28.4.2014

Pekoni-kasvisquiche



Aina aika ajoin iskee mielihalu saada suolaista piirasta. Miellän ne jostain syystä työläämmiksi ja vaikeammiksi kuin makeat, vaikka ei niissä oikeasti ole mainittavaa eroa. Ehkä se on se pilkkominen ja esikypsentely. Kuka tietää.
Mutta nyt iski inspiraatio leipoa vähän iltapalaa.

Tykkään eniten sellaisista quicheista, joissa on jotain purtavaakin. Täytteitä saa olla reilusti ja suutuntuma on tärkeä. Myös riittävä määrä makua on olennaisessa osassa. Ainekset saavat maistua omina itsenään, mutta kuten ruokakin, myös quichet ovat surullista syötävää, mikäli suola ja mausteet ovat unohtuneet matkasta.

Resepti on pieni, sillä taloudessamme syöjiä on vähän. Tuplamäärä täytteitä riittää täyttämään ison piirasvuoan. Suosittelen käyttämään melko syvää vuokaa, sillä täytettä on runsaasti.






Pekoni-kasvisquiche


15-senttinen piiras


Pohja:
  • 80g karkeita vehnäjauhoja
  • 70g huoneenlämpöistä voita
  • 20g kylmää vettä

Täyte:
  • 75g keltasipulia (1 pieni sipuli)
  • 70g pekonia
  • 100g kukkakaalia (käytin tuoretta)
  • 150g luumu- tai kirsikkatomaatteja
  • 5g balsamicoa
  • tilkka rypsiöljyä (noin 2tl)
  • 10g soijakastiketta
  • kuivattua lipstikkaa
  • paprikajauhetta
  • mustapippuria
  • suolaa
  • 75g emmentalraastetta
  • 60g kananmunaa (iso kananmuna)

Valmista ensin pohjataikina lepäämään kylmään.
Hiero pehmeä voi ja jauhot sekaisin murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita vain sen verran, että massa tasoittuu. Kääri tuorekelmuun ja aseta kylmään vähintään tunniksi.

Valmista sitten täyte.
Leikkaa sipuli suikaleiksi ja kuullota sitä kattilassa tilkassa öljyä keskilämmöllä noin kymmenen minuutin ajan. Lisää suikaloitu pekoni ja jatka kypsentämistä.
Mausta balsamicolla ja soijakastikkeella. Nosta sivuun.

Leikkaa kukkakaali noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Leikkaa pienet tomaatit puoliksi ja hieman isommat neljään osaan. Kaada kukkakaali ja tomaatit kattilaan sipuliseoksen joukkoon.
Mausta seos lipstikalla, paprikajauheella, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin.

Lisää vielä joukkoon juustoraaste ja kananmuna. Pyöräytä sekaisin ja jätä odottamaan.

Kauli pohjataikina jauhotetulla alustalla halkaisijaltaan noin 20-senttiseksi ympyräksi ja nosta vuokaan. Taputtele kiinni pohjaan ja reunoille ja siisti mahdolliset ylimenevät suirut leikkaamalla ne pois.

Kaada täyte vuokaan ja tasoita siistiksi. Täytettä on runsaasti, joten vuoallakin olisi hyvä olla korkeutta.

Kypsennä piirasta 180C asteisessa uunissa noin 35 minuutin verran. Anna vetäytyä ja jäähtyä rauhassa ennen tarjoamista.




. . .

Ei kommentteja: