29.9.2014

Hampurilaissämpylät


Leipä pääsi loppumaan samaan aikaan, kun koitin pohtia, mitä tehdä paketillisesta jauhelihaa. Tästä mielenmylläkästä syntyi idea kotitekoisiin hampurilaisiin. Söimme ne hyvällä ruokahalulla ja jonkin verran jäi leipää aamupalallekin.

Hampurilaissämpylät ovat helppoja tehdä. Taikinan on hyvä antaa jäädä pehmeämmänpuoleiseksi optimaalisen rakenteen vuoksi. Samasta syystä tähän taikinaan en ole lisännyt gluteenia lainkaan. Sämpylöistä tulee aavistuksen murenevaisempia, jolloin ne ovat helpompia syödä sisuksien kanssa.
Sämpylöiden muotoilukin on yksinkertaista. Taikinapalat pyöritellään palloiksi, jotka sitten kaulitaan kevyesti littanoiksi. Tämän jälkeen lisätään mahdolliset koristeet, kuten seesaminsiemenet.

Nostatukseen vielä sellainen kikka kuutonen.
Kannattaa laittaa aina ensimmäisenä paistoon menevä pelti noin 40-50C asteiseen uuniin nousemaan. Nousuaika lyhenee ja leivät kohoavat todella kauniisti. (Halutessaan voi asettaa uunin pohjalle paistonkestävän astian, jossa on vettä. Vesi haihtuessaan pitää leivät kauniin kosteina kohotuksen aikana ja paistossa tuo rapeamman kuoren.)

Mahdollinen jäljelle jäänyt pelti kannattaa laittaa mahdollisuuksien mukaan lämpimään paikkaan, kuten uuniin päälle tai ihan sen viereen ja huputtaa muovilla. Tavallinen pyyhe ei toimi yhtä hyvin. Muovin alla leivät nousevat paremmin ja jos kaikki sujuu kuten pitää, ensimmäisen pellillisen paistuttua viimeisetkin sämpylät ovat nousseet tarpeeksi paistoa varten.



Hampurilaissämpylät


15 sämpylää


  • 500 g vettä
  • 25 g tuorehiivaa (tai 11g kuivahiivaa)
  • 50 g taloussiirappia  
  • 13 g suolaa  
  • n.800 g puolikarkeita vehnäjauhoja
  • pintaan seesaminsiemeniä (valinnainen)


Mittaa kädenlämpöinen vesi ja hiiva taikinakulhoon. Lisää hieman vehnäjauhoja ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten siirappi, suola ja suurin osa lopuista jauhoista joukkoon ja ala vaivata taikinaa. Jatka vaivaamista noin vartin verran tehokkaasti, kunnes taikina on kimmoisaa ja sileää ja sitkoverkko on hyvin muodostunut. Lisää jauhoja tarpeen mukaan. Et välttämättä tarvitse kaikkia jauhoja tai sitten saatat tarvita niitä hieman enemmän.

Tämän leipätaikinan on tarkoitus jäädä pehmeäksi, joten älä lisää liikaa jauhoja.

Anna taikinan levätä noin vartin verran vaivaamisen jälkeen peitettynä leivontatasolla.

Ota sitten taikinasta 90g paloja (tai halutessasi jaa taikina 15 osaan silmämääräisesti) ja pyörittele palat palloiksi.

Kaulitse palat kevyesti lituskaisiksi, eli halkaisijaltaan noin kymmensenttisiksi pyörylöiksi. Ennen kuin nostelet ne pellille, sudi kevyesti vettä pyörylöiden pintaan ja kasta ne seesaminsiemenissä.

Nostata kaksinkertaisiksi ja paista noin 210C asteessa tasalämmöllä kymmenen minuutin ajan tai kunnes kauniin ruskeita pinnasta.

. . .

    Ei kommentteja: