19.9.2014

Kuinka tehdä siisti digestivepohja




Kerron teille ammattisalaisuuden, jonka avulla saatte hyydykekakkunne näyttämään professionaaleilta. Se on sitten Hys Hys.

Kuvitelkaa mielessänne upeasti tuoreilla marjoilla koristeltu hyydykekakku. Pinnassa on ohut, kaunis kerros kiillettä ja unelmankevyt mousse viekoittelee maistelemaan. Sitten katseenne osuu alaspäin ja *POKS!* Sinne meni se viehätys. Digestivemurupohja on rustattu sinnepäin ja näyttää siltä, että on paikoin ohuempi ja paikoin tuntuu nousevan puolenkintoista sentin korkeuteen.

Kuvaamani kaltaisilla pienillä yksityiskohdilla on todella suuri merkitys, mitä tulee houkuttelevaan ulkomuotoon.

Tässä on esimerkkikuva minun itseni tekemästä hyydykekakusta, jonka pohja todellakin kaipaa parannusta. Kuva on opiskeluajoiltani.




Tuon kakun teon aikoihin en vielä ollut tullut vihityksi Suuren Salaisuuden pariin, joten mikään ihmekään, etten ollut tullut ajatelleeksi siistin pohjan merkitystä sen kummemmin.
Mutta nyt tiedän paremmin! Ja mikä parasta, voin jakaa tietoni kaikille teille kiinnostuneille, jotta tekin osaisitte ensi kerralla tehdä siistimmän pohjan, ellette olleet jo tästä mysteeristä selvillä.

Vaiheet ovat yksinkertaiset.

Valmista haluamaasi digestivemurua sopivaksi katsomasi määrä ja  nappaa sitten kakkurengas tai vastaava, johon aiot hyydykekakkusi valmistaa. Vuoraa halutessasi reunakalvolla. Tässä linkki kolmen erilaisen digestivepohjamurun resepteihin.





Tasoita digestivemuru ensin kohtuullisen tasaiseksi, kuten kuvassa. Painele sitten (hansikoitua) kämmentäsi käyttäen pohja tiiviiksi ja tiukaksi.





Sitten ota ruokalusikka ja siloita lusikan pesällä murupohja sileäksi ja tasaiseksi. Kun teet tätä tarpeeksi usein, työvaiheeseen rutinoituu ja se sujuu alle minuutissa. Alussa ei kuitenkaan kannata kiirehtiä, ettei homma mene pipariksi. Tärkeintä on käydä läpi uloin reuna, sillä kaikki muu jää moussen alle piiloon. Itse siloitan kyllä joka puolelta ihan vain siksi, että kakun leikkauspintakin näyttäisi paremmalta.


Noin. Ei ollut sen kummempi juttu, mutta kuitenkin asia, joka tekee niin suuren eron ammatilaismaisen näköisen ja kotikutoisen näköisen kakun välillä.

Opin tämän niksin vuosi sitten työharjoittelussani ja se on ollut ehdottomasti yksi parhaimmista pienistä tiedonpalasista, joita olen keräillyt.
Toivottavasti tästä on teillekin hyötyä!

. . .