurkkua 
  • 500g cantaloupe-melonia
  • 100g siemenetöntä passionpyrettä (tai saman verran passionmehua)
  • 30g hunajaa (jos passionpyre/-mehu on sokeroimatonta)



Pese kurkku ja pilko se poistaen samalla siemenet keskeltä.

Poista melonista siemenet. Siivuta ja leikkaa kuoret irti. Pilko hedelmäliha.

Laita kurkkupalat ja melonit tehosekoittimeen. Mittaa perään siemenetön  passionpyre ja hunaja (jos passion on sokeroimatonta). Käytin itse tukusta saatavaa Boiron-merkkistä passionpyrepakastetta, mutta mikä tahansa kirpakka passionvalmiste käynee.

Soseuta tehosekoittimella tasaiseksi. Ohenna tarvittaessa passionmehulla tai vedellä.

Kaada kahteen korkeaan lasiin ja nauti kylmänä.

. . .

1.8.2014

Kevyemmät leivonnaiset: Mustikkapiirakka


Paha Kakku-blogi on muuttanut!

Blogin uusi koti sijaitsee osoitteessa www.pahakakkubakery.fi




Halusin muokata mustikkapiirasta kevyempään suuntaan, sillä se on yksi suosikkiherkuistani. Pidän sekä muropohjaisista että kakkupohjaisista mustikkapiiraista, mutta ajattelin, että kakkupohjainen piiras olisi suoraan sanottuna helpompi keventää niistä kahdesta. Muropohjasta ei voi rasvaa paljoa ottaa pois rakenteen kärsimättä.

Lähtötilanne oli sellainen, että nappasin kakkumaisen piiraspohjan ohjeen ja tarkastelin sen ainesosaluetteloa. Munia, sokeria, voisulaa, maitoa, vehnäjauhoja ja leivinjauhetta.
Sitten aloin pohtia, mitä siitä voisi keventää ilman, että pohjan rakenne tai maku muuttuisivat radikaalisti. Tein ensimmäisen version niin, että vaihdoin kokomunat valkuaisiin, sokerin makeutusaineeseen, voisulan vähennettyyn määrään öljyä ja maidon käytin rasvattomana. Lopputulos oli rakenteellisesti toimiva, mutta makua uupui. Hoksasin, ettei koko leivonnaisessa ollut tippaakaan suolaa, sillä normaalisti voissa oleva suola hoitaa sen puolen kuntoon. Leivonnainen oli myös valtavan vaalea.

Tähän seuraavaan erään sallin yhden kokomunan palata takaisin taikinan joukkoon ja lisäsin sekä sitruunaa että suolaa tuomaan makua. Vaihdoin myös puolet jauhoista täysjyvävehnään, mutta piirakka maistuu varmasti myös pelkästään puolikarkeista vehnäjauhoista leivottuna.


Kevyempi mustikkapiirakka


yksi 25cm x 35cm-kokoinen piiras


  • 65g kananmunan valkuaisia (2kpl)
  • 50g kananmunaa  (1 pieni muna)
  • 25g Canderel-makeutusjauhetta
  • 90g täysjyvävehnäjauhoja
  • 90g puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 7g leivinjauhetta
  • 150g rasvatonta maitoa
  • 50g rypsiöljyä
  • 25g sitruunamehua
  • hyvä hyppysellinen suolaa (n. 1 maustemitta)
  • 200g mustikoita

Vaahdota valkuaiset, kananmuna sekä makeutusainejauhe yhdessä kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon ensin nesteet ja lopuksi siivilöidyt jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.

Kaavi piiraspohjamassa leivinpaperilla vuorattuun 25x35cm kokoiseen vuokaan. Ripottele mustikat pinnalle.

Paista 175C asteessa 20 minuutin ajan. Pintaan ei muodostu juurikaan väriä, joten paistoaikaa ei kannata arvioida sen perusteella.

Syö sellaisenaan tai tarjoa esimerkiksi vaniljakastikkeen kanssa.

. . .


Kevyemmät leivonnaiset ilmestymisjärjestyksessä:



. . .